Eter 11–15

Nefiläisten tavoin jerediläisten yhteiskunta kiersi toistuvasti vaurauden, luopumuksen, tuomion, parannuksen, vaurauden jne. kehää. Lopulta – kuten nefiläisten kohdalla – luopumuksen ja jumalattomuuden syövereistä tuli yhä kohtalokkaampia. (Katso liitteenä olevaa kaaviota ”Vanhurskauden ja jumalattomuuden kierre”, s. 427.) Luvussa Et. 11 kerrotaan jerediläisten luopumuksen kierteen viimeisistä vaiheista. He hylkäsivät profeetat sekä pilkkasivat ja herjasivat heitä. Vaikka kuningas Sule oli säätänyt lain, joka suojeli profeettoja ja rankaisi niitä, jotka vainosivat heitä (ks. Et. 7:23–26), eräs myöhempi kuningas otti käytännöksi profeettojen teloittamisen (ks. Et. 11:5). Lopulta jumalattomuudesta tuli niin hillitöntä, että profeetat ”surivat ja vetäytyivät pois kansan keskuudesta” (Et. 11:13). (Katso kohdan Hel. 12:5–6 selityksiä, s. 285–286.)

Profeetta Aamos on opettanut, että yhtenä profeetan tehtävänä on varoittaa ihmisiä uhkaavasta tuhosta (ks. 2. Nefi 25:9; ks. myös Hes. 33:7–10). Luvussa Et. 11 osoitetaan selvästi, mitä seuraa siitä, ettei kuule profeettojen varoituksia. Mieti, mitä presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on sanonut siitä, mikä hinta on profeettojen neuvon hylkäämisellä ja mitä turvaa suo profeettojen kuuleminen:

”Turvaan johtavan polun etsiminen profeettojen neuvoja seuraten on järkeenkäypää niille, joilla on vahva usko. Kun profeetta puhuu, vähäuskoiset saattavat ajatella kuulevansa vain viisaan miehen antavan hyviä neuvoja. Ja jos hänen neuvonsa vaikuttavat mukavilta ja kohtuullisilta ja ovat sen mukaisia, mitä he itse haluavat tehdä, he noudattavat niitä. Ellei näin ole, he pitävät niitä joko väärinä neuvoina tai he katsovat omien olosuhteidensa oikeuttavan poikkeamaan neuvoista. Ne, joilla ei ole uskoa, saattavat ajatella, että he kuulevat vain sellaisten miesten puhuvan, jotka yrittävät vaikuttaa toisiin jostakin itsekkäästä syystä. – –

Joka kerta elämässäni, kun olen viivytellyt innoitetun neuvon noudattamisessa tai olen ajatellut olevani poikkeus, olen huomannut hankkiutuneeni vaikeuksiin. Aina kun olen kuunnellut profeettojen neuvoja, tuntenut ne vahvistetuiksi rukouksessa ja sitten noudattanut niitä, olen huomannut kulkeneeni turvalliseen suuntaan.” (Ks. ”Turvalliset neuvot”, Valkeus, heinäkuu 1997, s. 24.)

Luemme, että sotien, nälänhätien, ruttotautien ja tuhojen seurauksena ihmiset alkoivat tehdä parannusta pahuudestaan. Presidentti Joseph F. Smith (1838–1918) on auttanut meitä ymmärtämään, että toisinaan Herra käyttää luonnonkatastrofeja saadakseen aikaan parannuksen lastensa elämässä:

”Myöhempien aikojen pyhät, jotka itsekin vapisevat pahuutensa ja syntiensä vuoksi, uskovat, että ankarat tuomiot tulevat kohtaamaan maailmaa pahuuden tähden; he uskovat lujasti pyhiin kirjoituksiin, joiden mukaan kansakunnat joutuvat kokemaan suuria onnettomuuksia merkkeinä Kristuksen tulosta tuomitsemaan. He uskovat, että Jumala hallitsee tulella, maanjäristyksillä, tulvilla, tulivuorenpurkauksilla ja myrskyllä. Hänet he tunnustavat luonnon ja sen lakien Mestariksi ja Hallitsijaksi ja tunnustavat auliisti Hänen kätensä kosketuksen kaikkialla. Me uskomme, että Hänen tuomionsa lankeavat ihmiskunnan päälle, jotta se tulisi tuntemaan Hänen voimansa ja Hänen tarkoituksensa, jotta se tekisi parannuksen synneistään ja valmistautuisi Kristuksen toiseen tulemiseen, jolloin Hän tulee hallitsemaan vanhurskaudessa maan päällä. – –

Me uskomme, että Herra on lähettänyt nämä vakavat luonnonmullistukset lastensa parhaaksi, heidän keskinäisen kiintymyksensä lisäämiseksi ja heidän paremman puolensa tuomiseksi esiin, jotta he rakastaisivat ja palvelisivat Häntä.” (Ks. Evankeliumin oppi, 1980, s. 51–52; lisää viitteitä siitä, kuinka Herra käyttää luonnonvoimia puhuakseen ihmisille, jotka kieltäytyvät tekemästä parannusta, on kohdissa Hel. 12:3; OL 43:21– 25; 88:88–91.)

Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on opettanut, kuinka meidän täytyy keskittää elämämme Jeesukseen Kristukseen: ”Me elämme epävarmassa maailmassa. Toiset saavuttavat suuria. Toisia taas odottaa pettymys. Toisilla on paljon riemua ja iloa, hyvää terveyttä ja mukavaa elämää. Toisilla kenties sairautta ja runsain määrin murhetta. Emme tiedä. Mutta yhden asian tiedämme. Taivaalla olevan Pohjantähden tavoin, siitä riippumatta, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, on olemassa maailman Lunastaja, Jumalan Poika, varmana ja luotettavana kuolemattoman elämämme ankkurina. Hän on pelastuksemme kallio, voimamme ja lohtumme, uskomme keskipiste.” (Ks. ”Me katsomme Kristukseen”, Liahona, heinäkuu 2002, s. 101–102.)

Uskon koetukset eivät aina tule vastoinkäymisten muodossa. Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että toisinaan uskomme koetus on yksinkertaisesti uskomme osoittamista: ”Voitte oppia käyttämään uskoa paremmin soveltamalla tätä Moronin opettamaa periaatetta: ’Usko on sellaista, mitä toivotaan mutta ei nähdä; älkää siis kiistäkö siksi, ettette näe, sillä te ette saa todistusta, ennen kuin uskonne on koeteltu’ [Et. 12:6, kursivointi lisätty]. Niinpä joka kerta kun koettelette uskoanne eli menettelette kelvollisesti saamanne vaikutelman mukaan, saatte vahvistavan osoituksen Hengestä. Nuo tunteet lujittavat uskoanne. Uskonne voimistuu, kun teette niin toistuvasti.” (”Uskon tukea antava voima epävarmuuden ja koetusten hetkinä”, Liahona, toukokuu 2003, s. 76.)

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on kirjoittanut niistä uskon monista tasoista, joita me koemme, sekä niiden ilmaisemisen edellytyksistä: ”Alustava usko muodostuu aiemmista kokemuksista – asioista, jotka tiedämme ja jotka luovat perustan uskolle. Mutta lunastavaa uskoa vaaditaan usein niiden kokemusten varalle, jotka ovat vielä edessäpäin – siihen, mitä emme tiedä mutta mikä suo mahdollisuuden ihmeelle. Horjumaton usko, vuoria siirtävä usko, Jeredin veljen uskon kaltainen usko edeltää ihmettä ja tietoa. Jeredin veljen täytyi uskoa ennen kuin Jumala puhui. Hänen täytyi toimia ennen kuin kyky toiminnan loppuun suorittamiseen oli näkyvissä. Hänen täytyi sitoutua koko kokemukseen ennen kuin edes sen ensimmäinen osa oli toteutunut. Usko on myöntymistä ilman ehtoja – ja etukäteen – mihin tahansa olosuhteisiin, joita Jumala saattaa vaatia sekä lähitulevaisuudessa että myöhemmin.” (Christ and the New Covenant, 1997, s. 18–19.)

Presidentti Gordon B. Hinckley on havainnollistanut tätä periaatetta, jonka mukaan saamme todistuksemme sen jälkeen kun uskoamme on koeteltu:

”Sallinette minun esittää kertomuksen eräästä naisesta São Paulossa Brasiliassa. Hän kävi työssä koulun ohella voidakseen huolehtia perheestään. Esitän tämän kertomuksen hänen omilla sanoillaan. Hän kertoo:

’Siinä yliopistossa, jossa opiskelin, oli sellainen määräys, ettei tentteihin päästetty niitä opiskelijoita, [jotka eivät olleet maksaneet kaikkia koemaksujaan]. Tämän vuoksi kun sain palkkani, panin ensin erilleen kymmenys- ja lahjoitusrahat ja varasin loput koulumaksuihin ja muihin kuluihin.

Muistan, kuinka kerran – – jouduin suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Sain palkkani torstaina. Kun laadin kuukausibudjettia, huomasin, etteivät rahat riittäisi sekä kymmenyksiin että yliopistomaksuihin. Minun olisi valittava niiden välillä. Kahden kuukauden välein pidettävät tentit alkaisivat seuraavalla viikolla, ja ellen osallistuisi niihin, vuoden opinnot olisivat menneet hukkaan. Se oli todella piinallista. – – Sydäntäni särki. Minulla oli edessäni tuskallinen päätös, enkä tiennyt mitä tehdä. Pohdin kahta eri vaihtoehtoa: maksaako kymmenykset vai ollako ottamatta riskiä koulussa vaadittavien opintosuoritusten saamiseksi.

Tämä tunne vaivasi sieluani ja piti minua vallassaan lauantaihin asti. Silloin muistin, että kun minut kastettiin, olin luvannut noudattaa kymmenysten lakia. Olin hyväksynyt velvollisuuden, jota en ollut saanut lähetyssaarnaajilta vaan taivaalliselta Isältäni. Silloin ahdistus alkoi hellittää ja tilalle tuli miellyttävä rauhan ja päättäväisyyden tunne. – –

Kun sinä iltana rukoilin, pyysin Herraa antamaan anteeksi päättämättömyyteni. Sunnuntaina ennen sakramenttikokouksen alkua otin yhteyden piispaan ja maksoin kymmenykset ja lahjoitukset suurta tyydytystä tuntien. Se oli suurenmoinen päivä. Olin onnellinen ja rauhassa itseni sekä taivaallisen Isän kanssa.

Seuraavana päivänä olin toimistohuoneessani ja yritin keksiä keinon osallistua tentteihin, jotka alkaisivat keskiviikkona. Mitä enemmän ajattelin, sitä kaukaisemmalta ratkaisu tuntui. – –

Työpäivä oli lopuillaan, kun työnantajani tuli tuomaan minulle päivän viimeisiä töitä. Sen tehtyään hän sanoi salkku kädessään näkemiin. – – Yhtäkkiä hän pysähtyi ja kysyi minua katsoen: ”Miten opintosi edistyvät?” Se yllätti minut, enkä ollut uskoa korviani. Pystyin vastaamaan vapisevalla äänellä vain: ”Kaikki on ihan hyvin!” Hän katsoi minua mietteliäästi ja hyvästeli uudestaan. – –

Yhtäkkiä sihteeri tuli huoneeseen ja sanoi, että olin hyvin onnekas! Kun kysyin, miten niin, hän vastasi ainoastaan: ”Työnantaja sanoi juuri, että tästä lähtien yhtiö maksaa kaikki yliopistomaksusi ja kirjasi. Ennen kuin lähdet, käväise luonani kertomassa kuluista, niin että voin huomenna antaa sinulle sekin.”

Sihteerin lähdettyä polvistuin siinä paikassa itkien ja hyvin nöyränä ja kiitin Herraa Hänen anteliaisuudestaan. – – Sanoin taivaalliselle Isälle, ettei Hänen olisi tarvinnut siunata minua niin suuresti. Yhden kuukauden maksut olisivat riittäneet, sunnuntaina maksamani kymmenykset olivat hyvin pienet verrattuina saamaani summaan! Tuon rukouksen aikana mieleeni tulivat Malakian kirjan sanat: ”Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot: – Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen.” (Mal. 3:10.) Siihen mennessä en ollut milloinkaan tuntenut tuon raamatunkohdan sisältämän lupauksen suuruutta enkä sitä, että tuo käsky oli todella osoitus Jumalan, taivaallisen Isämme, rakkaudesta lapsiaan kohtaan täällä maan päällä.’” (Ks. ”Me vaellamme uskossa”, Liahona, heinäkuu 2002, s. 81–82.)

Kohta Et. 12:8–22 on täynnä esimerkkejä ”uskon kautta tehdyistä ihmeteoista ja ihmeistä” (ks. luvun Et. 12 tiivistelmä). Julkaisussa Lectures on Faith [Luentoja uskosta] selitetään, että usko on voiman periaate ihmeiden tekemiseen:

”Usko ei ole vain toiminnan vaan myös voiman periaate kaikissa älyllisissä olennoissa niin taivaassa kuin maan päällä. – –

Uskon kautta maailmat muovattiin. Jumala puhui, kaaos kuunteli, ja Häneen kohdistuvan uskon perusteella maailmoihin tuli järjestys. Samoin oli ihmisen laita; ihminen puhui uskon voimalla Jumalan nimessä, ja aurinko pysyi paikallaan, kuu totteli, vuoret siirtyivät, vankilat sortuivat, leijonien kidat suljettiin, ihmissydämestä katosi viha, tuli menetti raivonsa, sotajoukot voimansa, miekka kauhunsa ja kuolema valtansa; ja kaikki tämä Häneen kohdistuvan uskon perusteella.” (1985, s. 3, 5.)

Heikkous tulee kaikkien ihmisten osaksi Aadamin lankeemuksen vuoksi. Fyysinen ruumis ja mieli ovat alttiita sairaudelle ja rappeutumiselle. Me olemme alttiina kiusauksille ja kamppailuille. Meistä jokaisella on henkilökohtaisia heikkouksia. Herra opettaa kuitenkin selkeästi, että kun tulemme Hänen luokseen nöyrinä ja uskoen, Hän auttaa meitä kääntämään heikkouden vahvuudeksi. Hänen armonsa riittää saamaan aikaan tämän muutoksen kohottamalla meidät omien luonnollisten kykyjemme yläpuolelle. Hyvin henkilökohtaisella tavalla koemme, kuinka sovituksen voima voittaa lankeemuksen seuraukset.

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on puhunut siitä, kuinka Herra voi auttaa meitä voittamaan heikkoutemme: ”Kun pyhissä kirjoituksissa puhutaan ihmisen ’heikkoudesta’, tämä sana pitää sisällään sen yleisen mutta välttämättömän heikkouden, joka luontaisesti kuuluu yleiseen inhimilliseen tilaan, jossa lihalla on alituinen vaikutus henkeen (ks. Et. 12:28–29). Heikkous pitää kuitenkin sisällään myös meidän nimenomaiset, henkilökohtaiset heikkoutemme, jotka meidän odotetaan voittavan (ks. OL 66:3; MK Jaak. 4:7). Elämällä on tapana paljastaa nämä heikkoudet.” (Lord, Increase Our Faith, 1994, s. 84.)

Vanhin Maxwell on edelleen kuvannut, kuinka heikkouksiemme tunnistaminen on yksi keino, jolla Herra haluaa lisätä meidän oppimistamme:

”Kun me olemme turhan kärsimättömiä kaikkitietävän Jumalan aikataulun suhteen, me todellisuudessa annamme ymmärtää, että me tiedämme, mikä on parasta. Eikö olekin outoa – me rannekellojen käyttäjät pyrimme neuvomaan Häntä, joka valvoo kosmisia kelloja ja kalentereita.

Koska Jumala haluaa meidän palaavan kotiin sen jälkeen kun olemme tulleet enemmän Hänen ja Hänen Poikansa kaltaisiksi, osa tästä kehitysprosessista sisältää välttämättä sen, että meidän heikkoutemme osoitetaan meille itsellemme. Sen vuoksi, jos meillä on äärimmäinen toivo, meistä tulee alistuvaisia, koska Hänen avullaan noista heikkouksista voi jopa tulla vahvuuksia (ks. Et. 12:27).

Se, että ihmiselle osoitetaan hänen heikkoutensa, minkä elämän olosuhteet säännöllisesti tekevät, ei kuitenkaan ole helppo asia. Tämä kuitenkin kuuluu Kristuksen luokse tulemiseen, ja se on elintärkeä vaikkakin tuskallinen osa Jumalan onnensuunnitelmaa.” (Ks. ”Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta tuleva toivo”, Liahona, tammikuu 1999, s. 72.)

Pyhät kirjoitukset todistavat, että Jeesus Kristus voi pelastaa meidät niin meidän puutteellisuuksistamme kuin myös synneistämme:

1. ”Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima” (2. Kor. 12:9).

2. ”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme” (Hepr. 4:16).

3. ”Herra Jumala näyttää meille meidän heikkoutemme, jotta me tietäisimme, että hänen armostaan – – meillä on voima tehdä tällaista” (MK Jaak. 4:7).

4. ”Minä tiedän, että en ole mitään; voimiltani minä olen heikko; sen tähden en kersku itsestäni, vaan kerskun Jumalastani, sillä hänen voimassaan minä voin tehdä kaiken” (Alma 26:12).

5. ”Jos te kiellätte itseltänne kaiken jumalattomuuden ja rakastatte Jumalaa koko väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne, silloin hänen armonsa riittää teille, niin että te hänen armostaan voitte olla täydellisiä Kristuksessa” (Moroni 10:32).

Moroni opetti, että meidän on paitsi osoitettava uskoa Herraan myös nöyrryttävä.

Kirjassa Lujana uskossa selitetään todellisen nöyryyden merkitystä: ”Nöyryys on sitä, että tunnustaa kiitollisena riippuvuutensa Herrasta – ymmärtää tarvitsevansa alati Hänen tukeaan. Nöyryys on sen tunnustamista, että lahjasi ja kykysi ovat Jumalan lahjoja. Se ei ole heikkouden, arkuuden eikä pelon merkki; se on merkki siitä, että tiedät, missä todellinen vahvuutesi on.” (Lujana uskossa – evankeliumiaiheinen hakuteos, 2005, s. 100.)

Pyhien kirjoitusten oppaassa sanotaan, että armo on ”Jumalan voima, jonka avulla ihmiset voivat saada siunauksia tässä elämässä ja iankaikkisen elämän ja korotuksen osoitettuaan uskoa, tehtyään parannuksen ja pidettyään käskyt parhaansa mukaan. Tällaista jumalallista apua tai voimaa annetaan Jumalan armeliaisuuden ja rakkauden kautta.” (Hakusana ”Armo”, s. 15.)

Presidentti Thomas S. Monson on esittänyt seuraavat lohdulliset sanat: ”Jos on joku, joka tuntee itsensä liian heikoksi muuttamaan elämänsä eteenpäin ja alaspäin johtavaa suuntaa, jos on sellaisia, jotka jättävät tekemättä päätöksen pyrkiä parempaan peloista suurimman, epäonnistumisen pelon, vuoksi, niin heille ei ole olemassa lohduttavampaa vakuutusta kuin Herran sanat: ’Minun armoni’, Hän sanoi, ’riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät minun edessäni; sillä jos he nöyrtyvät minun edessäni ja uskovat minuun, niin minä teen sen, mikä on heikkoa, heissä vahvaksi’ [Et. 12:27]” (ks. ”Iankaikkinen matkanne”, Liahona, heinäkuu 2000, s. 58–59).

Vapahtaja osoitti täydellisintä rakkautta eli uhrautuvaa rakkautta, kun Hän antoi henkensä ja sovitti meidän jokaisen synnit. Meidän on rukoiltava, että täyttyisimme tällä rakkaudella, jotta voimme periä iankaikkisen elämän (ks. Moroni 7:48). Vanhin Marvin J. Ashton (1915–1994) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, mitä tarkoittaa, että ihmisellä on rakkautta:

”Kristuksen kaltainen rakkaus on kenties monella tapaa väärinymmärretty ilmaus. Usein yhdistämme Kristuksen kaltaisen rakkauden sairaiden luona käymiseen, ruoan viemiseen puutteessa oleville tai liiastamme antamiseen niille, jotka eivät ole yhtä hyväosaisia. Mutta todellinen Kristuksen kaltainen rakkaus on paljon, paljon enemmän.

Todellinen Kristuksen kaltainen rakkaus ei ole sellaista, mitä annat pois; se on jotakin, minkä omaksut osaksi itseäsi. Ja kun Kristuksen kaltaisen rakkauden hyve juurtuu sydämeesi, et ole enää koskaan entiselläsi. Se tekee pelkän ajatuksenkin [muiden väheksymisestä] vastenmieliseksi.

Ehkäpä suurinta Kristuksen kaltaista rakkautta on se, kun olemme ystävällisiä toisillemme, kun emme tuomitse tai luokittele ketään muuta, kun emme usko heti kaikkea kuulemaamme tai kun pysymme hiljaa. Kristuksen kaltainen rakkaus on toisen erilaisuuksien, heikkouksien ja puutteiden hyväksymistä; kärsivällisyyttä sellaista ihmistä kohtaan, joka on pettänyt meidät, tai sitä, että yrittää olla loukkaantumatta, kun joku ei toimi sillä tavoin kuin olisimme toivoneet. Kristuksen kaltainen rakkaus on sitä, ettei suostu käyttämään toisen heikkouksia hyväkseen, ja halukkuutta antaa anteeksi sille, joka on loukannut meitä. Kristuksen kaltainen rakkaus on parhaan odottamista toisiltamme.” (Ks. ”Kieli voi olla terävä miekka”, Valkeus, heinäkuu 1992, s. 19.)

Vietettyään vuoden Chilessä vanhin Jeffrey R. Holland esitti seuraavan näkemyksen sanasta pysyä: ”’Abide in me’, ’pysykää minussa’, on kyllin ymmärrettävä ja kaunis käsite kuningas Jaakon raamatunkäännöksen hienostuneessa englannissa, mutta enää emme käytä paljonkaan sanaa abide. Niinpä opin arvostamaan tätä Herran antamaa kehotusta vielä enemmän, kun tutustuin tämän kohdan toisenkieliseen käännökseen. Espanjaksi tämä tuttu lausuma ilmaistaan permaneced en mí. Kuten englanninkielinen verbi abide eli ’pysyä’, permanecer tarkoittaa ’jäädä, viipyä’, mutta jopa minunlaiseni [englanninkieliset] voivat kuulla, että se on samaa juurta kuin sana ’permanence’ eli ’kestävyys, pysyvyys’. Tämän sanan merkitys on siis ’pysyä – mutta pysyä ikuisesti’.” (Ks. ”Pysykää minussa”, Liahona, toukokuu 2004, s. 32.)

Kohdassa Et. 13:1–12 kuvataan, kuinka suuri näkijä Eter oli. Herra näytti Eterille monia ihmeellisiä asioita, kuten Uuden-Jerusalemin perustamisen ennen Vapahtajan toista tulemista. Huomaa, mitä Eter sanoi Uudesta-Jerusalemista:

1. Se on oleva ”Herran pyhä pyhäkkö” (Et. 13:3).

2. Se tullaan rakentamaan Amerikan mantereelle Joosefin jälkeläisten jäännökselle (ks. jakeet 4–6).

3. Se on oleva pyhä kaupunki kuten Jerusalem, joka rakennettiin Herralle (ks. jakeet 8–9).

4. Se pysyy, kunnes maa muutetaan selestiseksi (ks. jae 8).

5. Se on oleva puhtaiden ja vanhurskaiden kaupunki (ks. jae 10).

Presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) on kirjoittanut seuraavaa Uudesta-Jerusalemista:

”Maailmassa vallitsee käsitys, jonka mukaan tämä [Uusi-Jerusalem] on Jerusalemin kaupunki, juutalaisten muinainen kaupunki, joka uudestisyntymisen päivänä uudistetaan, mutta niin ei ole laita. Eterin kirjassa kerrotaan, että Herra ilmoitti Eterille monia samoja asioita, joita Johannes näki. Kuten kirkon jäsenet tietävät, Eter oli viimeinen jerediläisten keskuudessa eläneistä profeetoista, ja Herra oli ilmoittanut hänelle monia asioita, jotka koskivat juutalaisten sekä heidän kaupunkinsa Jerusalemin historiaa, joka oli heidän kaupunkinsa Vapahtajamme palvelutehtävän aikana. Näyssä, joka annettiin Eterille ja joka monessa suhteessa muistutti Johannekselle annettua näkyä, Eter näki Jerusalemin vanhan kaupungin ja myös uuden kaupungin, jota ei ole vielä rakennettu, ja hän kirjoitti niistä seuraavalla tavalla Moronin kirjoitusten mukaan:

[Et. 13:2–11.] – –

Uudestisyntymisen päivänä, jolloin kaikki uudistetaan, tulee olemaan kolme pyhää kaupunkia. Yksi on muinainen Jerusalem, joka profeetta Hesekielin ennustusten mukaan tullaan rakentamaan uudelleen. Yksi tulee olemaan Siionin kaupunki eli Henokin kaupunki, joka Henokin muuttuessa otettiin pois maan päältä ja tullaan tuomaan takaisin. Ja vielä on Siionin kaupunki eli Uusi-Jerusalem, jonka Joosefin jälkeläiset tulevat rakentamaan tälle Amerikan mantereelle.” (Answers to Gospel Questions, toim. Joseph Fielding Smith jr., 5 osaa, 1957–1966, osa 2, s. 103–104.)

Koriantumr oli käyttänyt kovasti aikaa perehtyäkseen ”kaikkiin sotataitoihin ja kaikkeen maailman viekkauteen” (Et. 13:16). Hän kuitenkin hylkäsi Eterin yksinkertaisen sanoman, joka olisi tuonut hänelle rauhan tavalla, johon mitkään hänen sodankäyntitaitonsa eivät olisi pystyneet.

Huomaa profeetta Eterin lupaus Koriantumrille kohdassa Et. 13:20–21 samoin kuin sen täyttyminen (ks. Et. 15:1–3, 26–32; Omni 20–22).

Kuva

Koriantumr ja Eter

Robert Barret, © 1986 IRI

Koriantumr ja Sis eivät lopettaneet taistelua vaan antoivat kaikkien seuraajiensa saada surmansa. Emme pysty täysin ymmärtämään sen jerediläisten viimeisen taistelun kauheutta, jossa naiset ja lapsetkin aseistettiin ja lähetettiin sotimaan (ks. Et. 15:15). Tämä antaa kuitenkin havainnollisen kuvan siitä, millaisia ihmisistä tulee, kun Herran Henki vetäytyy eikä enää pyri kiistelemään heidän kanssaan (ks. jae 19).

Kuva

Koriantumr surmaa Sisin

Robert Barret, © 1986 IRI