Alma 8–12

Ilmaus ”voimallinen rukous” tarkoittaa voimakasta, uskontäyteistä kommunikointia Jumalan kanssa. Vanhin Joseph B. Wirthlin (1917–2008) kahdentoista apostolin koorumista on ehdottanut tapoja, joilla voimme arvioida ja pyrkiä parantamaan rukoustemme voimaa:

Kuva

Nainen rukoilemassa

”Saanen tänään pyytää teitä miettimään, kuinka vaikuttavia teidän rukouksenne ovat. Kuinka lähellä taivaallista Isää tunnette olevanne? Tuntuuko teistä, että rukouksiinne vastataan? Tuntuuko teistä, että rukoukseen käyttämänne aika jalostaa ja ylentää sieluanne? Onko rukouksissanne parantamisen varaa?

On monia syitä, joiden vuoksi rukouksistamme puuttuu voimaa. Joskus niistä tulee rutiininomaisia. Rukouksistamme tulee tyhjiä, kun toistamme samanlaisia sanoja samalla tavalla yhä uudestaan niin usein, että sanoista tulee pikemminkin lausuntaa kuin yhteydenpitoa. Juuri sitä Vapahtaja kuvasi tyhjän hokemiseksi (ks. Matt. 6:7). Hän sanoi, ettei sellaisia rukouksia kuulla. – –

Kuulostavatko ja tuntuvatko rukouksenne ajoittain samanlaisilta? Oletteko milloinkaan rukoilleet mekaanisesti, niin että sanat tulevat suustanne konemaisesti? Ikävystytättekö rukoillessanne toisinaan itsenne?

Rukoukset, jotka eivät juurikaan vaadi ajatuksianne, ansaitsevat tuskin paljonkaan taivaallisen Isämme huomiota. Kun huomaatte alkavanne rukoilla rutiininomaisesti, pysähtykää ajattelemaan. Mietiskelkää hetki sitä, mistä asioista olette todella kiitollisia.” (Ks. ”Parempia rukouksia”, Liahona, elokuu 2004, s. 16, 18.)

Sen jälkeen kun Alma oli saanut merkittävää menestystä saarnatessaan evankeliumia muissa kaupungeissa, häntä herjattiin, hänen päälleen syljettiin ja hänet karkotettiin Ammonihasta. Sitten tuli enkelin antama vakuutus, että Herra hyväksyi Alman ponnistelut ja että Alman tulisi palata ja saarnata jälleen kansalle (ks. Alma 8:15–16). Puhuen niille, joista toisinaan tuntuu, etteivät heidän parhaatkaan yrityksensä riitä tai että he ovat epäonnistuneet, presidentti Thomas S. Monson huomautti:

”’Tee aina velvollisuutes’ sun. Loput jättää voit Herran haltuhun.’ [’The Legend Beautiful’, kirjoittanut Henry Wadsworth Longfellow.]

Jos joku tuntee olevansa liian heikko muuttamaan elämänsä alaspäin etenevää suuntaa, tai jos on niitä, jotka eivät saa aikaan päätöstä toimia paremmin peloista suurimman – epäonnistumisen pelon – vuoksi, heille ei ole olemassa lohdullisempaa vakuutusta kuin nämä Herran sanat: ’Minun armoni riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät minun edessäni; sillä jos he nöyrtyvät minun edessäni ja uskovat minuun, niin minä teen sen, mikä on heikkoa, heissä vahvaksi’ [Et. 12:27].

Kun pappeustehtävä pidetään kunniassa, ihmeitä tapahtuu kaikkialla. Kun usko tulee epäilyksen tilalle, kun epäitsekäs palvelu poistaa itsekkäät pyrkimykset, Jumalan voima toteuttaa Hänen tarkoituksiaan.” (Ks. ”Pappeuden voima”, Liahona, tammikuu 2000, s. 59.)

Kuultuaan enkelin sanoman Alma ”palasi joutuin” Ammonihaan. Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut, että ripeä kuuliaisuus Herraa kohtaan on välttämätöntä meidän hengelliselle hyvinvoinnillemme:

”Onpa meidän tämänhetkinen uskomme olla kuuliaisia Jumalalle kuinka luja hyvänsä, meidän täytyy jatkuvasti vahvistaa sitä ja pitää se alituisesti elävänä. Voimme tehdä niin päättämällä olla nyt ripeämpiä tottelemaan ja päättäväisempiä kestämään. Varhainen oppiminen sekä vakaus ovat avaimet hengelliseen valmistautumiseen. – –

Rakastava taivaallinen Isä ja Hänen rakas Poikansa ovat antaneet meille kaiken mahdollisen avun selviytyäksemme edessämme olevasta elämän koetuksesta. Mutta meidän täytyy päättää olla kuuliaisia ja sitten toimia sen mukaan. Me kasvatamme ajan mittaan ja päivittäisten valintojemme kautta uskoa selviytyä kuuliaisuuden koetuksista. Me voimme päättää nyt tehdä ripeästi mitä tahansa Jumala meiltä pyytää.” (”Hengellinen valmius: aloita varhain ja ole vakaa”, Liahona, marraskuu 2005, s. 38, 40.)

Alma paastosi valmistaakseen mieltään ja sieluaan saarnatakseen Ammonihan asukkaille. Paastoaminen ilmaisee usein Herralle pyyntömme vakavuuden. Presidentti James E. Faust (1920–2007) ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut: ”Paasto on toisinaan tarkoituksenmukainen vilpittömyytemme vahvana osoituksena.– – Kun me paastoamme, meidän sydämemme nöyrtyy, mikä saattaa meidät suurempaan sopusointuun Jumalan ja Hänen pyhien aivoitustensa kanssa.” (Ks. ”Rukouksen pelastusköysi”, Liahona, heinäkuu 2002, s. 67.)

Vanhin Joseph B. Wirthlin on luetellut siunauksia, joita vuodatetaan elämäämme, kun lisäämme rukouksen tarkoituksenmukaiseen paastoon:

”Voimalliseen rukoukseen liitettynä paasto on voimakas. Se voi täyttää mielemme Hengen ilmoituksilla. Se voi vahvistaa meitä kiusauksien hetkiä varten.

Paasto ja rukous voivat auttaa meitä saamaan itsellemme rohkeutta ja itseluottamusta. Se voi vahvistaa luonnettamme sekä kehittää itsehillintää ja itsekuria. Kun paastoamme, vanhurskailla rukouksillamme ja pyynnöillämme on usein suurempi voima. Todistuksemme kasvaa. Me kasvamme hengellisesti ja tunneperäisesti ja me pyhitämme sielumme. Paastotessamme me alamme joka kerta hiukan paremmin hallita maailmallisia halujamme ja himojamme. – –

Kuva

Mies pidättäytyy ruoasta

© 1994 Steve Bunderson

Paastoaminen oikeassa hengessä ja Herran tavalla antaa meille hengellistä voimaa. Se vahvistaa itsekuriamme, täyttää kotimme rauhalla, valaisee sydämemme ilolla, vahvistaa meitä kiusauksia vastaan, valmistaa meitä koettelemuksen aikoja varten sekä avaa taivaan ikkunat.” (Ks. ”Paaston laki”, Liahona, heinäkuu 2001, s. 89, 91.)

Alma varoitti, että vaikka lamanilaiset olivat siihen aikaan jumalaton kansa, niin tuomion päivänä Herra katsoisi suotuisammin heidän puoleensa kuin Ammonihan kansan puoleen (ks. Alma 9:14). Lamanilaiset noudattivat vääriä perimätietoja, jotka olivat kulkeutuneet heille perintönä, kun taas nefiläiset yleensä ja varsinkin Ammonihan kansa olivat olleet ”Herran suuresti suosima kansa, – – suuremmassa suosiossa kuin mikään muu kansakunta, suku, kieli tai kansa” (Alma 9:20). Suurten siunausten mukana seuraa suuria vastuita.

Palvellessaan neuvonantajana Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa sisar Sheri L. Dew opetti: ”’Siltä, jolle paljon on annettu, paljon vaaditaan’ (OL 82:3), ja toisinaan opetuslapsena olemisen vaatimukset ovat raskaita. Mutta eikö meidän pitäisikin odottaa, että matka kohti iankaikkista kirkkautta panee meidät venymään? Puolustelemme joskus kiintymystämme tähän maailmaan ja pinnallista suhtautumistamme hengelliseen kasvuun yrittämällä lohdutella toisiamme väittämällä, ettei evankeliumin nyt oikeastaan pitäisi vaatia meiltä aivan niin paljoa. Herran käyttäytymisnormi tulee olemaan aina korkeampi ja vaativampi kuin maailman, mutta Herran palkinnotkin ovat äärettömän paljon suurenmoisempia – muun muassa todellinen ilo, rauha ja pelastus.” (Ks. ”Olemme Jumalan naisia”, Liahona, tammikuu 2000, s. 118–119.)

Lehin sukulinja Manassen jälkeläisenä on muinaiselle Joosefille annetun lupauksen osittainen täyttymys. Vähän ennen kuolemaansa Egyptin Joosef kertoi vakuutuksesta, jonka Herra oli antanut hänelle koskien hänen jälkeläisiään:

”Minä olen saanut Herralta lupauksen, että – – Herra Jumala herättää vanhurskaan oksan kupeistani – –.

Ja tapahtuu, että se hajotetaan uudestaan; ja oksa taitetaan pois ja viedään kaukaiseen maahan; kuitenkin sitä muistetaan Herran liitoissa, kun Messias tulee – –.

Näin sanoo isieni Herra Jumala minulle: – –

Kuva

Lehi saarnaamassa

Sen tähden sinun kupeidesi hedelmä kirjoittaa ja Juudan kupeiden hedelmä kirjoittaa; ja se, minkä sinun kupeidesi hedelmä kirjoittaa, sekä se, minkä Juudan kupeiden hedelmä kirjoittaa, kasvavat yhteen väärien oppien häpeään saattamiseksi ja kiistojen laannuttamiseksi ja rauhan vahvistamiseksi sinun kupeidesi hedelmän keskuudessa ja sen saattamiseksi isiensä tuntemukseen myöhempinä aikoina; sekä minun liittojeni tuntemukseen, sanoo Herra.” (JSR, 1. Moos. 50:24, 25, 27, 31; ks. myös 2. Nefi 3:5, 12.)

Ennen pakoaan erämaahan Lehi ja Ismael – kumpikin Joosefin jälkeläisiä – asuivat perheensä kanssa Jerusalemissa, joka kuului Juudan valtakuntaan. Eräs kirjoittaja on ehdottanut selitystä sille, miksi Lehin esivanhemmat, vaikkakin Joosefin jälkeläisiä, asuivat Jerusalemissa, jonka asukkaat olivat enimmäkseen Juudan jälkeläisiä: ”Jotkut Mormonin kirjaa tutkineet ovat ihmetelleet, kuinka vuonna 600 eKr. Jerusalemissa asui yhä Joosefin jälkeläisiä, kun assyrialaiset olivat vieneet suurimman osan Efraimin ja Manassen heimoihin kuuluvista pakkosiirtolaisuuteen noin 721 eKr. Eräs kohta 2. Aikakirjassa saattaa tarjota selityksen tähän kysymykseen. Siinä kertomuksessa mainitaan, että noin 941 eKr. maan kuningas Asa kutsui Jerusalemiin koolle kaikki Juudan ja Benjaminin heimot ’sekä niiden keskuuteen asettuneet efraimilaiset [ja] manasselaiset’ (2. Aik. 15:9). Näiden heidän keskuuteensa asettuneiden efraimilaisten ja manasselaisten joukossa, jotka kokoontuivat Jerusalemiin noin 941 eKr., ovat saattaneet olla Lehin ja Ismaelin esivanhemmat.” (Daniel H. Ludlow, A Companion to Your Study of the Book of Mormon, 1976, s. 199.)

Huomaa, mikä vaikutus vanhurskaiden rukouksilla oli kansakuntaan. Vanhurskaiden rukousten ansiosta nefiläiset säästyivät tuhoutumiselta myös myöhemmin sotapäällikkö Moronin ja Samuel Lamanilaisen aikoina (ks. Alma 62:40; Hel. 13:12–14).

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on sanonut seuraavaa rukouksista, joita lausutaan meidän aikanamme: ”On – – monia, monia nuhteettomia ja uskollisia, jotka elävät kaikkien käskyjen mukaan ja joiden elämä ja rukoukset varjelevat maailmaa tuholta” (”Menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden ääniä”, Valkeus, lokakuu 1971, s. 305). Kun vanhurskaat tuhottiin tai karkotettiin Ammonihasta, vanhurskaiden rukoukset eivät enää suojelleet kaupunkia ja ”jokainen elävä sielu ammonihalaisista oli hävitetty” (Alma 16:9).

Nefiläisessä yhteiskunnassa suurin rahallinen arvo oli ontilla. Yksi mahdollinen tarkoitus sille, miksi nefiläisten rahajärjestelmä sisällytettiin lukuun Alma 11, on se, että osoitettaisiin, kuinka suurta lahjusta Seesrom tarjosi Amulekille, mikäli tämä kieltäisi ”Korkeimman Olennon olemassaolon” (Alma 11:22). Näyttää siltä, että kuusi hopeaontia vastasi tuomarin 42 päivän palkkaa Ammonihan kansan yhteiskunnassa (ks. Alma 11:3, 11–13).

Kohtaan Alma 11:40 liittyy usein väärinkäsitys – jotkut ovat ajatelleet Amulekin opettaneen, että Kristus kärsi vain niiden puolesta, jotka uskovat ja tekevät parannuksen. Se ei pidä paikkaansa. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan meille, että Vapahtaja ”kärsii kaikkien ihmisten tuskat, niin, jokaisen elävän olennon tuskat, niin miesten, naisten kuin lastenkin” (2. Nefi 9:21; ks. myös Moosia 4:7). Jos ihmiskunta ei kuitenkaan tee parannusta, Vapahtaja ilmaisee, että ”minun vereni ei puhdista heitä” (OL 29:17). Amulekin tarkoituksena oli selvästikin ilmaista se tosiasia, että sovitus saattaa jäädä osittain käyttämättä, kun jumalattomat päättävät olla tekemättä parannusta – hän ei tarkoittanut, että Vapahtaja olisi kärsinyt vain niiden puolesta, jotka tekisivät parannuksen.

[Englanninkielisessä] Raamatun sanastossa ylösnousemus määritellään seuraavasti: ”Henkiruumiin yhdistyminen liha- ja luuruumiiseen niin, etteivät ne enää milloinkaan erkane” (Bible Dictionary, hakusana ”Resurrection”, s. 761; ks. myös PKO, hakusana ”Ylösnousemus”, s. 212). Tieto ylösnousemuksesta antaa kuolevaiselle elämälle suuremman merkityksen.

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on kuvannut sitä ”elävää toivoa”, joka tulee niille, joilla on uskoa ja luottamusta tähän pyhään totuuteen ja siihen vaikutukseen, joka sillä voi olla jokapäiväiseen elämään:

”Ylösnousemuksen meille suoma ’elävä toivo’ on vakaumuksemme siitä, että kuolema ei ole yksilöllisen olemassaolomme päätös vaan pelkästään yksi välttämätön askel meille säädetyssä siirtymisessä kuolevaisuudesta kuolemattomuuteen. Tämä toivo muuttaa koko näkökulman kuolevaiseen elämään. – –

Varmuus ylösnousemuksesta antaa meille voimaa ja näkemystä kestää kuolevaisuuden haasteet, joita jokainen meistä ja rakkaamme kohtaavat. Sellaisia ovat fyysiset, henkiset tai emotionaaliset vammat, joita meillä on jo syntyessämme tai joita saamme kuolevaisen elämän aikana. Ylösnousemuksen ansiosta tiedämme, että nämä kuolevaisuuden vammat ovat vain väliaikaisia!

Varmuus ylösnousemuksesta antaa meille myös voimallisen vaikuttimen pitää Jumalan käskyt kuolevaisen elämämme aikana. – –

Lisäksi, ellei kuolevaisuudessa tekemiämme syntejä ole pesty puhtaaksi ja pyyhitty pois parannuksen ja anteeksiannon kautta (ks. Alma 5:21; 2. Nefi 9:45–46; OL 58:42), me nousemme ylös ja meillä on ’selvä muisto’ (Alma 11:43) ja ’täydellinen tieto kaikesta syyllisyydestämme ja epäpuhtaudestamme’ (2. Nefi 9:14; ks. myös Alma 5:18). Tämän tosiasian vakavuutta tähdentävät ne monet pyhien kirjoitusten kohdat, jotka viittaavat siihen, että viimeinen tuomio seuraa välittömästi ylösnousemuksen jälkeen (ks. 2. Nefi 9:15, 22; Moosia 26:25; Alma 11:43–44; 42:23; Morm. 7:6; 9:13–14). Totta tosiaan, ’tämä elämä on ihmisille aika valmistautua kohtaamaan Jumala’ (Alma 34:32). – –

Varma tietomme ylösnousemuksesta kuolemattomuuteen antaa meille myös rohkeutta kohdata oman kuolemamme – jopa sellaisen kuoleman, jota saatamme sanoa ennenaikaiseksi. – –

Varmuus kuolemattomuudesta auttaa meitä kestämään myös rakkaittemme kuoleman aiheuttaman eron kuolevaisuudessa. – – Meidän kaikkien tulisi ylistää Jumalaa varmasta ylösnousemuksesta, joka tekee eromme kuolevaisuudessa väliaikaisiksi ja antaa meille toivoa ja voimaa jatkaa eteenpäin.” (Ks. ”Ylösnousemus”, Liahona, heinäkuu 2000, s. 18–19.)

Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä vanhin Sterling W. Sill (1903–1994) kuvasi ylösnousemuksen siunauksia, kun hän opetti, että ylösnoussut ruumis ”on kaunis ylittäen kaiken käsityskyvyn, ja siinä on elävöitetyt aistit, kehittyneempi käsityskyky sekä valtavan paljon suurempi kyky rakastaa, ymmärtää ja kokea onnea” (”To Die Well”, Ensign, marraskuu 1976, s. 48).

Myös presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) on selittänyt, mitä ylösnousemus tekisi meidän fyysiselle ruumiillemme: ”Kenelläkään ei ole mitään syytä olla huolissaan siitä, millaisina yksilöt tulevat esiin ylösnousemuksessa. Mitä tulee ruumiiseen, kuolema on puhdistava prosessi. Meillä on syytä uskoa, että vanhuuden merkit ulkonäössä häviävät ja ruumis palautetaan täyteen miehuuden ja naiseuden voimaan. Lapset nousevat kuolleista lapsina, sillä haudassa ei tapahdu kasvua. Lapset jatkavat kasvuaan, kunnes he saavuttavat henkensä täyden mitan.” (Answers to Gospel Questions, toim. Joseph Fielding Smith jr., 5 osaa, 1957–1966, osa 4, s. 185.)

Presidentti Joseph Fielding Smith on selittänyt, että Jumalan salaisuudet ovat yksinkertaisesti niitä pyhiä evankeliumin periaatteita, jotka ovat välttämättömiä pelastuksellemme ja joita maailma ei ymmärrä: ”Herra on luvannut ilmoittaa salaisuutensa niille, jotka palvelevat Häntä uskollisesti. – – Evankeliumi on hyvin yksinkertainen niin että jopa vastuullisen iän saavuttaneet lapset voivat ymmärtää sitä. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö olisi periaatteita, joita me tässä elämässä emme voi ymmärtää, mutta kun täyteys tulee, niin näemme, että kaikki on selkeää ja järkeenkäypää ja meille ymmärrettävää. Evankeliumin ’yksinkertaiset’ periaatteet, kuten kaste, sovitus, ovat salaisuuksia niille, joilla ei ole Herran Hengen johdatusta.” (Church History and Modern Revelation, 2 osaa, 1953, osa 1, s. 43.)

Jumalan salaisuuksia ei pidä sekoittaa siihen, että kelvottomasti tavoitellaan ”salaisuuksia” eli asioita, joita Jumala ei ole ilmoittanut. Puhuessaan tästä sanan salaisuudet jälkimmäisestä käytöstä vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt: ”Ilmauksella salaisuudet on myös eräs rajallinen ja suppea käyttö. Sitä käytetään enemmän puhekielessä kuin pyhissä kirjoituksissa, ja sillä viitataan niihin opetuksiin spekulatiivisella alueella – niihin asioihin, joita Herra ei ole ilmoittanut selkeästi tänä päivänä. Juuri näihin asioihin viitataan, kun vanhimpia kehotetaan jättämään salaisuudet sikseen.” (Mormon Doctrine, 2. laitos, 1966, s. 524.)

Vanhin Dallin H. Oaks on selittänyt, että jos me hylkäämme Pyhän Hengen kautta tulleen ilmoituksen, me rajoitamme sitä, kuinka paljon voimme oppia: ”Me opetamme ja opimme Jumalan salaisuuksia Hänen Pyhän Henkensä ilmoituksen kautta. Jos me paadutamme sydämemme ilmoitukselle ja rajoitamme oman ymmärryksemme siihen, mitä voimme saada tutkimisen ja järkeilyn kautta, me joudumme tyytymään siihen, mitä Alma kutsuu vähäisemmäksi osaksi sanaa.” (Ks. ”Hengen ravitseminen”, Liahona, elokuu 2001, s. 15.)

Vanhin Dallin H. Oaks on opettanut, että viimeinen tuomio ei ole yksinomaan katsaus kuolevaisuuden tekoihin vaan se on sen sijaan arvio siitä, keitä ja mitä meistä on tullut tekojemme seurauksena:

”Profeetta Nefi kuvaili viimeistä tuomiota sen mukaan, mitä meistä on tullut: ’Ja jos heidän tekonsa ovat olleet saastaisuutta, heidän täytyy olla saastaisia; ja jos he ovat saastaisia, täytyy olla niin, etteivät he voi asua Jumalan valtakunnassa’ (1. Nefi 15:33, kursivointi lisätty). Moroni julistaa: ’Se, joka on saastainen, on yhä saastainen; ja se, joka on vanhurskas, on yhä vanhurskas’ (Morm. 9:14, kursivointi lisätty; ks. myös Ilm. 22:11–12; 2. Nefi 9:16; OL 88:35). Sama pätisi ’itsekkyyteen’ tai ’tottelemattomuuteen’ tai mihin tahansa muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen, joka ei ole sopusoinnussa Jumalan vaatimusten kanssa. Viitatessaan jumalattomien ’tilaan’ viimeisellä tuomiolla Alma selitti, että jos meidän sanamme, tekomme ja ajatuksemme tuomitsevat meidät, ’meitä ei havaita tahrattomiksi, – – ja tässä kauheassa tilassa me emme rohkene kohottaa katsettamme Jumalaamme’ (Alma 12:14).

Tällaisista opetuksista päättelemme, että viimeinen tuomio ei ole vain lopullinen arvio hyvistä ja pahoista teoistamme – kaikesta siitä, mitä olemme tehneet. Se on tekojemme ja ajatustemme lopullisen vaikutuksen tunnistamista – sitä, mitä meistä on tullut. Ei riitä, että tekee vain sen, mitä on tehtävä. Evankeliumin käskyt, toimitukset ja liitot eivät ole luettelo talletuksista, joita edellytetään tehtäviksi jollekin taivaalliselle tilille. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on suunnitelma, joka osoittaa meille, kuinka me voimme tulla sellaisiksi kuin taivaallinen Isä haluaa meidän tulevan.” (”Haaste muuttua”, Liahona, tammikuu 2001, s. 40.)

Tietoa toisesta kuolemasta on selityksissä kohtiin MK Jaak. 3:11 (s. ), Alma 40:26 (s. ) ja Hel. 14:15–19 (s. 291–292).

Kerubit ovat ”taivaallisia olentoja kuvaavia hahmoja, joiden tarkkaa muotoa ei tunneta. Niitä oli kaikkeinpyhimmässä, liitonarkun kannen päällä (ks. 2. Moos. 25:18, 22; 1. Kun. 6:23–28; Hepr. 9:5) ja Hesekielin näyissä (ks. Hes. 10; 11:22). Kertomuksessa lankeemuksesta kerubit kuvastavat elämän puulle vievän tien vartioimista (ks. 1. Moos. 3:24).” (Bible Dictionary, hakusana ”Cherubim”, s. 632; ks. myös PKO, hakusana ”Kerubit”, s. 81.)

Kuva

Liitonarkku

Mormonin kirjassa sanaa koetustila tai koetusaika käyttää vain Alma (ks. Alma 42:4, 10, 13). Vanhin L. Tom Perry kahdentoista apostolin koorumista on kuvannut tätä koetusaikaa: ”Maanpäällisen elämän tärkein tarkoitus on se, että meidän henkemme, joka oli olemassa jo ennen maailman perustamista, voi liittyä ruumiiseemme kuolevaisuuden suurten mahdollisuuksien ajaksi. Näiden kahden yhteenliittyminen on antanut meille etuoikeuden kasvaa, kehittyä ja kypsyä tavalla, johon vain henki ja ruumis yhdessä kykenevät. Ruumiissamme me koemme tietyn määrän koettelemuksia tässä olemassaolomme tilassa, jota sanotaan koetustilaksi. Tämä on oppimisen ja koetusten aikaa, jotta voisimme osoittautua kelvollisiksi iankaikkisiin mahdollisuuksiin. Tämä kaikki kuuluu siihen jumalalliseen suunnitelmaan, joka meidän Isällämme on lapsiaan varten.” (”Julistakaa minun evankeliumiani maasta maahan”, Valkeus, heinäkuu 1989, s. 12.)

Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on opettanut, että tieto Jumalan suunnitelmasta tarjoaa vastauksia vaikeisiin kysymyksiin. Puhuessaan nuorten opettajille hän sanoi:

”Nuoret ihmettelevät ’miksi’? – Miksi meitä käsketään tekemään joitakin asioita, ja miksi meitä käsketään olemaan tekemättä toisia asioita? Tieto onnensuunnitelmasta – jo pääpiirteissäänkin – voi antaa mieleenne vastauksen kysymykseen ’miksi’. – –

Useimpiin vaikeisiin kysymyksiin, joita kohtaamme kirkossa tällä hetkellä, ja niitä voisi luetella – abortti ja kaikki muut sellaiset, kaikki haasteet siihen liittyen, kenellä on pappeus ja kenellä ei – niihin ei voi vastata ilman jonkinasteista taustatietoa suunnitelmasta.

Alma sanoi näin, ja tämä on luullakseni viime aikojen lempikohtani, vaikkakin vaihdan sitä aina silloin tällöin: ’Ilmaistuaan heille lunastussuunnitelman Jumala antoi heille käskyjä’ (Alma 12:32, kursivointi lisätty). – –

Mikäli pyritte vastaamaan [oppilaiden] ’miksi’-kysymyksiin, noudattakaa tätä kaavaa: ’Ilmaistuaan heille lunastussuunnitelman Jumala antoi heille käskyjä’.” (”The Great Plan of Happiness”, kirkon koululaitoksen Oppi ja liitot -aiheinen symposiumi, 10. elokuuta 1993, s. 3; ks. osoitteessa LDS.org kohdasta gospel library/additional addresses/CES addresses.)