Moosia 1–3

Mormonin kirjan alkuosan 1. persoonassa kirjoitetut selostukset vaihtuvat Moosian kirjan myötä 3. persoonassa kirjoitetuksi selostukseksi. Kirjat 1. Nefistä Omniin käännettiin Nefin pieniltä levyiltä ja ovat alkuperäisten kirjoittajien teoksia. Näin ollen ne on kirjoitettu 1. persoonassa. Kirjat Moosiasta 4. Nefiin ovat kuitenkin kaikki peräisin Mormonin laatimasta lyhennelmästä, joka on laadittu Nefin isoilta levyiltä. Nämä kirjat ovat Mormonin laatima lyhennelmä alkuperäisten kirjoittajien aikakirjoista.

Ilmaukseen ”Jumalan salaisuuksia”, kuten sitä käytetään Mormonin kirjassa (Moosia 1:3), sisältyvät Jeesuksen Kristuksen evankeliumin pelastavat periaatteet. Niitä ei nimitetä salaisuuksiksi sen tähden, että ne olisivat salaperäisiä tai vaikeita ymmärtää, vaan koska Jumala ilmoittaa niitä meille meidän uskomme ja kuuliaisuutemme mukaan. Niiden tarkoituksena on johtaa Jumalan lapsia iankaikkiseen elämään. ”Salaisuus on totuus, jonka voi tuntea vain jumalallisen ilmoituksen välityksellä – pyhä salaisuus. – – Meidän aikanamme sellaiset totuudet kuin ne, jotka liittyvät pappeuden palauttamiseen, työhön kuolleiden puolesta ja kirkon uudelleen perustamiseen, ovat ’salaisuuksia’, koska niitä ei olisi saatu selville muuten kuin ilmoituksen välityksellä.” (Hyrum M. Smith ja Janne M. Sjodahl, The Doctrine and Covenants Commentary, 1972, s. 141.)

Benjamin, Nefi (ks. 1. Nefi 1:2) ja Moroni (ks. Morm. 9:32) viittasivat kaikki egyptiläisten kieleen. Kohdassa Moosia 1:4–6 kuningas Benjamin tekee selväksi, että oli olemassa syy, miksi hänen poikiensa tuli oppia ”egyptiläisten kieli”. Se oli tarpeen, jotta voitiin tutkia pronssilevyillä ja Nefin levyillä olevia käskyjä (ks. Moosia 1:6). Nefin ajoista aina Moroniin asti nefiläisillä oli käytössään eräs egyptiläisten kielen muoto (katso selityksiä kohtiin 1. Nefi 1:2, s. 11 ja Morm. 9:32–34, s. 370–371).

Mormonin kirjan läheisempi tarkastelu paljastaa lukuisia perinteitä ja tapoja, jotka ovat peräisin muinaisesta Israelista. Moosian kohoaminen nefiläisten kuninkaaksi Moosian kirjan ensimmäisissä luvuissa muistuttaa silmiinpistävällä tavalla sitä, kuinka kuninkaat Vanhan testamentin aikoina kruunattiin (ks. Stephen D. Ricks, ”King, Coronation, and Covenant in Mosiah 1–6”, julkaisussa Rediscovering the Book of Mormon, toim. John L. Sorenson ja Melvin J. Thorne, 1991, s. 209).

Mormonin kirjan ja Vanhan testamentin kruunajaisjuhlissa on seuraavia merkittäviä yhtäläisyyksiä: 1) kuninkaiden uskottiin olevan taivaan valitsemia (ks. Moosia 1:9–10; 6:3, 5; 1. Kun. 2:15; 2. Kun. 15:5); 2) kruunajaispaikkana oli pyhäkkö (ks. Moosia 1:18; 1. Kun. 1:39–45); 3) pyhät muistoesineet, tavarat tai muut välineet luovutettiin kruunajaisten aikana (ks. Moosia 1:15–16; 2. Kun. 11:12); 4) voiteleminen (ks. Moosia 6:3; 1. Kun. 1:33–34) (ks. Ricks, julkaisussa Rediscovering the Book of Mormon, s. 210, 213–214).

”Lisäksi ihannetilanne oli se, että uusi kuningas astui valtaan ennen vanhan kuolemaa, ja tämä vallan siirto liitettiin seremoniaan, jossa ihmiset tekivät liiton Jumalan kanssa tai uudistivat sen” (Ricks, julkaisussa Rediscovering the Book of Mormon, s. 216). Kuningas Benjaminin kansan kohdalla tämä tapahtui hieman myöhemmin, kun he julistivat: ”Me olemme halukkaita tekemään Jumalamme kanssa liiton, että teemme hänen tahtonsa ja olemme kuuliaisia hänen käskyilleen kaikessa” (Moosia 5:5).

Päätarkoituksena sille, että kuningas Benjamin kokosi kansansa yhteen, oli antaa heille nimi. Hän halusi kohottaa heitä hengellisesti. Hän ja monet muut pyhät profeetat olivat vuosia saarnanneet kansalle ja valmistaneet heitä olemaan hengellisesti valmiita ottamaan päälleen Kristuksen nimen (ks. Morm. s. 5–18). Koko puheensa ajan kuningas Benjamin puhui siitä, kuinka he voivat ottaa kelvollisesti vastaan sen nimen, jonka hän halusi antaa heille. Sitten kohdassa Moosia 5:8–11 hän mainitsi selvästi, että kyseessä on Jeesuksen Kristuksen nimi.

Presidentti Howard W. Hunter (1907–1995) on opettanut, että kaiken palvelemisemme ytimenä tulee olla vanhurskaus: ”Pyrkikää edelleenkin etsimään tilaisuuksia palvella. Älkää huolehtiko liiaksi asemasta. – – On tärkeää saada arvostusta. Mutta painopisteemme tulisi olla vanhurskaudessa eikä tunnustuksessa; palvelemisessa eikä asemassa. Uskollinen kotikäyntiopettaja, joka vähin äänin suorittaa tehtävänsä kuukausi toisensa jälkeen, on aivan yhtä tärkeä Herran työssä kuin ne, jotka pitävät hallussaan joidenkin mielestä huomattavampia asemia kirkossa. Näkyvillä oleminen ei ole arvon mitta.” (”Kirkon naisille”, Valkeus, tammikuu 1993, s. 94.)

Vanhin Robert J. Whetten seitsemänkymmenen koorumista on selittänyt, kuinka sillä, kuinka palvelemme muita, voidaan mitata henkilökohtaisen kääntymyksemme syvyyttä:

”Kääntymys tarkoittaa sitä, että pyhität elämäsi toisista huolehtimiseen ja heidän palvelemiseensa, jotka tarvitsevat apuasi, antamalla lahjoistasi ja siunauksistasi. – –

Jokainen epäitsekäs ystävyyden ja palveluksen teko lisää hengellisyyttäsi. Jumala haluaa käyttää sinua muiden siunaamiseen. Hengellisen kasvusi ja iankaikkisen edistymisesi jatkuminen riippuu hyvin paljossa ihmissuhteistasi – siitä, kuinka kohtelet muita. Rakastatko todella muita ja oletko heille siunaukseksi heidän elämässään? Eikö kääntymyksesi tason mitta ole se, kuinka kohtelet muita? Se, joka tekee kirkossa vain sen, mikä koskee häntä itseään, ei milloinkaan saavuta täydellisyyden tavoitetta. Muiden palveleminen on sitä, mistä evankeliumissa ja korotetussa elämässä on kyse.” (”Vahvista veljiäsi”, Liahona, toukokuu 2005, s. 91.)

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on auttanut meitä ymmärtämään, että sen lisäksi, mitä palvelutyötä teemme, on hyvin tärkeää se, miksi teemme sitä:

”Viimeinen syy – – on mielestäni kaikkein korkein. Palvelemiseen liittyen pyhissä kirjoituksissa sen sanotaan olevan ’verrattomasti muita parempi’ tie (1. Kor. 12:31). – –

Jotta palvelemisemme olisi tehokkainta, sen täytyy tapahtua rakkaudesta Jumalaa ja Hänen lapsiaan kohtaan.” (Ks. ”Miksi me palvelemme?”, Valkeus, 1985, konferenssiraportti 154. puolivuotiskonferenssista, s. 11.)

Vanhin Joseph B. Wirthlin (1917–2008) kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että meidän tulee käyttää kaikki päivämme tavoitellen iankaikkista elämää keinona osoittaa kiitollisuutemme siitä velasta, jonka Jeesus Kristus maksoi meidän puolestamme:

”Kuinka me voimme koskaan maksaa velkamme Vapahtajalle? Hän maksoi velan, jota Hän ei ollut ottanut, vapauttaakseen meidät velasta, jota me emme voi koskaan maksaa takaisin. Hänen ansiostaan me elämme ikuisesti. Hänen äärettömän sovituksensa ansiosta syntimme voidaan pyyhkiä pois, ja me voimme saada suurimman kaikista Jumalan lahjoista: iankaikkisen elämän [ks. OL 14:7].

Voiko sellaisella lahjalla olla hintaa? Voimmeko me koskaan korvata sellaista lahjaa? Mormonin kirjan profeetta kuningas Benjamin on opettanut, ’että vaikka te antaisitte kaiken kiitoksen ja ylistyksen, mihin koko sielunne kykenee, – – [ja] palvelisitte häntä koko täydestä sielustanne, te olisitte kuitenkin hyödyttömiä palvelijoita’ [Moosia 2:20–21].” (”Maallisia velkoja, taivaallisia velkoja”, Liahona, toukokuu 2004, s. 43.)

Yksi parhaita keinoja, joilla me jokainen voimme osoittaa kiitollisuutemme siitä, mitä taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus antavat meille, on pitää käskyt. Presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) on opettanut:

”Me olemme äärimmäisen kiittämättömiä Isäämme ja Hänen rakasta Poikaansa kohtaan, jos me kaikessa nöyryydessä ’särjetyin sydämin ja murtunein mielin’ olemme haluttomia pitämään käskyt. Minkä tahansa Jumalan käskyn rikkominen on kiittämätön teko, kun otamme huomioon kaiken sen, mitä meidän puolestamme on tehty Vapahtajamme sovituksen kautta.

Me emme koskaan pysty maksamaan sitä velkaa. Sydämemme kiitollisuus Hänen suuresta ja rakastavasta armostaan pitäisi olla ylitsevuotavaa rakkautta ja kuuliaisuutta. Sen vuoksi, mitä Hän on tehnyt, meidän ei pitäisi koskaan pettää Häntä. Hän osti meidät kalliilla hinnalla, suuren kärsimyksensä ja verensä vuodattamisen hinnalla uhrina ristillä.

Nyt Hän on pyytänyt meitä pitämään käskynsä. Hän sanoo, että ne eivät ole raskaat, ja meissä on niin monia, jotka eivät halua pitää niitä. Puhun nyt maailman ihmisistä yleensä. Me emme halua tehdä sitä. Se on varmasti kiittämättömyyttä. Me emme ole kiitollisia.

Jokainen tämän kirkon jäsen, joka rikkoo sapatin päivää, joka ei maksa rehellisesti kymmenyksiään, joka ei pidä viisauden sanaa, joka tahallisesti rikkoo mitä tahansa muuta Herran meille antamaa käskyä, on kiittämätön Jumalan Poikaa kohtaan, ja kun hän on kiittämätön Jumalan Poikaa kohtaan, hän on kiittämätön Isää kohtaan, joka lähetti Hänet.” (Ks. Pelastuksen oppeja, toim. Bruce R. McConkie, 3 osaa, 1977–1982, osa 1, s. 132–133.)

Kohdassa Moosia 2:25 on Herran vastaus niille, jotka väittävät: ”Tämä on minun kehoni ja voin tehdä sillä mitä haluan.” Kuningas Benjaminin näkökanta, jonka mukaan meidän kehomme kuuluu Jumalalle, on sopusoinnussa Paavalin kirjoittaman opetuksen kanssa: ”Sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!” (1. Kor. 6:20.)

Kun ihminen tietää, mikä on oikein, eikä tee niin, hän paitsi rikkoo itse lakia myös asettuu vastustamaan Jumalaa – jo itsessään vakava rikkomus. Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on kertonut seuraavan yksinkertaisen havaintoesimerkin sellaisesta kapinoinnista: ”Muistan erään piispan kertoneen minulle naisesta, joka tuli hakemaan suositusta. Kun häneltä kysyttiin, noudattiko hän viisauden sanaa, hän vastasi juovansa silloin tällöin kupin kahvia. Hän sanoi: ’Kuule piispa, et kai anna sen olla esteenä minun temppeliin menemiselleni?’ Siihen piispa vastasi: ’Sisar, et kai sinä anna kupillisen kahvia olla esteenä sinun ja Herran huoneen välillä?’” (”Temppelin pitäminen pyhänä”, Valkeus, heinäkuu 1990, s. 45.)

Kaikista profeetoista, joista on kirjoitettu Mormonin kirjaan, kuningas Benjamin on ainoa, joka käytti nimeä, jonka [englanninkielinen] vastine on omnipotent, ’kaikkivaltias’, ja jonka vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista on määritellyt tällä tavoin: ”Kristus on Herra Kaikkivaltias (Moosia 3:5, 17–18, 21; 5:2, 15; Ilm. 19:6), tarkoittaen sitä, että kaiken Herrana Hänellä on kaikki valta” (Mormon Doctrine, 2. laitos, 1966, s. 452).

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on nimittänyt Jeesuksen Kristuksen kokemaa kärsimystä ”sovituksen hirveäksi laskuopiksi”:

”Kuvitelkaa Jehovaa, tämän ja muiden maailmojen Luojaa ’kauhistuneena’! Jeesus tiesi mielessään, mitä Hänen piti tehdä, mutta Hänellä ei ollut siitä vielä kokemusta. Hän ei ollut milloinkaan ennen henkilökohtaisesti kokenut ankaraa ja vaativaa sovitustapahtumaa. Niinpä, kun tuska tuli täyteydessään, se oli paljon pahempaa kuin Hänkään ainutlaatuisessa älyssään oli milloinkaan osannut kuvitella! Ei ihme, että enkeli ilmestyi vahvistamaan Häntä! (Ks. Luuk. 22:43.)

Kuva

Kristus rukoilee Getsemanessa

Del Parson, © 1987 IRI

Kaikkien kuolevaisuuden syntien – menneiden, senhetkisten ja tulevien – yhteinen taakka painoi tuota täydellistä, synnitöntä ja herkkää sielua! Kaikki meidän heikkoutemme ja sairautemme olivat myös jotenkin osa sovituksen hirveää laskuoppia. (Ks. Alma 7:11–12; Jes. 53:3–5; Matt. 8:17.) Ahdistuksessaan Jeesus paitsi pyysi Isältään, että hetki ja malja menisivät Hänen ohitseen, Hän myös lainasi tätä merkittävää kirjoitusten kohtaa. ’Hän sanoi: ”Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois.”’ (Mark. 14:35–36.)

Eikö Jeesus ollut sanonut Jehovana Abrahamille: ’Onko Herralle mikään mahdotonta?’ (1. Moos. 18:14.) Eikö Hänen enkelinsä ollut sanonut ihmettelevälle Marialle: ’Jumalalle ei mikään ole mahdotonta’ (Luuk. 1:37; ks. myös Matt. 19:28; Mark. 10:27; Luuk. 18:27)?

Jeesuksen pyyntö ei ollut teatteria!

Toivoiko Hän tässä äärimmäisessä hädässä kenties, että pensaikossa olisi pelastava oinas? En tiedä. Hänen kärsimyksensä – ikään kuin suunnaton kerrottuna äärettömällä – sai Hänet myöhemmin huutamaan ristillä, koska Hän tunsi itsensä hylätyksi (ks. Matt. 27:46).

Silti Jeesus pysyi ylevän alistuneena kuten Getsemanessa: ’Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä’ (Matt. 26:39).” (”Alistu halusta”, Valkeus, 1985, konferenssiraportti 155. vuosikonferenssista, s. 67.)

Eräs alan tutkija on kirjoittanut, että Vapahtajan kärsittävänä oli lankeemuksen seurausten koko painolasti: ”Jeesus tiesi, että Hänen syvimmän nöyryyttämisensä hirvittävä hetki oli tullut – että siitä hetkestä lähtien aina Hänen suureen huudahdukseensa kuolinhetkenään Hänellä ei ollut maan päällä jäljellä enää mitään muuta kuin fyysisen kivun piinaa ja henkisen tuskan karvautta. Kaikki se kärsimys, jota ihmiskeho pystyy kestämään, oli määrä kasata Hänen kavahtavan kehonsa päälle. Jokaisen kärsimyksen, jota julma ja murskaava häväistys voi aiheuttaa, oli määrä painaa raskaana Hänen sieluaan. Tässä kehon piinassa ja sielun tuskassa jopa Hänen jumalallisen henkensä ylevän ja loistavan tyyneyden oli määrä kärsiä lyhyt mutta hirvittävä pimennys. Tuskan terävin polte, häpeän musertavin julmuus, koko synnin taakka sekä ihmisen olemassaolon mysteeri luopumukseen ja lankeemukseen vajoamisineen – tämä Hänen täytyi nyt kohdata kaikessa sen käsittämättömimmässä kertymässä.” (F. W. Farrar, The Life of Christ, 1874, s. 622–623; lainattu julkaisussa Bruce R. McConkie, The Mortal Messiah, Book 4, 1981, s. 126.)

Ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi ovat vahvistaneet, että pelastus tulee Jeesuksen Kristuksen ansiosta: ”Hänen asianmukaisesti asetettuina apostoleinaan me todistamme, että Jeesus on elävä Kristus, Jumalan kuolematon Poika. Hän on suuri kuningas Immanuel, joka seisoo tällä hetkellä Isänsä oikealla puolella. Hän on maailman valkeus, elämä ja toivo. Hänen tiensä on se polku, joka johtaa onneen tässä elämässä ja iankaikkiseen elämään tulevassa maailmassa.” (”Elävä Kristus – apostolien todistus”, Liahona, huhtikuu 2000, s. 3.)

Sanat luonnollinen tai luonnostaan, kuten niitä yleisesti käytetään, tarkoittavat identiteettimme luontaista, synnynnäistä osaa. Pyhissä kirjoituksissa luonnollinen tarkoittaa kuitenkin langennutta eli synnillistä. Vaikka kaikki ihmiset syntyvät viattomina (ks. OL 93:38), niin Aadamin lankeemuksen vuoksi he tulevat langenneeseen maailmaan ja hengellisen kuoleman tilaan (ks. Alma 42:9) ja heidät erotetaan Jumalan edestä. Tietäen hyvän ja pahan (ks. Moos. 4:11; 5:11) ja eläen tässä epätäydellisessä tilassa kaikki ihmiset tekevät syntiä (ks. Room. 3:23; 1. Joh. 1:8, 10) ja kokevat siitä aiheutuvan oman ”lankeemuksensa” (ks. Moos. 6:49, 55). Toisin sanoen juuri Jumalan lakia rikkomalla ihmisestä tulee ”luonnollinen ihminen” (ks. Alma 42:10, 12; OL 20:20). Näin ollen luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen (ks. Moosia 3:19), kunnes hänestä Jumalan käskyjen mukaan elämällä tulee kelvollinen sovituksen puhdistavalle vaikutukselle (ks. Moosia 3:11–12, 19).

Kuningas Benjamin on opettanut, että riisuaksemme luonnollisen ihmisen meidän tulee taipua Pyhän Hengen kutsuun (ks. Moosia 3:19). Eräässä konferenssipuheessa vanhin Neal A. Maxwell on puhunut siitä, kuinka voisimme toteuttaa tämän tehtävän: ”Henkilökohtainen vanhurskaus, jumalanpalvelus, rukous ja pyhien kirjoitusten tutkiminen ovat suorastaan ratkaisevan tärkeitä luonnollisen ihmisen pois riisumisessa (ks. Moosia 3:19)” (”Maailman riuhtaisut ja kiskaisut”, Liahona, tammikuu 2001, s. 44).

Eräässä aikaisemmassa puheessa vanhin Maxwell on ehdottanut toista keinoa luonnollisen ihmisen riisumiseksi antaen samalla varoituksen: ”Toivoa tarvitaan eritoten käsirysyssä, jota luonnollisen ihmisen riisuminen päältään vaatii (ks. Moosia 3:19). Se, että luopuu toivosta Jumalan ja itsensä suhteen, merkitsee samanaikaisesti antautumista luonnolliselle ihmiselle.” (Ks. ”Toivon kirkkaus”, Valkeus, tammikuu 1995, s. 33.)

Puhuessaan siitä, mitä merkitsee olla pyhä, vanhin Quentin L. Cook kahdentoista apostolin koorumista lainasi tätä määritelmää ja antoi sitten esimerkkejä asioista, joista meidän täytyy pysyä erossa:

”Kreikan kielessä pyhää vastaava sana tarkoittaa ’johonkin erotettua, erillistä [ja] pyhää’ [julkaisussa Encyclopedia of Mormonism, toim. Daniel H. Ludlow, 5 osaa, 1992, osa 3, s. 1249]. Jos haluamme olla pyhiä omana aikanamme, meidän täytyy pysyä erossa huonosta käytöksestä ja turmiollisista pyrkimyksistä, jotka ovat yleisiä maailmassa.

Meitä pommitetaan väkivaltaa ja siveettömyyttä esittävillä kuvilla. Sopimatonta musiikkia ja pornografiaa suvaitaan yhä enemmän. Huumeiden ja alkoholin käyttö rehottaa. Rehellisyyttä ja luonnetta tähdennetään yhä vähemmän. Yksilön oikeuksia kyllä vaaditaan, mutta tehtävät, velvollisuudet ja velvoitteet laiminlyödään. Puhe on käynyt karkeammaksi ja on yhä alhaisempaa ja raaempaa. Vastustaja on ollut hellittämätön pyrkimyksissään heikentää onnensuunnitelmaa. Jos pysymme erossa tästä maailmallisesta menosta, voimme tuntea Hengen läsnäolon elämässämme ja saamme kokea kelvollisen myöhempien aikojen pyhän iloa.” (”Oletko pyhä?”, Liahona, marraskuu 2003, s. 95–96.)

Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut, kuinka tuleminen ”lapsen kaltaiseksi” (Moosia 3:19) johtaa hengelliseen turvaan:

”Kuningas Benjamin tekee selväksi sen, kuinka voimme – – saada luontomme muuttumaan Jeesuksen Kristuksen sovituksen avulla. Se on ainoa keino, jonka avulla voimme rakentaa varmalle perustukselle ja siten seistä lujina vanhurskaudessa kiusausten myrskyjen aikana.

Kuningas Benjamin kuvailee sitä muutosta kauniilla vertauksella, jota profeetat ovat käyttäneet tuhansia vuosia ja jota itse Herrakin on käyttänyt. Se on tämä: että me voimme ja meidän täytyy tulla lapsen kaltaiseksi – pienen lapsen kaltaiseksi.

Joidenkin on vaikea ymmärtää tai hyväksyä tätä. Useimmat meistä haluavat olla vahvoja. Saatamme hyvinkin nähdä lapsen kaltaisena olemisen heikkoutena. – –

Mutta kuningas Benjamin, joka kenen tahansa kuolevaisen tavoin ymmärsi, mitä tarkoittaa olla voimakas ja rohkea ihminen, tekee selväksi, että lapsen kaltaisuus ei ole lapsellisuutta. Se tarkoittaa, että on Vapahtajan kaltainen – Hänen, joka rukoili Isäänsä saadakseen voimaa kyetä tekemään Isän tahdon ja sitten teki niin. Meidän luontomme täytyy muuttua tullaksemme lapsen kaltaisiksi, saadaksemme sen voiman, jota tarvitsemme ollaksemme turvassa, kun moraalisesti vaikeat ajat koittavat. – –

Me olemme turvassa sillä kalliolla, joka on Vapahtaja, kun olemme taipuneet uskossa Hänen edessään, olleet herkkiä Pyhän Hengen kehotuksille pitää käskyt kyllin pitkään ja riittävän uskollisesti, niin että sovituksen voima on muuttanut meidän sydämemme. Kun olemme sen kokemuksen kautta tulleet lapsen kaltaisiksi kyvyssämme rakastaa ja olla kuuliaisia, me olemme varmalla perustalla.

Kuningas Benjamin opettaa meille, mitä voimme tehdä päästäksemme siihen turvapaikkaan. Muistakaa kuitenkin: asiat, joita teemme, ovat keinoja – eivät tavoittelemamme päämäärä. Se, mitä teemme, sallii Jeesuksen Kristuksen sovituksen muuttaa meidät sellaisiksi, jollaisia meidän täytyy olla. Meidän uskomme Jeesukseen Kristukseen saa meidät tekemään parannuksen ja pitämään Hänen käskynsä. Me tottelemme ja vastustamme kiusauksia seuraamalla Pyhän Hengen johdatusta. Aikanaan meidän luontomme muuttuu. Meistä tulee pienen lapsen kaltaisia, kuuliaisia Jumalalle ja rakastavampia. Tuo muutos – jos teemme kaiken tarvittavan, jotta muutos olisi pysyvä – tekee meistä kelvollisia pääsemään osallisiksi niistä lahjoista, jotka tulevat Pyhän Hengen kautta. Silloin me olemme turvassa ainoalla varmalla kalliolla.” (”Lapsen kaltainen”, Liahona, toukokuu 2006, s. 15–16.)