4. Nefi

Presidentti Marion G. Romney (1897–1988) ensimmäisestä presidenttikunnasta on esittänyt seuraavan näkemyksen todellisen kääntymyksen merkityksestä:

”[Sanakirjan] mukaan [englanninkielinen] verbi ’convert’ tarkoittaa ’kääntyä yhdestä uskosta tai toimintatavasta toiseen’. Tämä ’kääntymys’ on ’hengellinen ja moraalinen muutos – –’. Pyhissä kirjoituksissa sanalla ’converted’ [kääntynyt] tarkoitetaan yleensä paitsi Jeesuksen ja Hänen opetustensa hyväksymistä henkisellä tasolla myös liikkeellepanevaa uskoa Häneen ja Hänen evankeliumiinsa – uskoa, joka saa aikaan muutoksen, todellisen muutoksen ihmisen ymmärryksessä elämän tarkoituksesta ja hänen uskollisuudessaan Jumalaa kohtaan – mielenkiinnon kohteissa, ajatuksissa ja käyttäytymisessä. – –

Ihmisessä, joka on kokonaan kääntynyt, halu tehdä jotakin vastoin Jeesuksen Kristuksen evankeliumia on itse asiassa kuollut. Sen tilalle on tullut rakkaus Jumalaa kohtaan sekä vakaa ja hallitseva päättäväisyys pitää Hänen käskynsä. – –

Tämän pohjalta näyttäisi siltä, että jäsenyys kirkossa ja kääntymys eivät välttämättä tarkoita samaa. Se, että ihminen on kääntynyt, – – ja se, että hänellä on todistus, eivät liioin ole välttämättä sama asia. Todistus tulee, kun Pyhä Henki antaa vilpittömälle etsijälle todistuksen totuudesta. Vahva todistus tekee uskon eläväksi, eli se saa aikaan parannuksen ja kuuliaisuuden käskyille. Kääntymys puolestaan on parannuksenteon ja kuuliaisuuden hedelmä eli palkka.” (Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1963, s. 23–24.)

Siitä, kuinka kirkon jäsenten tulee kohdella toisiaan, Herra on ilmoittanut: ”Jokaisen tavoitellessa lähimmäisensä parasta ja tehdessä kaiken silmämääränä vain Jumalan kunnia” (OL 82:19).

Mitä nykypäivän maailmassa tarvittaisiin, jotta voitaisiin luoda yhteiskunta, jossa ei olisi ollenkaan riitoja tai kiistoja? Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on opettanut, kuinka tämä tavoite voidaan saavuttaa:

”Ensiksi, meidän on eliminoitava henkilökohtainen taipumuksemme itsekkyyteen, joka saa sielun ansaan, sydämen kutistumaan ja mielen hämärtymään. – –

Toiseksi, meidän täytyy toimia täydellisessä yhteistyössä ja tehdä työtä sopusoinnussa toinen toisemme kanssa. – –

Kolmanneksi, meidän täytyy asettaa alttarille ja uhrata kaikki se, minkä Herra vaatii. Me aloitamme uhraamalla särkyneen sydämen ja murtuneen mielen [ks. 3. Nefi 9:20].” (Ks. ”Miten tulla puhdassydämiseksi”, Valkeus, lokakuu 1978, s. 151, 152.)

Vanhin Sheldon F. Child seitsemänkymmenen koorumista on selittänyt, mitä tarkoittaa ”kohdella oikeudenmukaisesti” toinen toistaan, kun hän puhui rehellisyydestä ja nuhteettomuudesta:

”Kun lupaamme tehdä jotakin, me teemme sen.

Kun teemme sitoumuksen, me pidämme sen kunniassa.

Kun meidät kutsutaan tehtävään, me hoidamme sen.

Kun lainaamme jotakin, me palautamme sen.

Kun meillä on taloudellisia sitoumuksia, me vastaamme niistä.

Kun teemme sopimuksen, me pidämme sen.” (Ks. ”Sanansa mittainen”, Valkeus, heinäkuu 1997, s. 28.)

Presidentti N. Eldon Tanner (1898–1982) ensimmäisestä presidenttikunnasta on havainnollistanut sitä, kuinka tärkeää on kohdella toisia oikeudenmukaisesti:

”Jokin aika sitten eräs nuori mies tuli luokseni ja sanoi: ’Tein erään miehen kanssa sopimuksen, joka edellyttää, että suoritan vuosittain tiettyjä maksuja. Jotkin maksut ovat jääneet rästiin, enkä pysty maksamaan niitä, sillä jos maksan ne, menetän taloni. Mitä minä teen?’

Katsoin häntä ja sanoin: ’Pidät sopimuksesi.’

’Vaikka se maksaisi minulle taloni?’

Sanoin: ’En puhu talostasi. Puhun sopimuksestasi. Ja luulen, että vaimosi haluaisi mieluummin miehen, joka pitää sanansa – –, vaikka se tarkoittaisi asumista vuokra-asunnossa, kuin omistaa talon sellaisen miehen kanssa, joka ei pidä liittojaan ja sitoumuksiaan.” (Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1966, s. 99.)

Yksi piirre, joka erotti nefiläisten kansan muista, oli se, että ”kaikki oli heille yhteistä” (4. Nefi 3). Presidentti Marion G. Romney on kuvannut, mitä tämä ilmaus tarkoittaa ja kuinka se toimi:

”Tämä menetelmä [yhdistynyt veljeskunta] säilytti jokaisella ihmisellä hänen oikeutensa yksityisomistukseen ja sen hoitamiseen. – – Jokainen omisti osuutensa, jonka hän valintansa mukaan saattoi luovuttaa tai pitää ja hoitaa tai jota muulla tavalla kohdella omanaan.

– – Hän pyhitti kirkolle kaiken sen ylijäämän, jonka hän tuotti oman perheensä tarpeiden ja halujen tyydyttämisen lisäksi. Tämä ylijäämä vietiin varastohuoneeseen, josta käsin taloudenhoitotehtäviä annettiin toisille ihmisille ja jonka avulla pidettiin huolta köyhien tarpeista.” (Ks. ”Kirkon huoltotyön tarkoitus”, Valkeus, lokakuu 1977, s. 104.)

Presidentti Romney on myös selittänyt, mikä saa ihmiset elämään sillä tavoin: ”Kun olemme saavuttaneet sen tilan, että meillä on Kristuksen puhdas rakkaus, niin meidän halumme palvella toinen toistamme on kasvanut siihen mittaan, että olemme valmiit elämään täysin pyhityksen lain mukaan. Pyhityksen lain mukaan eläminen korottaa köyhät ja tekee rikkaista nöyriä. Siinä samalla molemmat pyhittyvät. Kun köyhät vapautuvat köyhyyden orjuudesta ja nöyryyttävistä rajoituksista, heillä on mahdollisuus vapaasti yltää parhaaseensa niin ajallisesti kuin hengellisestikin. Rikkaat, jotka ovat pyhittämällä luopuneet ylijäämästään köyhien hyväksi – eivät pakosta vaan auliisti vapaasta tahdostaan – tuntevat silloin lähimmäisiään kohtaan sitä rakkautta, jota Mormon luonnehti ’Kristuksen puhtaaksi rakkaudeksi’ (ks. Moroni 7:47). Tämä tuo sekä antajan että vastaanottajan samalle tasolle, jolla Jumalan Henki voi kohdata heidät.” (Ks. ”Huoltotyön elävät periaatteet”, Valkeus, huhtikuu 1982, s. 173.)

Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, kuinka valmistaudumme elämään pyhityksen lain mukaan: ”Kymmenysten laki valmistaa meitä elämään korkeamman pyhityksen lain mukaan – pyhittämään ja antamaan kaiken aikamme, kykymme ja voimavaramme Herran työhön. Siihen päivään saakka, kunnes meitä vaaditaan elämään tämän korkeamman lain mukaan, meitä käsketään elämään kymmenysten lain mukaan, mikä tarkoittaa, että annamme auliisti yhden kymmenesosan tuloistamme vuosittain.” (”Kymmenykset – uskon koetus, johon liittyy iankaikkisia siunauksia”, Liahona, marraskuu 2002, s. 27.)

Presidentti Spencer W. Kimball on selittänyt, että ihmeet ovat osa kirkkoa nykyäänkin, kuten ne ovat olleet ennen:

”Meillä on ihmeitä nykyäänkin – enemmän kuin saatamme kuvitella! Jos oman elinaikamme kaikki ihmeet kirjattaisiin muistiin, niitä kirjoja varten tarvittaisiin monia kirjastohyllyjä.

Millaisia ihmeitä meillä on? Kaikenlaisia – ilmoituksia, näkyjä, kielillä puhumista, parantumisia, erityistä opastusta ja ohjausta, pahojen henkien karkottamista. Mihin niitä kirjataan muistiin? Kirkon aikakirjoihin, päiväkirjoihin, uutisiin ja lehtiartikkeleihin sekä monien ihmisten mieliin ja muistikuviin.” (The Teachings of Spencer W. Kimball, toim. Edward L. Kimball, 1982, s. 499.)

Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista on kuvannut sen suuren rauhan lähdettä, jota kuvataan 4. Nefissä:

”Henkilökohtainen rauha saavutetaan, kun ihminen nöyrän alistuvaisesti todella rakastaa Jumalaa. Ottakaa tarkoin vaarin tästä pyhien kirjoitusten kohdasta:

’Maassa [ei] ollut mitään kiistaa, Jumalan rakkauden tähden, joka asui ihmisten sydämessä’ (4. Nefi 15, kursivointi lisätty; ks. myös jae 2).

Jumalan rakkauden pitäisi siis olla meidän päämääränämme. Se on ensimmäinen käsky – uskon perusta. Kun meissä on rakkautta Jumalaa ja Kristusta kohtaan, rakkaus perhettä ja lähimmäisiä kohtaan seuraa luonnostaan. Silloin me noudatamme innokkaasti Jeesuksen esimerkkiä. Hän paransi. Hän lohdutti. Hän opetti: ’Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen’ (Matt. 5:9; ks. myös 3. Nefi 12:9).

Jumalan rakkauden avulla tuska, jonka aiheuttaa kiistelyn polttava syöpä, lientyy sielusta. Tämä parantuminen alkaa henkilökohtaisesta valasta: ’Olkoon maan päällä rauha ja alkakoon se minusta’ (Sy Miller ja Jill Jackson, ’Let There Be Peace on Earth’, 1972). Tämä sitoumus leviää sitten perheeseen ja ystäviin ja tuo rauhan naapureille ja kansoille.

Karttakaa kiistaa. Tavoitelkaa jumalisuutta. Antakaa iankaikkisen totuuden valistaa mielenne. Olkaa Herran kaltaisia rakkaudessa ja yhtä Hänen kanssaan uskossa. ’Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen’ (Fil. 4:7), on teidän ja jälkeläistenne siunauksena tulevien sukupolvien aikana.” (Ks. ”Riidan syöpä”, Valkeus, heinäkuu 1989, s. 63.)

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on kuvannut kohdassa 4. Nefi 15–17 kuvailtuja oloja Siionin yhteisöksi. Sen tulisi olla sitä, mihin me pyrimme nykyään: ”Niiden loistavien sukupolvien aikana, jotka seurasivat ylösnousseen Kristuksen ilmestymistä uudella mantereella, kansan keskuudessa ei ollut ’mitään riitoja eikä kiistoja, ja jokainen kohteli oikeudenmukaisesti toinen toistaan’ (4. Nefi 2). Neljänteen Nefiin on kirjoitettu: ’Eikä totisesti voinut olla onnellisempaa kansaa kaikkien niiden kansojen joukossa, jotka Jumalan käsi oli luonut’ (4. Nefi 16). Meidän tulee pyrkiä saavuttamaan uudelleen sellainen tila. Kuten nykyajan ilmoituksessa julistetaan: ’Sillä Siionin täytyy kasvaa kauneudessa ja pyhyydessä’ (OL 82:14).” (Ks. ”Veljeni vartija”, Valkeus, tammikuu 1987, s. 17.) (Lisää tietoa myöhempien aikojen Siionista on selityksissä kohtiin 3. Nefi 20:21–22; 21:23–29, s. .)

Kuva

Chart of Three Zion Societies

Kolme Siionin yhteisöä

1 Siion ennen vedenpaisumusta
(Henokin kaupunki)
Moos. 7:16–19

Aadam

(Aika ennen vedenpaisumusta) Henokin palvelutyö

Nooa

Abraham

Mooses

Kaksitoista apostolia

(Ajan keskipäivä) Jeesuksen Kristuksen henkilökohtainen palvelutyö juutalaisten luona

2 Nefiläisten Siion
(nefiläisten kultainen aikakausi)
4. Nefi 1–3

Lehi

Kaksitoista nefiläistä opetuslasta

Moroni

Jeesuksen Kristuksen henkilökohtainen palvelutyö nefiläisten luona

Nefiläisten ja lamanilaisten historia

Joseph Smith

(Palautuksen aika) Valmistautuminen Kristuksen toiseen tulemiseen

3 Myöhempien aikojen Siion
(Uusi-Jerusalem)
Moos. 7:60–65

Tuhatvuotinen valtakunta

Vapahtajan loistava 1 000 vuoden hallituskausi

Maassa vallinneen ykseyden ja rauhan ansiosta kukin aiemmin erillään olleista Mormonin kirjan ryhmistä, kuten lamanilaiset ja nefiläiset, siirsi syrjään maalliset perinteensä ja omaksui tärkeimmälle sijalle elämässään opin, jonka mukaan ’he olivat yhtä, Kristuksen lapsia ja Jumalan valtakunnan perillisiä’ (4. Nefi 17). Kun evankeliumi leviää jokaisen kansakunnan, suvun, kielen ja kansan keskuuteen (ks. Moosia 16:1), yksi niistä haasteista, joita me kohtaamme kirkkona, on yhtä oleminen eli ykseyden säilyttäminen jäsentemme keskuudessa. Tämä voi olla haasteellista, kun yhteen kootaan niin monia rotuja, kulttuureja ja perinteitä.

Presidentti James E. Faust (1920–2007) ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut, että kulttuurien, rotujen tai perinteiden monimuotoisuudesta huolimatta ykseyttä voidaan kehittää:

”Olen oppinut ihailemaan, kunnioittamaan ja rakastamaan hyviä ihmisiä jokaisesta rodusta, kulttuurista ja kansakunnasta, jonka luona minulla on ollut etuoikeus vierailla. Minun kokemukseni mukaan ei mikään rotu eikä luokka näytä olevan toista parempi hengellisyydessä eikä uskollisuudessa. Ne, jotka vaikuttavat hengellisesti välinpitämättömämmiltä, ovat niitä ihmisiä – rodusta, kulttuurista tai kansallisuudesta riippumatta – joista Vapahtaja puhui vertauksessa kylväjästä ja jotka ’tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa.’ (Luuk. 8:14.) – –

Kun menemme yhä useampiin maihin maailmassa, kirkkoon tulee rikasta kulttuurien moninaisuutta. Kuitenkin kaikkialla voi olla sama usko (ks. Ef. 4:13). Jokainen ryhmä tuo erityisiä lahjoja ja kykyjä Herran pöytään. Me voimme kaikki oppia toisiltamme paljon arvokasta. Mutta meidän jokaisen pitäisi myös tavoitella vapaaehtoisesti kaikkia yhdistäviä ja pelastavia Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumin liittoja, toimituksia ja oppeja.

Kansojen, kulttuurien ja olosuhteiden suuresta erilaisuudesta huolimatta me muistamme, että kaikki ovat samanarvoisia Herran edessä.” (Ks. ”Jumalan valtakunnan perilliset”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 62.)

Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista on edelleen neuvonut kirkon jäseniä siirtämään syrjään kaikki kulttuuriperinteet, etniset perinteet tai muut perinteet, jotka ovat ristiriidassa Jeesuksen Kristuksen opetusten kanssa, koska nämä perinteet kaivavat maata suuren onnensuunnitelman alta:

”Taivaallinen Isänne on antanut teidän syntyä tiettyyn sukuun, josta saatte etnisen, kulttuurisen ja muun perintönne. Tuo suku voi antaa runsaan perinnön ja suurenmoisia syitä iloita. Teidän velvollisuutenanne on kuitenkin päättää, onko tuossa perinnössä jotakin sellaista, mikä on hylättävä, koska se on vastoin Herran onnensuunnitelmaa. – –

Todistan, että voitte poistaa onnen esteitä ja saada suuremman rauhan, kun pidätte jäsenyyttänne Jeesuksen Kristuksen kirkossa ensisijaisena ja Hänen opetuksiaan elämänne perustana. Kun suvun tai kansan perinteet tai tavat ovat ristiriidassa Jumalan opetusten kanssa, pankaa ne syrjään. Kun perinteet ja tavat ovat sopusoinnussa Hänen opetustensa kanssa, niitä tulisi vaalia ja noudattaa kulttuurinne ja perintönne säilyttämiseksi. On yksi perintö, jota teidän ei tarvitse koskaan muuttaa. Se on se perintö, joka syntyy siitä, että te olette taivaan Isän tytär tai poika. Antakaa oman onnenne tähden sen perinnön hallita elämäänne.” (Ks. ”Onnen esteiden poistaminen”, Valkeus, heinäkuu 1998, s. 97, 99.)

Hajaannus on seurausta jumalattomuudesta. Seuraavassa selityksessä esitetään, että ylpeys on alkuna kaikelle sellaiselle jakautumiselle sekä syynä siihen, että jotkut erosivat kirkosta ja ottivat itselleen lamanilaisten nimen (ks. 4. Nefi 20). ”Mitä merkitystä jollekin ihmisryhmälle on sillä, miksi heitä kutsutaan? Miksi heistä olisi niin tärkeää tulla kutsutuiksi lamanilaisiksi? Miksi jokin ryhmä päättäisi hylätä poikkeukselliset ykseyden etuoikeudet, jotta heitä nimitettäisiin tällä tai tuolla nimellä? Vastaus on yksinkertainen: ylpeys. Halu olla erilainen. Halu saada tunnustusta. Pelko siitä, että jää ilman huomiota. Julkisen huomion havittelu. Vanhurskaat eivät tunne mitään tarvetta saada huomiota, heillä ei ole mitään tarvetta saada ylistystä, ei mitään tarvetta vaatia tunnustusta. Ylpeät vaativat oikeuksiaan silloinkin kun he ovat väärässä. Ylpeät kokevat, että heidän on toimittava oman mielensä mukaan silloinkin kun se on väärä tapa. Ylpeät vaativat, että heidän täytyy jatkaa omaa tietään silloinkin kun heidän valitsemansa tie on avara ja lavea ja johtaa tuhoon.” (Joseph Fielding McConkie, Robert L. Millet ja Brent L. Top, Doctrinal Commentary on the Book of Mormon, 4 osaa, 1987–1992, osa 4, s. 204–205.)

Kuva

Lamanilaisia juonittelemassa

Jerry Thompson, © IRI

Useita kertoja Mormonin kirjan historiassa ihmiset kiersivät kehää, jossa vanhurskaus, hyvinvointi, rikkaudet, ylpeys, jumalattomuus, hävitys, nöyryys ja jälleen vanhurskaus seurasivat toisiaan. Lisää tietoa sekä kaavio, joka kuvaa ylpeyden kierrettä, on liitteessä ”Vanhurskauden ja jumalattomuuden kierre” (s. 427).

Katso selityksiä kohtiin Hel. 3:33–34, 36; 4:12 (s. 272) ja Hel. 12:5–6 (s. 285–286).

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on puhunut luonteenpiirteistä, jotka luonnehtivat niitä, jotka todella uskovat Vapahtajaan:

”Tosi uskovilla on vakiintunut käsitys Kristuksesta. Heidän heikkouksistaan huolimatta heidän hengellisyytensä keskittyy Vapahtajaan, ja niin muodoin heidän käsityksensä kaikesta on lähtöisin tuosta kallisarvoisesta näkökulmasta.

Tosi uskovat suorittavat ilomielin velvollisuutensa valtakunnassa. Nämä velvollisuudet ovat tavallisesti mitattavissa ja selkeitä. Niihin kuuluu sakramentin nauttiminen kelvollisesti, kristillinen palvelu, pyhien kirjoitusten tutkiminen, rukous, paasto, toimitusten vastaanottaminen, perheen velvollisuuksista huolehtiminen, kymmenysten ja uhrien maksaminen. – –

Tosi uskovat ovat nöyriä. He ovat sydämeltään sävyisiä ja nöyriä [ks. Moroni 7:43]. – – He eivät loukkaannu helposti. He eivät vastusta saadessaan neuvoja. – –

Tosi uskovat ovat halukkaita tekemään sen, mitä Kristus haluaa. – – Annammeko me alttiisti Herran ohjata meitä saamaan kehittävämpiä kokemuksia? Vai kavahdammeko me? Se, mikä avartaa sieluamme, vaatii väistämättä meitä venymään.

Tosi uskovat ovat tasapainoisen tyytyväisiä. He löytävät sopivan tasapainon toisaalta liiallisen tyytyväisyyden ja toisaalta tärkeämmän roolin havittelun välillä. – –

Tosi uskovat rukoilevat rehellisesti. Heidän rukouksensa ovat vilpittömiä. – – Tosi uskovien rukoukset ovat innoitettuja, ainakin osan aikaa.

Tosi uskovat käyttäytyvät oikein ja heillä on oikeat syyt sellaiseen käytökseen. He ovat niin varmalla pohjalla suhteessaan Herraan, että heidän hyvyytensä jatkuu silloinkin, kun kukaan ei tarkkaile heitä. – –

Tosi uskovat riemuitsevat muiden menestyksestä. – – He eivät pidä työtovereitaan kilpailijoinaan.

Tosi uskovat muistavat, että unohtaminen kuuluu anteeksiantoon. He noudattavat Herran esimerkkiä: ’Enkä minä – – muista [heidän syntejään] enää’ (OL 58:42). – –

Tosi uskovat ovat syntiin nähden viattomia mutta eivät lapsellisia. He ovat ystävällisiä mutta vilpittömiä. He rakastavat lähimmäisiään. – –

Tosi uskovat ovat onnellisia. Surkean ilmeen sijaan Kristukseen todella uskovat osoittavat kurinalaista intoa tehdä vanhurskauden töitä. He suhtautuvat vakavasti siihen, kuinka he elävät, mutta he pysyvät myös rohkeina.” (Ks. ”Tosi uskovaisia”, Valkeus, joulukuu 1994, s. 11, 13, 14.)

Vanhin Russell M. Nelson on neuvonut vanhempia välttämään käyttämästä nimityksiä, jotka jakavat luokkiin tai johtavat ennakkoluulojen syntymiseen heidän lastensa sydämessä:

”Kun nefiläiset olivat todella vanhurskaita, heidän aikaisemmat hajaantumisen mallinsa katosivat. ’[Eikä] maassa ollut mitään kiistaa, Jumalan rakkauden tähden, joka asui ihmisten sydämessä’. – –

Valitettavasti tämän kertomuksen jatko ei ole onnellinen. Nämä miellyttävät olot jatkuivat, kunnes pieni osa kansasta ’oli eronnut kirkosta ja ottanut itselleen lamanilaisten nimen’ [4. Nefi 20] elvyttäen vanhat ennakkoluulot ja opettaen jälleen lapsiaan vihaamaan, ’samoin kuin lamanilaisia opetettiin vihaamaan Nefin lapsia alusta asti’ [4. Nefi 39]. Ja niin hajaantumisen prosessi alkoi uudelleen.

Toivon, että me voimme oppia tämän tärkeän asian ja poistaa erottelevat nimet omasta kielenkäytöstämme. Apostoli Paavali on opettanut: ’Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi’ [Gal. 3:28; ks. myös Kol. 3:11].

Meidän Vapahtajamme kutsuu meitä ’tulemaan luoksensa ja pääsemään osallisiksi hänen hyvyydestään; eikä hän torju ketään niistä, jotka tulevat hänen luoksensa, mustia eikä valkoisia, orjia eikä vapaita, miehiä eikä naisia; – – kaikki ovat Jumalalle yhdenvertaisia’ [2. Nefi 26:33].” (”A More Excellent Hope”, Ensign, helmikuu 1997, s. 63.)

Lisää tietoa kiistelystä ja salaisista töistä on selityksissä kohtaan Hel. 1:1–21 (s. 269) ja lukuihin Hel. 1–2 (s. 269–270).

Lukiessaan kohdan 4. Nefi 46 saattaisi saada sen käsityksen, että Jeesuksen kaksitoista opetuslasta ja ne kolme nefiläistä olivat ainoat vanhurskaat, jotka olivat jäljellä nefiläisten keskuudessa. Mormon esitti tähän asiaan kuitenkin erään tärkeän selvennyksen kohdassa Alma 45:13–14. Näiden jakeiden mukaan Mormonin kirjan lopussa Jeesuksen opetuslapsiksi nimitettiin myös rauhaisia Kristuksen seuraajia (ks. Moroni 7:3).