Moroni 8–9

Luku Moroni 8 sisältää kirjeen, jonka Moroni sai isältään Mormonilta ja jossa vastataan kysymykseen, tarvitsevatko pienet lapset kastetta. Huomaa, että Mormon sai vastaukset tähän opilliseen kysymykseen suoraan ilmoituksena Herralta (ks. Moroni 8:7). Kastetoimitus on ”syntien anteeksisaamiseksi” (OL 49:13). Pienet lapset eivät kuitenkaan ole tehneet syntiä. Itse asiassa he eivät kykene tekemään syntiä eikä Saatana pysty kiusaamaan heitä, kuten Opissa ja liitoissa selitetään:

”Pienet lapset on lunastettu maailman perustamisesta asti minun Ainosyntyiseni kautta;

sen tähden he eivät voi tehdä syntiä, sillä Saatanalle ei ole annettu valtaa kiusata pieniä lapsia, ennen kuin he alkavat tulla vastuullisiksi minun edessäni” (OL 29:46–47).

Herra on asettanut iän, jolloin vastuullisuus alkaa – 8-vuotiaana (ks. JSR 1. Moos. 17:11; OL 68:25). Ne, jotka kastavat pieniä lapsia poistaakseen perisynnin eli Aadamin kirouksen, kuten jotkut sitä nimittävät, tekevät niin vailla oikeaa ymmärrystä Jumalasta ja Hänen suunnitelmastaan (ks. Moroni 8:8).

Jumala julisti Abrahamille: ”Ja minä vahvistan ympärileikkauksen liiton sinun kanssasi, ja se on oleva minun liittoni minun ja sinun ja sinun jälkeläistesi välillä sinun jälkeesi heidän sukupolvissaan, niin että voit tietää ikuisesti, etteivät lapset ole vastuullisia minun edessäni, ennen kuin he ovat kahdeksan vuotta vanhoja” (JSR 1. Moos. 17:11). Edelleen Jumala julisti Abrahamille, että ympärileikkaus oli ”merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän” (1. Moos. 17:11). Luopumuksen henki johti entisaikoina kuitenkin monet ihmiset uskomaan, että ympärileikkaus oli välttämätön, jotta poikalapsista tulisi pyhiä.

Ympärileikkauksen lain ei ollut tarkoitus kestää ikuisesti. Vapahtajan sanat ilmoitettiin Mormonille: ”Ympärileikkauksen laki on päättynyt minussa” (Moroni 8:8). Opissa ja liitoissa selitetään, miksi ympärileikkauksen laki päättyi (ks. OL 74:2–7).

Mormon tuomitsi voimakkaasti lapsikastekäytännön. Hän julisti, että oli ”vakavaa pilkkaa Jumalan edessä, että te kastaisitte pieniä lapsia” (Moroni 8:9). Profeetta Joseph Smith (1805–1844) on opettanut, että lapsikaste kieltää Jumalan luonteen ja Jeesuksen Kristuksen sovituksen pelastavan voiman: ”Se käsitys, että pienet lapset on kastettava tai pirskoteltava, jotta he eivät joutuisi helvettiin, on väärä oppi. Sille ei löydy tukea pyhistä kirjoituksista, eikä se ole yhdenmukainen Jumalan luonteen kanssa. Kaikki lapset on lunastettu Jeesuksen Kristuksen verellä, ja samalla hetkellä kun lapset erkanevat tästä maailmasta, heidät otetaan Abrahamin helmaan.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 99.)

Monet ihmiset elävät ja kuolevat tietämättä koskaan Kristuksen laista. Näille henkilöille opetetaan evankeliumia henkimaailmassa. Siellä heillä on mahdollisuus osoittaa uskoa ja tehdä parannus synneistään. Elävät sijaiset maan päällä suorittavat tarvittavat toimitukset heidän puolestaan, ja pelastuksen siunaukset voivat olla heidän.

Kuva

Kristus saarnaamassa henkimaailmassa

© 1985 Robert Barrett

Niitä, jotka eivät kykene ymmärtämään evankeliumia, ei pidetä vastuullisina. Pienten lasten tavoin he ovat ”eläviä Kristuksessa” (Moroni 8:12; ks. myös OL 29:49–50).

Presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) on selittänyt: ”Heidät lunastetaan ilman kastetta, ja he pääsevät Jumalan selestiseen valtakuntaan, missä meidän uskomme mukaan heidän kykynsä palautetaan ennalleen tai muut vajavuutensa korjataan Isän armon ja oikeudenmukaisuuden mukaisesti” (Answers to Gospel Questions, toim. Joseph Fielding Smith jr., 5 osaa, 1957–1966, osa 3, s. 21).

Mormon kuvaili sitä, kuinka usko Kristukseen, parannus, kaste, Pyhän Hengen lahja ja syntien anteeksianto liittyvät toisiinsa. Hän opetti, että syntien anteeksiannon myötä tulee sydämen sävyisyys ja nöyryys.

Vanhin Francisco J. Viñas seitsemänkymmenen koorumista on kuvannut joitakin sydämeltään sävyisän ja nöyrän ihmisen ominaisuuksia: ”Henkilöllä, joka saavuttaa sydämen sävyisyyden ja nöyryyden ja joka nauttii Pyhän Hengen kumppanuudesta, ei ole mitään halua pahoittaa muiden mieltä tai loukata heitä eikä antaa muilta saamiensa loukkausten vaikuttaa itseensä. Hän kohtelee puolisoaan ja lapsiaan rakastaen ja kunnioittaen ja säilyttää hyvät suhteet kaikkiin, joiden kanssa on tekemisissä. Johtotehtävissään kirkossa hän käyttää samoja periaatteita kuin hän käyttää kotona osoittaen siten, ettei hän oman kotinsa seinien sisäpuolella poikkea mitenkään siitä, mitä hän on suhteissaan kirkon jäseniin.” (Ks. ”Evankeliumin yksinkertaisten ja selkeiden opetusten soveltaminen perheessä”, Liahona, toukokuu 2004, s. 39–40.)

Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että ihmiset menettävät Pyhän Hengen kumppanuuden, jos he hylkäävät evankeliumin valon ja tiedon: ”Monet päättävät kulkea lihallisuuden teitä ja toimia vastoin Hengen kutsua. On mahdollista turruttaa omatunto siihen pisteeseen, että Henki ottaa pois vaikutuksensa eikä ihminen enää tiedä eikä välitä mistään, mikä on hyvää ja kohottavaa. ’Sillä ei minun Henkeni ainaisesti kiistele ihmisen kanssa, sanoo Herra Sebaot’ (OL 1:33).” (A New Witness for the Articles of Faith, 1985, s. 260.)

Mormon kirjoitti, että nefiläiset aina vapisivat ja vihoittelivat (ks. Moroni 9:4) häntä vastaan, kun hän puhui heille selkeästi Jumalan sanaa. Tämä suhtautuminen on yhdenmukainen muiden pyhien kirjoitusten esimerkkien kanssa niistä, jotka olivat paaduttaneet sydämensä vanhurskauden periaatteille. Jerediläiset hylkäsivät Eterin ja yrittivät surmata hänet (ks. Et. 13:22). Jerusalemin asukkaat tavoittelivat Lehin henkeä (ks. 1. Nefi 1:19–20). Jumalattomat Ammonihassa olivat niin vihaisia, että he polttivat uskovat ihmiset ja kaikki näiden kirjoitukset (ks. Alma 14). Tämä suhtautuminen Jumalan sanaan on osoituksena pidemmälle edenneestä jumalattomuudesta, joka usein edeltää kaupunkien tai yhteisöjen täydellistä tuhoa.

Monet meidän aikamme ihmiset uskovat olevansa oman vihansa uhreja. Vanhin Lynn G. Robbins seitsemänkymmenen koorumista on selittänyt, että me pystymme valitsemaan, reagoimmeko me vihastuen vai emme:

”Hänen [Saatanan] viekkaan taktiikkansa päämääränä on erottaa viha tahdonvapaudesta ja saada meidät uskomaan, että olemme sellaisen tunteen uhreja, jota emme pysty hallitsemaan. Kuulemme sanottavan: ’Menetin malttini.’ Malttinsa menettäminen on mielenkiintoinen sananvalinta, josta on tullut laajalti käytetty sanonta. ’Menettää jotakin’ viittaa siihen, että ’ei ollut tarkoitus’, ’vahingossa’, ’vastoin tahtoa’, ’ei vastuussa’ – huolimaton ehkä, mutta ’ei vastuussa’.

’Hän sai minut suuttumaan.’ Tämä on toinen kuulemamme lausahdus, joka ilmaisee hillinnän tai tahdonvapauden puutetta. Se on myytti, joka on kumottava. Kukaan ei saa meitä suuttumaan. Muut eivät tee meitä vihaisiksi. Mitään pakkoa ei ole. Vihastuminen on tietoinen valinta, se on päätös. Sen vuoksi me voimme päättää olla suuttumatta. Me itse valitsemme!

Niille, jotka sanovat: ’Mutta en voi itselleni mitään’, vastaa kirjailija William Wilbanks: ’Pötypuhetta.

Aggressio, – – vihan tukahduttaminen, siitä puhuminen, huutaminen ja karjuminen’ ovat kaikki opittuja vihan käsittelytapoja. ’Me valitsemme sen, mikä on aikaisemmin osoittautunut meille käyttökelpoiseksi. Huomaatteko koskaan, kuinka harvoin menetämme malttimme esimiehemme turhauttamina mutta kuinka usein menetämme malttimme, kun ystävämme tai perheemme jäsenet ärsyttävät meitä?’ (’The New Obscenity’, Reader’s Digest, joulukuu 1988, s. 24, kursivointi lisätty.)” (Ks. ”Valinnanvapaus ja viha”, Valkeus, heinäkuu 1998, s. 90–91.)

Yksi vihan ja jumalattomuuden murheellisista seurauksista on Hengen vaikutuksen menettäminen. Mormonin kirja opettaa selkeästi, että kun niin tapahtuu, ihminen menettää kyvyn rakastaa toisia. Näin oli laita jumalattomien nefiläisten keskuudessa. Tämä rakkauden menettäminen johtaa sellaisiin asioihin kuten avioeroon, pahoinpitelyyn ja hylkäämiseen – nämä kaikki ovat vallitsevia ongelmia meidän aikanamme.

Vanhin David E. Sorensen seitsemänkymmenen johtokunnasta on selittänyt, kuinka rakkaus voi kadota kodistamme: ”Nykyisin on tavallista, että anteeksiannon ja ystävällisyyden hyveitä vähätellään, kun taas pilkantekoon, vihanpitoon ja ankaraan kritiikkiin yllytetään. Ellemme varo, voimme langeta näihin tapoihin omassa kodissamme ja perheessämme ja huomaamme pian arvostelevamme puolisoamme, lapsiamme ja sukulaisiamme. Älkäämme loukatko itsekkäällä arvostelulla niitä, joita eniten rakastamme! Pienet riidat ja pikkumainen arvostelu voivat valloilleen päästyään johtaa perhesuhteidemme myrkyttymiseen ja edelleen vieraantumiseen, jopa pahoinpitelyyn ja avioeroon. Sen sijaan meidän täytyy ’mahdollisimman nopeasti’ hillitä riitoja, lopettaa pilkanteko ja arvostelu ja poistaa kauna ja viha – –. Meillä ei ole varaa antaa valtaa sellaiselle vaaralliselle kiihkolle – ei päiväksikään.” (Ks. ”Anteeksianto korvaa katkeruuden rakkaudella”, Liahona, toukokuu 2003, s. 11–12.)

Mormon totesi, että siveys ja hyveellisyys on ”kaikkea muuta kalliimpaa ja arvokkaampaa” (Moroni 9:9). Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on opettanut, kuinka tärkeää on säilyttää siveys:

”Ja nyt sananen teidän nuorten miesten ja nuorten naisten kaikkein yleisimmästä ja vaikeimmasta ongelmasta. Se on teidän suhteenne toisiinne. Kyse on kaikkein voimakkaimmista inhimillisistä vaistoista. Vain elämänhalu on mahdollisesti sitä voimakkaampi.

Herra on tehnyt meidät toisillemme puoleensavetäviksi suurenmoista tarkoitusta varten. Mutta tästä vetovoimasta tulee ruutitynnyri, ellei sitä pidetä hallinnassa. Se on kaunista, kun sitä käsitellään oikealla tavalla. Se on kuolettavaa, jos se riistäytyy käsistä. – –

Rakkaat nuoret ystäväni, te tiedätte, mikä on oikein seksin suhteen. Te tiedätte, milloin olette vaarallisella maaperällä, milloin on hyvin helppoa kompastua ja luisua rikkomuksen kuiluun. Pyydän teitä, että olette varovaisia, pysytte kaukana synnin kallionkielekkeeltä, jolta putoaa niin helposti. Pitäkää itsenne puhtaina sukupuolirikkomuksen pimeästä ja pettymystä tuottavasta pahuudesta. Vaeltakaa sellaisen rauhan päivänpaisteessa, joka tulee kuuliaisuudesta Herran käskyjä kohtaan.

Jos on joku, joka on astunut tuon rajan yli, joka on ehkä jo rikkonut, niin onko hänellä enää mitään toivoa? Tietenkin on. Vilpitön parannus saa aikaan anteeksiannon. Tämä prosessi alkaa rukouksesta. Herra on sanonut: ’Se, joka on tehnyt parannuksen synneistään, se saa anteeksi, enkä minä, Herra, muista niitä enää’ (OL 58:42). Jakakaa taakkanne vanhempienne kanssa, jos mahdollista. Ja tunnustakaa tietenkin myös piispalle, joka on valmis auttamaan teitä.” (Ks. ”Profeetan neuvoja nuorille ja rukous heidän puolestaan”, Liahona, huhtikuu 2001, s. 38, 39.)

Jos olet joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, voit olla varma siitä, että et ole rikkonut siveyden lakia. Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt:

”Todistan teille vakaasti, että kun toisen henkilön väkivaltaiset, luonnottomat tai sukurutsaiset teot loukkaavat teitä julmasti ja ovat vastoin teidän tahtoanne, te ette ole vastuullisia ettekä saa tuntea syyllisyyttä. Hyväksikäyttö saattaa jättää teihin arpia, mutta niiden ei tarvitse olla lähtemättömiä. Iankaikkisuuden suunnitelmassa, Herran aikataulun mukaan, nuo vammat voidaan parantaa, kun te teette oman osanne. – –

Jos olette nyt tai aiemmin joutuneet hyväksikäytön kohteeksi, hakekaa apua nyt heti. – –

Puhukaa piispallenne luottamuksellisesti. Hänen kutsumuksensa sallii hänen toimia Herran välikappaleena teidän hyväksenne. Hän voi opilliselta pohjalta ohjata teitä toipumiseen. Iankaikkisen lain ymmärtäminen ja soveltaminen tarjoavat tarvitsemanne parantumisen. Hänellä on oikeus saada Herran innoitusta teidän hyväksenne. Hän voi käyttää pappeutta teidän siunaukseksenne.” (Ks. ”Väkivallan murheellisten arpien parantaminen”, Valkeus, heinäkuu 1992, s. 32.)

Mormon kuvasi pojalleen Moronille heidän kansansa säälittävää hengellistä tilaa. Hän muistutti Moronille, että kansa oli ”vailla periaatteita ja käynyt tunnottomaksi” (Moroni 9:20). Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että Pyhän Hengen kuiskausten ja Jumalan käskyjen noudattamatta jättäminen voi johtaa meidät tähän tilaan:

”Meidän kykymme tuntea hallitsee käyttäytymistämme monin tavoin, ja kun tuntemuksemme kehottavat meitä tekemään hyvää ja jätämme toimimatta, me heikennämme sitä tuntemisen kykyä. Jeesuksen silmiinpistävä herkkyys lähellään olevien ihmisten tarpeita kohtaan oli nimenomaan se, mikä soi Hänen reagoida toimimalla.

Hengellisen skaalan toisessa päässä on sellaisia henkilöitä kuin Nefin hairahtuvaiset veljet. Nefi pani merkille heidän yhä voimistuvan turtumisensa hengellisiä asioita kohtaan: ’[Jumala] on puhunut teille hiljaisella, vienolla äänellä, mutta teidän tuntonne oli turtunut, niin että ette voineet tuntea hänen sanojaan’ [1. Nefi 17:45].

Kun joudumme liiaksi erheen valtaan, meidän hengellinen vaistomme kuihtuu ja lipeämme kuolevaisuuden keinojen ulottumattomiin. Näin voi tapahtua kokonaisille sivilisaatioille. Valittaessaan tilannetta pojalleen Moronille Mormon kiinnitti huomiota nefiläisen yhteiskunnan rappioon. Siitä oli merkkinä niin syvä jumalattomuus, että Mormon kuvasi kansansa käyneen ’tunnottomaksi’ [Moroni 9:20]. Apostoli Paavali valitti kirkon jäsenten turmiollista irstailua Efesoksessa, koska nämä olivat tyydytyksenhalussaan käyneet niin piittaamattomiksi, että ’heidän tuntonsa on turtunut’ [Ef. 4:19]. Seksin kyllästämä yhteiskunta ei voi todella tuntea kärsivien jäsentensä tarpeita, koska ulospäin suuntautuvan rakkauden omaksumisen sijaan se kääntää ihmisen itsekkäästi sisäänpäin. Kuurous Jumalan hiljaisen, vienon äänen kuiskauksille tarkoittaa myös sitä, että meillä on korvat, mutta emme pysty kuulemaan Jumalan kuiskauksia emmekä myöskään ihmisten pyyntöjä.” (A Time to Choose, 1972, s. 59–60.)

Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on varoittanut meitä eräästä nykyajan kasvavasta suuntauksesta, joka sekin johtaa Hengen menettämiseen:

”Maailma on muuttumassa yhä meluisammaksi. Vaatetus ja ulkonäkö ja käytös ovat vapaampia ja nuhruisempia ja epäsiistimpiä. Remuisa musiikki ruokottomin sanoin pauhaa kovaäänisistä samalla kun psykedeeliset valot välkkyvät, ja kaikki tämä on luonteenomaista huumekulttuurille. Tällaisen eri variaatiot ovat tulossa yhä suositummiksi ja vaikuttavat nuoriimme. – –

Tämä suuntaus metelin, jännityksen ja kiistelyn lisääntymiseen sekä pidättymisen, arvokkuuden ja muodollisuuden vähenemiseen ei ole sattumanvaraista eikä viatonta eikä vaaratonta.

Ensimmäinen käsky, jonka sotilaallista hyökkäystä johtava komentaja antaa, koskee valloitettavien viestiyhteyksien tukkimista.

Epäkunnioittavuus sopii vastustajan suunnitelmiin, kun hän pyrkii tukkimaan innoituksen herkät kanavat sekä mielessä että hengessä.” (Ks. ”Kunnioitus luo pohjaa innoitukselle”, Valkeus, tammikuu 1992, s. 25.)

Vanhin Neal A. Maxwell on selittänyt, että se toivo, josta Mormon puhui, yhdistyy uskoon Herraan Jeesukseen Kristukseen:

”Päivittäisessä käytössämme sanaa toivoa käytetään sellaisissa yhteyksissä kuin että me ’toivomme’ saapuvamme tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan mennessä. Me ’toivomme’ maailmantalouden kohentuvan. Me ’toivomme’, että joku rakkaistamme tulisi käymään luonamme. Sellaiset esimerkit kuvaavat vilpitöntä mutta vain lähitulevaisuuteen rajoittuvaa toivoamme.

Elämän pettymykset ovat usein pirstaleita särkyneestä, vain lähitulevaisuuteen rajoittuvasta toivostamme. Tuon toivon sijaan puhun kuitenkin elintärkeästä äärimmäisen toivon tarpeesta.

Kuva

Kristus kädessään paimensauva

Äärimmäinen toivo on erilaista. Se on sidoksissa Jeesukseen ja suuren sovituksen siunauksiin, niihin siunauksiin, jotka johtavat yleismaailmalliseen ylösnousemukseen ja sen kautta meille annettuun kallisarvoiseen mahdollisuuteen harjoittaa vapauttavaa parannustyötä, joka mahdollistaa sen, mitä pyhät kirjoitukset kutsuvat täydelliseksi toivon kirkkaudeksi (ks. 2. Nefi 31:20).

Moroni vahvisti: ’Mitä teidän on toivottava? Katso, minä sanon teille, että teidän tulee toivoa Kristuksen sovituksen – – kautta.’ (Moroni 7:40–41; ks. myös Alma 27:28.) Todellinen toivo ei siis ole yhteydessä mihinkään häilyväiseen, vaan kuolemattomaan ja iankaikkiseen!” (Ks. ”Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta tuleva toivo”, Liahona, tammikuu 1999, s. 70–71.)

Mormon tiesi, että Moroni kohtasi nefiläisten pahuuden vuoksi ylivoimaisia haasteita. Hän kuitenkin tiesi myös sen, että jumalallisen armon avulla Moroni voisi kestää. Kirjasessa Lujana uskossa selitetään, että armo suo voimaa pysyä lujana elämän päivittäisissä kamppailuissa:

”Pyhissä kirjoituksissa sana armo tarkoittaa ensisijaisesti sitä jumalallista apua ja voimaa, jota me saamme Herran Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta. – –

Sen lisäksi että tarvitset armoa lopulliseksi pelastukseksesi, tarvitset tätä mahdolliseksi tekevää voimaa elämäsi jokaisena päivänä. Kun lähestyt taivaallista Isääsi uutteruudessa, nöyryydessä ja sävyisyydessä, Hän kohottaa ja vahvistaa sinua armonsa kautta.” (Lujana uskossa: evankeliumiaiheinen hakuteos, 2005, s. 11, 12.)