Alma 40–42

Kun Alma oli todistanut Koriantonille ylösnousemuksen todellisuudesta, hän ilmaisi, ettei hän tiennyt varmasti, milloin koko ihmiskunnan ylösnousemus tapahtuisi. Sellaisilla asioilla ei ollut Almalle merkitystä, sillä hän sanoi, että ”Jumalalle kaikki on kuin yksi päivä” (Alma 40:8). Profeetta Joseph Smith (1805–1844) on ilmoittanut, että Jumalalle kaikki – ”menneet, nykyiset ja tulevat” – ilmoitetaan ja kaikki ”on jatkuvasti Herran edessä” (OL 130:7).

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, kuinka asiat tehdään Jumalan tavalla:

”Jumala teki lunastustyötä kauan ennen kuin kuolevaisuuden aika tämän maan päällä alkoi – ja Hän on tekevä sitä vielä senkin jälkeen kun kuolevaisuuden aikaa ei enää ole (ks. OL 88:110; Alma 40:8). – –

Onneksi asiat tehdään silloin Jumalan omalla tavalla, ei meidän tavallamme (ks. OL 104:16). Silloin Jumalan tarkoitukset, Hänen kärsivällisyytensä, Hänen voimansa ja Hänen syvä rakkautensa, jotka vaikuttivat kauan ennen kuin aikaa oli, vaikuttavat senkin jälkeen kun aikaa ei enää ole (ks. OL 84:100; Alma 40:8).

Nämä ja muut totuudet ovat niitä, joita Paavali nimitti Jumalan syvimmiksi salaisuuksiksi (ks. 1. Kor. 2:10).” (A Wonderful Flood of Light, 1990, s. 50, 58–59.)

Myös profeetta Joseph Smith on sanonut: ”Suuri Jehova tutkisteli kaikkia niitä tapahtumia, jotka liittyivät maahan ja pelastussuunnitelmaan, jo ennen kuin maata oli ja ennen kuin ’aamun tähdet riemuiten – – huusivat ääneen iloaan’. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus olivat ja ovat Hänelle yksi ja iankaikkinen ’nyt’.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 425.)

Jos me kuollessamme menemme henkimaailmaan emmekä varsinaisesti Jumalan eteen, niin kuinka meidän tulee ymmärtää Alman sanat?

Presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) on selittänyt, ettei Alma välttämättä tarkoittanut sitä, että meidät tuodaan takaisin Jumalan eteen: ”Ymmärrän nämä Alman [40:11] sanat niin, että niiden tarkoituksena ei ole ilmaista sitä ajatusta, että kaikki henget palaavat Jumalan eteen sitä varten, että heidät määrätään rauhan paikkaan tai rangaistuksen paikkaan ja että he Hänen edessään saavat kukin oman tuomionsa. ’Otetaan kotiin sen Jumalan luokse’ [vrt. Saarn. 12:7] tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että heidän olemassaolonsa kuolevaisuudessa on päättynyt ja he ovat palanneet henkimaailmaan, jossa heidät määrätään tekojensa mukaan paikkaan vanhurskaiden tai jumalattomien keskuudessa odottamaan siellä ylösnousemusta. ’Takaisin Jumalan luokse’ on ilmaus, jolle löytyy vastineita monista muista tutuista tilanteista. Esimerkiksi: henkilö viettää määrätyn ajan jonkin ulkomaan lähetyskentällä. Kun hän vapautuu ja palaa Yhdysvaltoihin, hän saattaa sanoa: ’On hienoa olla taas kotona.’ Hänen kotinsa saattaa kuitenkin olla jossakin päin Utahia tai Idahoa tai muualla päin länttä.” (Answers to Gospel Questions, toim. Joseph Fielding Smith jr., 5 osaa, 1957–1966, osa 2, s. 85.)

Presidentti George Q. Cannon (1827–1901) ensimmäisestä presidenttikunnasta on selittänyt, että Alma ”ei tarkoita sitä, että heidät vietäisiin heti Jumalan omien kasvojen eteen. Hän käyttää tuota ilmausta ilmiselvästi rajallisessa merkityksessä.” (Gospel Truth: Discourses and Writings of President George Q. Cannon, toim. Jerreld L. Newquist, 1987, s. 58.)

Seuraava selvennys auttaa meitä ymmärtämään henkiolentojen tilaa kuoleman jälkeen ja ennen heidän ylösnousemustaan: ”Kun fyysinen ruumis kuolee, henki jatkaa elämää. Henkimaailmassa vanhurskaiden henget ’otetaan vastaan onnen tilaan, jota sanotaan paratiisiksi, levon tilaksi, rauhan tilaksi, missä he saavat levätä kaikista vaivoistaan ja kaikesta huolesta ja murheesta’ (Alma 40:12). Henkivankilaksi kutsuttu paikka on varattu ’niille, jotka [ovat] kuolleet synneissään vailla tietoa totuudesta tai rikkomuksessa hylättyään profeetat’ (OL 138:32). Vankilassa hengille opetetaan ’uskoa Jumalaan, parannusta synnistä, sijaiskastetta syntien anteeksisaamiseksi, Pyhän Hengen lahjaa, joka saadaan kätten päällepanemisen kautta, ja kaikkia muita evankeliumin periaatteita, jotka heidän [on] välttämätöntä tuntea’ (OL 138:33–34). Jos he hyväksyvät evankeliumin periaatteet, tekevät parannuksen synneistään ja hyväksyvät heidän hyväkseen temppeleissä suoritetut toimitukset, heidät toivotetaan tervetulleiksi paratiisiin.” (Lujana uskossa – evankeliumiaiheinen hakuteos, 2005, s. 74.)

Kuva

Profeetta Joseph Smithin näky selestisestä valtakunnasta

© 1985 Robert Barrett

Presidentti Brigham Young (1801–1877) on auttanut meitä ymmärtämään paremmin henkimaailman ja Jumalan asumuksen sijaintien välisen eron: ”Minne te menette, kun jätätte tämän asumuksen? Henkimaailmaan. Menettekö te Abrahamin huomaan? Ei, ette minnekään lähelle häntä vaan henkimaailmaan. Missä henkimaailma on? Se on tässä. Menevätkö hyvät ja pahat henget yhdessä? Kyllä menevät. Asuvatko he kummatkin samassa valtakunnassa? Kyllä asuvat. Menevätkö he aurinkoon? Eivät. Menevätkö he järjestetyn maailman rajojen ulkopuolelle? Eivät mene. Heidät tuodaan esiin tämän maan päällä.” (Discourses of Brigham Young, toim. John A. Widtsoe, 1954, s. 376.)

Alma puhui ensimmäisestä ylösnousemuksesta suhteessa maanpäälliseen aikaan. Jeesus Kristus kokisi ylösnousemuksen ensimmäisenä, ja pian sen jälkeen sen kokisivat vanhurskaat, jotka olivat eläneet ja kuolleet kuolevaisen maapallomme ajan alusta lähtien aina Kristuksen ylösnousemuksen aikaan asti (ks. Alma 40:16, 20; OL 133:54–55). Tätä ylösnousemusta Alma kutsui ensimmäiseksi ylösnousemukseksi.

Presidentti Joseph Fielding Smith on selittänyt, että ensimmäiseen ylösnousemukseen sisältyy eri ajanjaksoja ja tapahtumia:

”Vaikka Kristuksen noustessa kuolleista tapahtui yleinen vanhurskaiden ylösnousemus, meillä on tapana sanoa vanhurskaiden ylösnousemusta Kristuksen toisessa tulemisessa ensimmäiseksi ylösnousemukseksi. Se on ensimmäinen meille, sillä meitä tuskin koskee se, mikä on mennyttä. Herra on luvannut, että Hänen toisen tulemisensa hetkellä haudat avautuvat ja vanhurskaat tulevat esiin hallitakseen Hänen kanssaan maan päällä tuhannen vuoden ajan. – –

Kristuksen [toisessa] tulemisessa ’ne, jotka ovat nukkuneet haudoissaan, tulevat esiin, sillä heidän hautansa avataan; ja heidätkin temmataan häntä vastaan taivaan pylvään keskelle – he ovat Kristuksen, ensi hedelmä, ne, jotka laskeutuvat ensiksi hänen kanssansa, ja ne, jotka ovat maan päällä ja haudoissaan ja jotka ensiksi temmataan häntä vastaan; ja kaikki tämä Jumalan enkelin pasuunan soittamisen äänestä’ [OL 88:97–98]. Nämä ovat ne vanhurskaat, ’joiden nimet on kirjoitettu taivaassa, jossa Jumala ja Kristus ovat kaikkien tuomarina. Nämä ovat niitä, jotka ovat vanhurskaita ihmisiä, jotka on tehty täydellisiksi Jeesuksen, uuden liiton välimiehen, kautta, joka sai aikaan tämän täydellisen sovituksen vuodattamalla oman verensä.’ [OL 76:68–69.]

Tämän suuren tapahtuman jälkeen, ja sen jälkeen kun Herra ja ne vanhurskaat, jotka temmataan Häntä vastaan, ovat laskeutuneet alas maan päälle, tulee tapahtumaan toinen ylösnousemus. Tätä voidaan pitää osana ensimmäistä ylösnousemusta, vaikka se tapahtuu myöhemmin. Tässä ylösnousemuksessa tulevat esiin terrestriseen järjestykseen kuuluvat, jotka eivät olleet kelvollisia temmattaviksi Häntä vastaan mutta jotka ovat kelvollisia tulemaan esiin elääkseen tuhatvuotisessa valtakunnassa.” (Ks. Pelastuksen oppeja, toim. Bruce R. McConkie, 3 osaa, 1977–1982, osa 2, s. 274, 275.)

Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista on esittänyt seuraavan selityksen koskien ensimmäistä ylösnousemusta, jota nimitetään myös vanhurskaiden ylösnousemukseksi ja elämän ylösnousemukseksi: ”Ne, jotka tulevat esiin tämän ylösnousemuksen aamuna, tulevat esiin selestisessä ruumiissa ja perivät selestisen kirkkauden; nämä ovat niitä, jotka ovat Kristuksen ensi hedelmiä. Ne, jotka tulevat esiin tämän ylösnousemuksen iltapäivänä, tulevat esiin terrestrisessä ruumiissa ja näin ollen perivät sen valtakunnan; heidän kuvataan tässä tulemisessa olevan Kristuksen. Kaikki, jotka siihen mennessä ovat kokeneet ylösnousemuksen, ovat saaneet selestisen ruumiin. Terrestristen olentojen esiin tuleminen tapahtuu vasta toisen tulemisen jälkeen. (OL 76:50–80; 88:95–99.)” (Doctrinal New Testament Commentary, 3 osaa, 1971–1973, osa 1, s. 196.)

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista viittasi siihen lohtuun, joka tulee tiedosta, että puutteet korjataan ylösnousemuksessa:

”Miten lohduttavaa onkaan tietää, että kaikki, joilla on ollut elämässään haittaa synnynnäisistä vioista, kuolevaisuuden vammoista, sairaudesta tai vanhan iän mukanaan tuomasta luonnollisesta rappeutumisesta, nousevat ylös oikeassa ja täydellisessä muodossaan. – –

Kuva

Kuolleista nousseita ihmisiä

© 2000 Del Parson

Varmuus ylösnousemuksesta antaa meille voimaa ja näkemystä kestää kuolevaisuuden haasteet, joita jokainen meistä ja rakkaamme kohtaavat. Sellaisia ovat fyysiset, henkiset tai emotionaaliset vammat, joita meillä on jo syntyessämme tai joita saamme kuolevaisen elämän aikana. Ylösnousemuksen ansiosta tiedämme, että nämä kuolevaisuuden vammat ovat vain väliaikaisia!” (”Ylösnousemus”, Liahona, heinäkuu 2000, s. 17, 18.)

Presidentti Joseph F. Smith (1838–1918) on sanonut epämuodostumista ylösnousemuksessa seuraavaa: ”Epämuodostumat poistetaan, vammat korjataan, ja miehet ja naiset saavuttavat henkensä täydellisyyden, jonka Jumala alussa heille määräsi. Hänen aivoituksensa on, että miehet ja naiset, Hänen lapsensa, jotka ovat syntyneet tullakseen Jumalan perillisiksi ja Jeesuksen Kristuksen kanssaperillisiksi, tehdään täydellisiksi niin fyysisesti kuin hengellisestikin kuuliaisuudesta laille, jonka avulla Hän on varannut jokaiselle lapselleen mahdollisuuden tulla täydelliseksi.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 92.)

Seuraava lausunto auttaa meitä ymmärtämään, mihin tällä kauhealla kuolemalla viitataan: ”Pyhät kirjoitukset puhuvat toisinaan pelastumisesta toisesta kuolemasta. Toinen kuolema on lopullinen hengellinen kuolema – ero vanhurskaudesta ja jääminen vaille sijaa missään kirkkauden valtakunnassa (ks. Alma 12:32; OL 88:24). Tämä toinen kuolema ei tule ennen viimeistä tuomiota, ja se kohtaa hyvin harvoja (ks. OL 76:31–37). Miltei kaikille, jotka milloinkaan ovat eläneet maan päällä, on varmistettu pelastus toisesta kuolemasta (ks. OL 76:40–45).” (Lujana uskossa, s. 123.)

Korianton on saattanut ihmetellä, kuten jotkut nykyäänkin, miksi on tärkeää elää vanhurskaasti, jos jokainen saa osakseen ylösnousemuksen siunaukset. Luvussa Alma 41 käsitellään näitä asioita.

Taivaallisen Isän lasten kohdalla palauttamisen lain tulos riippuu siitä, kuinka uskollisesti he pitävät Hänen käskynsä. Näin Alma selitti Koriantonille, ettei ihmistä voida palauttaa synnistä onneen (ks. Alma 41:10). Tämä muistuttaa sadonkorjuun lakia: mitä me kylvämme, sitä me myös niitämme (ks. Gal. 6:7; OL 130:20–21). Alma kannusti poikaansa tekemään ”alati hyvää”, jotta ”sinut palkitaan jälleen hyvällä. Sillä se, mikä sinusta lähtee, palaa takaisin sinulle ja palautetaan.” (Alma 41:14–15.)

Lisäksi Alma opetti pojalleen, että ylösnousemuksessa palauttamisen laki saa aikaan ruumiin täydellisen palauttamisen: ”Sielu palautetaan ruumiiseen – –; niin, edes hiuskarva päästä ei joudu hukkaan” (Alma 40:23). Ylösnousseen ruumiin kirkkauden aste riippuu kuitenkin kunkin yksilön uskollisuuden asteesta (ks. OL 88:28–32).

Seuraava neuvo vahvistaa sen, kuinka tärkeää on tavoitella onnea elämällä evankeliumin tasovaatimusten mukaan:

”Monet ihmiset yrittävät löytää onnea ja täyttymystä sellaisesta toiminnasta, joka on Herran käskyjen vastaista. He hylkäävät todellisen onnen ainoan lähteen piittaamatta Jumalan heitä varten laatimasta suunnitelmasta. He antavat periksi Perkeleelle, joka ’pyrkii siihen, että kaikki ihmiset olisivat yhtä kurjia kuin hän itse’ (2. Nefi 2:27). Lopulta he oppivat totuuden, joka sisältyy Alman varoitukseen pojalleen Koriantonille: ’Jumalattomuus ei ole koskaan ollut onnea’ (Alma 41:10). – –

Kun pyrit olemaan onnellinen, muista, että ainoa tie todelliseen onneen on evankeliumin mukainen elämä. Löydät levollista, iankaikkista onnea, kun pyrit pitämään käskyt, rukoilet voimaa, teet parannuksen synneistäsi, osallistut tervehenkiseen toimintaan ja palvelet merkityksellisellä tavalla. Opit pitämään hauskaa rakastavan taivaallisen Isän asettamissa rajoissa.” (Lujana uskossa, s. 102.)

Vanhin L. Tom Perry kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt tämän kuolevaisuudeksi kutsutun koetusajan tarkoitusta: ”Maanpäällisen elämän tärkein tarkoitus on se, että meidän henkemme, joka oli olemassa jo ennen maailman perustamista, voi liittyä ruumiiseemme kuolevaisuuden suurten mahdollisuuksien ajaksi. Näiden kahden yhteenliittyminen on antanut meille etuoikeuden kasvaa, kehittyä ja kypsyä tavalla, johon vain henki ja ruumis yhdessä kykenevät. Ruumiissamme me koemme tietyn määrän koettelemuksia tässä olemassaolomme tilassa, jota sanotaan koetustilaksi. Tämä on oppimisen ja koetusten aikaa, jotta voisimme osoittautua kelvollisiksi iankaikkisiin mahdollisuuksiin. Tämä kaikki kuuluu siihen jumalalliseen suunnitelmaan, joka meidän Isällämme on lapsiaan varten.” (”Julistakaa minun evankeliumiani maasta maahan”, Valkeus, heinäkuu 1989, s. 12.)

Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä vanhin Ronald E. Poelman lisäsi, että kuolevaisuus on aikaa oppia vastakohtaisuutta ja valita vastakohtien välillä: ”Pelastussuunnitelma, joka meille esitettiin ja jonka me hyväksyimme kuolevaisuutta edeltäneessä olemassaolossamme, sisältää maanpäällisen koetusajan, jonka aikana me koemme vastakohtaisuutta, teemme valintoja, opimme niiden seurauksia ja valmistaudumme palaamaan Jumalan kasvojen eteen. Vastoinkäymisten kokeminen on olennainen osa tätä kaikkea. Tämän tietäen me halusimme tulla kuolevaisuuteen. (Ks. 2. Nefi 2:11–16.)” (”Vastoinkäymiset ja kuolevaisuuden jumalallinen tarkoitus”, Valkeus, heinäkuu 1989, s. 20.)

Vanhin William R. Bradford seitsemänkymmenen koorumista on päätellyt, että kuolevaisuuden tarkoituksena on se, että meistä tulee taivaallisen Isämme kaltaisia: ”Tämä elämä on koetusaikaa. Se on suurenmoinen ajan lahja, jonka kestäessä me voimme oppia tulemaan taivaallisen Isämme kaltaisiksi noudattamalla Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen opetuksia. Se polku, jolle Hän meidät johdattaa, ei ole mutkainen polku. Se on yksinkertainen ja suora ja Hengen valaisema.” (”Pankaa elämänne järjestykseen”, Valkeus, heinäkuu 1992, s. 29.)

Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on selittänyt, että Vapahtajan uhrin ansiosta meille voidaan suoda armoa ilman että oikeudenmukaisuuden lakia rikotaan:

”Me jokainen elämme eräänlaisen hengellisen velan turvin. Jonakin päivänä velka erääntyy ja maksua vaaditaan. Suhtaudummepa me siihen nyt kuinka välinpitämättömästi tahansa, niin kun tuo päivä tulee ja kiinnittämämme omaisuuden lunastusoikeuden menetys on väistämättä edessä, katsomme ympärillemme levottoman tuskaisina etsien jotakuta, ketä tahansa, joka auttaisi meitä.

Ja iankaikkisen lain mukaan armoa ei voida antaa, ellei ole jotakuta, joka on sekä halukas että kykenevä ottamaan velkamme ja maksamaan hinnan ja sopimaan lunastuksemme ehdot.

Ellei ole välimiestä, ellei meillä ole ystävää, oikeuden koko painon, lieventämättömänä, vailla myötätuntoa, täytyy ehdottomasti langeta meidän päällemme. Täysi hyvitys jokaisesta rikkomuksesta, kuinka vähäpätöisestä tai kuinka syvästä tahansa, tullaan vaatimaan meiltä viimeiseen ropoon asti.

Mutta tietäkää tämä: Totuus, suurenmoinen totuus julistaa, että sellainen Välimies on olemassa.

Kuva

Vaaka, jossa näkyy oikeudenmukaisuus

’Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus’ (1. Tim. 2:5).

Hänen kauttansa armo voidaan ulottaa täysin meihin jokaiseen rikkomatta oikeudenmukaisuuden iankaikkista lakia.

Tämä totuus on koko kristinopin alkujuuri. – –

Kuva

Vaaka, jossa näkyvät oikeudenmukaisuus ja armo

Oikeuden-mukaisuus

Armon saaminen ei ole automaattista. Se tapahtuu tekemällä liitto Hänen kanssaan. Se tapahtuu Hänen ehdoillaan, Hänen auliilla ehdoillaan, joihin kuuluu ehdottoman välttämättömänä upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi.

Oikeudenmukaisuuden laki voi suojella koko ihmiskuntaa, ja kerran jokainen meistä yksilönä voi saada armon lunastavan ja parantavan siunauksen.” (Ks. ”Välimies”, Valkeus, lokakuu 1977, s. 60, 61.)

Vanhin Neal A. Maxwell on esittänyt tämän oivalluksen: ”Jumalan armo ja oikeudenmukaisuus tulevat olemaan niin täydellisesti toteen näytettyjä, ettei viimeisellä tuomiolla esitetä valituksia, ei edes niiden taholta, jotka aikoinaan asettivat kyseenalaiseksi sen, mitä Jumala oli maallisessa viitekehyksessä suonut (ks. 2. Nefi 9:14–15; Alma 5:15–19; 12:3–14; 42:23–26, 30)” (”Tyytyminen siihen, mitä osaksemme on annettu”, Liahona, heinäkuu 2000, s. 88).

Presidentti Boyd K. Packer on selittänyt, mikä arvo omantunnonvaivoilla voi olla:

”Tarkoitukseni on lievittää niiden tuskaa, jotka kärsivät syyllisyyden erittäin epämiellyttävästä tunteesta. Minusta tuntuu samalta kuin lääkäristä, joka aloittaa hoidon sanomalla: ’Tämä saattaa vähän koskea…’

Jokainen meistä on saanut ainakin maistaa sitä omantunnon tuskaa, joka on seurausta virheistämme.

Johannes sanoi: ’Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä’ [1. Joh. 1:8]. Sitten hän sanoi saman voimakkaammin: ’Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme [Herrasta] valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä’ [1. Joh. 1:10].

Kaikki meistä kärsivät joskus ja jotkut meistä kärsivät usein omantunnontuskia vääristä teoista tai tekemättä jättämisistä. Tuo syyllisyydentunne on hengelle sitä, mitä kipu on fyysiselle ruumiille. – –

Me kaikki teemme virheitä. Joskus aiheutamme itsellemme vahinkoa ja vahingoitamme vakavasti toisia tavalla, jota emme yksin voi korjata. Rikomme sellaista, mitä emme yksin saa ehjäksi. Silloin luontomme mukaista on tuntea syyllisyyttä ja nöyryytystä ja kärsimystä, jota emme voi yksin parantaa. Silloin auttaa sovituksen parantava voima.

Herra sanoi: ’Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen’ [OL 19:16].” (”Mestarin käden kosketus”, Liahona, heinäkuu 2001, s. 25, 27.)

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on puhunut siitä, kuinka arvokas herkkä omatunto on: ”Kuinka suurenmoista, että Jumala antaa meille tämän herkän mutta samalla voimakkaan oppaan, jota me nimitämme omaksitunnoksi! Joku on aivan oikein huomauttanut, että ’omatunto on taivaallinen kipinä, jonka Jumala on pannut jokaiseen pelastaakseen hänen sielunsa’. Varmastikin se on välikappale, joka herättää sielussa tietoisuuden synnistä, kannustaa ihmistä tekemään päätöksen asian korjaamisesta, tuomitsemaan itsensä rikkomuksesta silottelematta tai vähättelemättä virhettä, olemaan valmis katsomaan tosiasioita silmiin, hoitamaan asian ja kärsimään vaadittavat rangaistukset – eikä ihminen ole alkanut parannuksentekoa, ellei hän ole tällaisessa mielentilassa. Pahoillaanolo on alku, väärän teon hylkääminen on alku, mutta ellei hänen omatuntonsa ole vaivannut häntä kylliksi saadakseen hänet tekemään jotakin asian suhteen, niin kauan kuin hän esittää puolusteluja ja verukkeita, hän tuskin on alkanut lähestyä anteeksiantoa. Tätä Alma tarkoitti sanoessaan pojalleen Koriantonille, että ’ainoastaan todella katuvat pelastuvat’ (Alma 42:24).” (Anteeksiantamuksen ihme, 1978, s. 144.)

Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on todistanut seuraavasti sen sovitusuhrin suurenmoisuudesta, jonka ansiosta ylösnousemus on mahdollinen:

Kuva

Kristuksen ristiinnaulitseminen

Paul Gustave Dore

”Vapahtajan kuolema ilmaisi suurenmoisella tavalla Hänen rakkautensa, kun Hän antoi henkensä uhriksi kaikkien ihmisten puolesta. Tuo sovitus, joka aikaansaatiin sanomatonta tuskaa kärsien, muodostui historian suurimmaksi tapahtumaksi, armon osoitukseksi, josta ihmiset eivät maksaneet mitään mutta joka toi ylösnousemuksen varmuuden kaikille, jotka ovat kulkeneet tai vielä kulkisivat maan päällä.

Mikään toinen teko koko ihmiskunnan historiassa ei ole sen vertainen. Mikään, mitä koskaan on tapahtunut, ei vedä sille vertoja. Täysin epäitsekkäänä ja rajatonta rakkautta koko ihmiskuntaa kohtaan osoittavana siitä muodostui vertaansa vailla oleva armoteko koko ihmissuvun puolesta.

Ylösnousemuksen myötä tuona ensimmäisenä pääsiäisaamuna annettiin sitten voittoisa kuolemattomuuden julistus. Paavali saattoi siis julistaa: ’Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi’ (1. Kor. 15:22). Sen lisäksi että Vapahtaja soi ylösnousemuksen siunauksen kaikille, Hän myös avasi tien iankaikkiseen elämään kaikille niille, jotka noudattavat Hänen opetuksiaan ja käskyjään.” (”Aikojen huipulla”, Liahona, tammikuu 2000, s. 87.)