Helaman 13–16

Samuel, joka oli profeetta, ei itse päättänyt, mitä saarnata nefiläisille. Kohdassa Hel. 13:3 sanotaan, että hän opetti kaikkea, ”mitä hänen sydämeensä tulisi”. Tähän ilmoituksen saamisen prosessiin liittyen presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on kuvannut sitä, kuinka Herran ääni usein tulee:

”Ilmoitus tulee sanoina, jotka me tunnemme pikemminkin kuin kuulemme. Nefi sanoi uppiniskaisille veljilleen, joille enkeli ilmestyi: ’Teidän tuntonne oli turtunut, niin että ette voineet tuntea hänen sanojaan’ [1. Nefi 17:45, kursivointi lisätty].

Pyhät kirjoitukset ovat täynnä seuraavanlaisia ilmaisuja: ’Verho poistettiin mielestämme, ja ymmärryksemme silmät avattiin’ [OL 110:1] tai ’Minä puhun sinulle sinun mielessäsi ja sinun sydämessäsi’ [OL 8:2] tai ’Minä valaisin sinun mielesi’ [OL 6:15] tai ’Puhukaa ajatuksia, joita minä panen teidän sydämeenne’ [OL 100:5]. On satoja jakeita, joissa opetetaan ilmoitukseen liittyviä asioita.” (”Henkilökohtainen ilmoitus – lahja, koe ja lupaus”, Valkeus, tammikuu 1995, s. 59.)

On ollut aikoja, jolloin jumalattomat on säästetty kauheilta tuhoilta, koska heidän keskuudessaan on asunut vanhurskaita. Sarahemlan jumalattomat saivat kiittää vanhurskaita siitä, että säästyivät tuholta, vaikka he eivät tietenkään tienneet siitä. Muutamassa vuodessa Sarahemla menetti tämän vaitonaisen suojan, jota se ei arvostanut, ja Samuelin sanat toteutuivat (ks. 3. Nefi 9:3). Sodoma ja Gomorrakin olisi säästetty, jos siellä olisi asunut edes 10 vanhurskasta (ks. 1. Moos. 18:23–33).

Sillä, kuinka elämme, todella on vaikutusta. Muutaman ihmisen henkilökohtainen vanhurskaus voi muodostua suureksi siunaukseksi muille, varsinkin oman perheemme jäsenille ja paikalliselle asuinyhteisöllemme.

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on kuvannut materialismin ja hengellisyyden välistä suhdetta:

”Materialismi, joka antaa etusijan aineellisille tarpeille ja tavoitteille, on ilmiselvästi hengellisyyden vastakohta. Vapahtaja opetti, ettei meidän pidä koota itsellemme ’aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.’ (Matt. 6:19.) Meidän tulee koota aarteita taivaaseen, sillä ’missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi’ (Matt. 6:21). – –

Rahassa sinänsä ei ole mitään pahaa. Laupias samarialainen käytti samanlaista rahaa lähimmäisensä palvelemiseen kuin Juudas Mestarin kavaltamiseen. Nimenomaan ’rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri’ (1. Tim. 6:10, kursivointi lisätty). Ratkaiseva ero on siinä, missä määrin hengellisyys saa vaikuttaa ajatuksiimme, kun tarkastelemme, arvioimme ja hoidamme tämän maailman asioita ja kokemuksiamme siinä.

Jos me annamme rahan tulla epäjumalaksemme tai ensisijaiseksi tärkeysjärjestyksessämme, se voi tehdä meistä itsekkäitä ja ylpeitä, maailman turhuudessa pöyhkeileviä (ks. Alma 5:37). Toisaalta jos me käytämme rahaa täyttääksemme lainmukaiset velvoitteemme ja maksaaksemme kymmenyksemme ja uhrimme, raha voi osoittaa meidän rehellisyyttämme ja kehittää epäitsekkyyttämme. Hengellisesti valistunut omaisuuden käyttö voi valmistaa meitä selestisen kirkkauden korkeampaan lakiin.” (Ks. ”Hengellisyys”, Valkeus, 1986, konferenssiraportti 155. puolivuotiskonferenssista, s. 48.)

Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, kuinka tärkeää on seurata eläviä profeettoja ja apostoleja: ”Rakkaat veljeni ja sisareni, pyydän teitä kiinnittämään huomiota niihin asioihin, joita kirkon johtajat ovat opettaneet – –. Soveltakaa käytäntöön niitä opetuksia, jotka auttavat teitä ja perhettänne. Tuokaamme kaikki – perheemme olosuhteista riippumatta – kotiimme profeettojen ja apostolien opetukset vahvistaaksemme keskinäisiä suhteitamme sekä suhdettamme taivaalliseen Isäämme ja Herraan Jeesukseen Kristukseen. Lupaan teille Herran nimessä, että jos te kuuntelette – paitsi korvillanne myös sydämellänne – niin Pyhä Henki ilmoittaa teille totuuden niistä sanomista, joita [kirkon presidentti], hänen neuvonantajansa, apostolit ja muut kirkon johtajat ovat esittäneet. Henki innoittaa teitä tietämään, mitä teidän tulee tehdä yksilöinä ja perheinä seurataksenne meidän neuvojamme, jotta todistuksenne voisi vahvistua ja jotta teillä voisi olla rauhaa ja iloa.” (Ks. ”Teidän tulee ottaa vastaan hänen sanansa”, Liahona, heinäkuu 2001, s. 82.)

Samuel varoitti nefiläisiä siitä, että nämä olivat tavoitelleet onnea tekemällä pahaa, mikä on vastoin onnellisuuden luonnetta. Puhuessaan tästä ongelmasta ja siitä, kuinka todellinen onni tulee, vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista huomautti, että onnellisuus tulee vain vanhurskauden kautta:

”Oletteko huomanneet, kuinka Saatana toimii vangitakseen mielen ja tunteet hetkellisten mielikuvien, pauhaavan musiikin ja kaikkien fyysisten aistien ylenmääräisellä ärsytyksellä? Hän pyrkii uutterasti täyttämään elämän toiminnalla, viihteellä ja virikkeillä, niin ettei ihminen pysty punnitsemaan mielessään hänen houkuttelevien kehotustensa seurauksia. Ajatelkaapa sitä. Joitakuita houkutellaan rikkomaan Jumalan peruskäskyjä kuvaamalla vietteleviä toimintoja hyväksyttävinä. Ne saadaan näyttämään puoleensavetäviltä, jopa toivottavilta. Vakavia seurauksia ei näytä olevan, pikemminkin silminnähtävää, kestävää iloa ja onnea. Mutta huomatkaa, että näitä esityksiä ohjaavat käsikirjoitukset ja näyttelijät. Valintojen seuraukset on manipuloitu samalla tavoin juuri sellaisiksi kuin tuottaja haluaa.

Elämä ei ole sellaista. Moraalinen tahdonvapaus sallii teidän valita tahtonne mukaan, mutta te ette pysty säätelemään näiden valintojen seurauksia. Toisin kuin ihmisten valheellisissa luomuksissa, Isämme taivaassa määrää valintojenne seuraukset. Kuuliaisuus tuo siunauksia, Hänen käskyjensä rikkominen ei.” (Ks. ”Kuinka elää hyvin keskellä lisääntyvää pahuutta”, Liahona, toukokuu 2004, s. 102.)

Yksi kaikkein tarkimpia profetioita pyhissä kirjoituksissa on se, jonka Samuel lausui Jeesuksen Kristuksen syntymästä ja kuolemasta. Seuraavissa kaavioissa jäsennellään Samuelin opetukset, kuten Kristuksen syntymä ja kuolema sekä niiden muistiin merkitty toteutuminen, ja Samuelin opetukset kansan ohjaamiseksi:

Vanhin Richard G. Scott on opettanut seuraavaa parannuksen ehdoista:

”Anteeksiantamuksen ihmeessä Spencer W. Kimball antaa erinomaisen oppaan anteeksiantamukseen parannuksen kautta. Se on auttanut monia löytämään tien takaisin. Hän mainitsee viisi tärkeää parannuksen elementtiä:

Synnin murhe. Tutkikaa ja mietiskelkää, kuinka vakavana Herra pitää rikkomustanne. Se saa aikaan parantavan murheen ja katumuksen. Se tuo myös vilpittömän halun muutokseen ja halun alistua jokaiseen anteeksiannon vaatimukseen. – –

Synnin hylkääminen. Tämä on ehdoton, kestävä päätös tehdä parannus rikkomuksesta. Kun pitää tämän sitoumuksen, ei tarvitse kokea tuon synnin katkeraa jälkimakua uudelleen. – –

Synnin tunnustaminen. Meidän on aina tunnustettava syntimme Herralle. Jos ne ovat vakavia rikkomuksia kuten moraalittomuutta, ne täytyy tunnustaa myös piispalle tai vaarnanjohtajalle. On ymmärrettävä, että tunnustus ei ole sama kuin parannus. Se on olennainen askel, mutta se ei yksin riitä. Osittainen tunnustus vähäisempiä rikkomuksia mainitsemalla ei auta ketään selvittämään vakavampia, paljastamattomia rikkomuksia. – –

Synnin hyvittäminen. Siinä määrin kuin suinkin mahdollista, meidän on palautettava ennalleen se, mikä on varastettu, mitä on vahingoitettu tai mikä on tahrattu. Omaehtoinen hyvittäminen on konkreettinen todiste Herralle siitä, että olemme sitoutuneet tekemään kaiken voitavamme tehdäksemme parannuksen.

Kuuliaisuus kaikille käskyille. Täydellinen kuuliaisuus tuo elämäämme evankeliumin täyden voiman ja antaa voimaa keskittyä juuri nimenomaisten syntien hylkäämiseen. Siihen saattaa sisältyä asioita, joiden ei alun perin katsoisikaan kuuluvan parannukseen, kuten kokouksissa käyminen, kymmenysten maksaminen, palveleminen ja muille anteeksi antaminen. – –

Kuva

Jeesus Kristus puolustaa aviorikoksen tehnyttä naista

Paul Gustave Dore

Lisäisin vielä kuudennen kohdan: Vapahtajan tunnustaminen. Todistan, että kaikista parannuksen askeleista ratkaisevasti tärkein on se, että meillä on vakaumus siitä, että anteeksiantamus tulee Lunastajan ansiosta. On tärkeätä tietää, että vain Hänen ehdoillaan voimme saada anteeksi.” (Ks. ”Anteeksisaaminen”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 77, 78.)

Niiden tärkeiden osatekijöiden lisäksi, joita presidentti Kimball ja vanhin Scott ovat edellä opettaneet, parannukseen tulee sisältyä myös muutos. Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt: ”Meidän täytyy muuttaa kaikki, mitä voimme muuttaa ja mikä saattaa olla osa ongelmaa. – – Me kiitämme Isäämme taivaassa siitä, että meidän sallitaan muuttua, me kiitämme Jeesusta siitä, että me voimme muuttua, ja loppujen lopuksi me muutumme vain Heidän jumalallisella avullaan. Tietenkään kaikki, minkä kanssa kamppailemme, ei ole seurausta meidän teoistamme. Usein se on seurausta muiden teoista tai vain kuolevaisen elämän tapahtumista. Mutta kaikki, minkä me voimme muuttaa, meidän tulee muuttaa, ja loput meidän pitää antaa anteeksi. Sillä tavoin pääsemme osallisiksi Vapahtajan sovituksesta niin esteettömästi kuin epätäydellisyydessämme kykenemme. Hän huolehtii lopuista.” (Ks. ”Korjattavaa”, Liahona, toukokuu 2006, s. 70.)

Kohdassa Hel. 14:11–12 profeetta Samuel luetteli neljä totuutta, jotka hän halusi ihmisten tietävän hänen opetustensa pohjalta:

Tieto Jumalan tuomioista

Tieto parannuksen ehdoista

Tieto Jeesuksen Kristuksen tulemisesta

Tieto Hänen tulemisensa merkeistä

Samuel Lamanilainen kuvasi fyysisen kuoleman, ensimmäisen hengellisen kuoleman ja toisen hengellisen kuoleman välistä eroa – sekä sitä, kuinka Vapahtajan sovitus auttaa meitä voittamaan nämä kuolemat.

Fyysinen kuolema. Vanhin Earl C. Tingey seitsemänkymmenen johtokunnasta on määritellyt, mikä on fyysinen kuolema ja kuka kokee sen: ”Fyysinen kuolema on hengen ero fyysisestä ruumiista. Aadamin lankeemuksen takia koko ihmiskunta kärsii fyysisen kuoleman.” (”Suuri onnensuunnitelma”, Liahona, toukokuu 2006, s. 73.)

Ensimmäinen hengellinen kuolema. Hengellinen kuolema, kun joku erotetaan ”pois Herran edestä” (Alma 42:9).

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on selittänyt, että nämä kuolemat ovat kumpikin seurausta Aadamin ja Eevan lankeemuksesta: ”Ensimmäiset vanhempamme Aadam ja Eeva olivat tottelemattomia Jumalaa kohtaan. Syömällä kiellettyä hedelmää heistä tuli kuolevaisia. Tämän seurauksena heistä ja kaikista heidän jälkeläisistään tuli sekä ruumiillisen että hengellisen kuoleman alaisia (ruumiillinen kuolema, ruumiin ja hengen ero, sekä hengellinen kuolema, hengen erottaminen Jumalan kasvojen edestä ja kuolema siihen nähden, mitä hengellisyyteen kuuluu).” (Ks. ”Oikea elämän ja pelastuksen tie”, Valkeus, lokakuu 1978, s. 9.)

Meidän kohdallamme tämä hengellinen kuolema tapahtui, kun lähdimme Jumalan edestä ja synnyimme kuolevaisuuteen. Samuel Lamanilainen nimitti erottamista pois Herran edestä ”ensimmäiseksi kuolemaksi” (Hel. 14:16).

Samuel Lamanilainen opetti, että kaikki taivaallisen Isän lapset, jotka ovat eläneet kuolevaisuudessa, voittavat fyysisen ja hengellisen kuoleman Jeesuksen Kristuksen sovituksen voimalla (ks. Hel. 14:17). Monet muutkin pyhien kirjoitusten kohdat vahvistavat tämän tosiseikan (ks. 2. Nefi 2:9–10; 9:15, 22, 38; Alma 11:43–44; 12:12–15, 24; 42:23; 3. Nefi 26:4).

Toinen hengellinen kuolema. Toinen kuolema on perimmäinen eli lopullinen hengellinen kuolema, joka ei tule sen vuoksi, että ihminen lähtee Jumalan edestä syntyäkseen kuolevaisuuteen, vaan sellaisen henkilökohtaisen synnin vuoksi, josta ei tehdä parannusta.

Vapahtaja on tarjonnut avun myös tämän toisen hengellisen kuoleman voittamiseen. Kärsimällä meidän syntiemme vuoksi Hän tarjoaa meille mahdollisuuden tehdä parannuksen. Mutta niiden osaksi, jotka eivät tee parannusta, ”tulee jälleen hengellinen kuolema, eli toinen kuolema, sillä heidät erotetaan jälleen pois siitä, mikä kuuluu vanhurskauteen” (Hel. 14:18). Tämä tarkoittaa, että henkilö, joka tuodaan takaisin Jumalan luo tuomittavaksi ja jolla on selvittämättömiä syntejä, ei voi sen jälkeen jäädä Jumalan eteen.

Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista on kuvannut tätä tilaa:

”Jos ihminen kohtaa fyysisen kuoleman ennen kuin väärät teot on korjattu, tilaisuus parannuksen tekemiseen menetetään. Siten ’kuoleman [todellinen] pistin on synti’ (1. Kor. 15:56).

Ei edes Vapahtaja voi pelastaa meitä synneissämme. Hän lunastaa meidät synneistämme, mutta vain sillä ehdolla, että teemme parannuksen. Oma hengellinen eloonjäämisemme tai kuolemamme on meidän vastuullamme (ks. Room. 8:13–14; Hel. 14:18; OL 29:41–45).” (Ks. ”Kuoleman ovet”, Valkeus, heinäkuu 1992, s. 69.)

Herra rakastaa kaikkia ihmisiä, mutta Hän ei suvaitse syntiä. Vaikka kohdassa Hel. 15:4 sanotaan, että Herra vihasi lamanilaisia, ”koska heidän tekonsa ovat olleet pahoja jatkuvasti”, Samuel on esimerkki niistä monista lamanilaisista, joille opetettiin evankeliumin sanomaa ja jotka käännyttyään saivat Jumalan suosion.

Vanhin Russell M. Nelson on puhunut Jumalan rakkaudesta niitä kohtaan, jotka tekevät syntiä: ”Tarkoittaako tämä sitä, ettei Herra rakasta synnintekijää? Ei tietenkään tarkoita. Jumalallinen rakkaus on rajatonta ja yleismaailmallista. Vapahtaja rakastaa sekä pyhiä että synnintekijöitä. Apostoli Johannes vakuutti: ’Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä’ [1. Joh. 4:19]. Ja nähdessään näyssä Herran palvelutyön kuolevaisuudessa Nefi julisti: ’– – Niin, he sylkevät hänen päällensä, ja hän sallii sen ihmislapsia kohtaan tuntemansa rakastavan hyväntahtoisuuden ja pitkämielisyyden tähden’ [1. Nefi 19:9, kursivointi lisätty]. Me tiedämme, kuinka laajaa Lunastajan rakkaus on, koska Hän kuoli, jotta kaikki, jotka kuolisivat, voisivat elää jälleen.” (Ks. ”Jumalallinen rakkaus”, Liahona, helmikuu 2003, s. 16.)

Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) ymmärsi, millainen voima pyhissä kirjoituksissa, varsinkin Mormonin kirjassa, on muuttaa meidän elämäämme. Hän korosti, kuinka tärkeää on, että meidän myöhempien aikojen pyhissä kirjoituksissamme opetetut opit ovat meillä syvällä sydämessämme, jotta pysyisimme vahvoina ja lujina uskossa (ks. Hel. 15:8). Presidentti Benson opetti: ”Yhteiskunnallisten, eettisten, kulttuuristen tai kasvatuksellisten syiden vuoksi kääntyneet eivät kestä tämän päivän kuumuutta, elleivät heidän juurensa ulotu Mormonin kirjan sisältämään evankeliumin täyteyteen” (ks. ”Mormonin Kirja on Jumalan sanaa”, Valkeus, elokuu 1975, s. 45–46).

Varjelus, jota Samuel sai esittäessään parannuksen sanomaansa, ei ole epätavallista. Pyhissä kirjoituksissa on useita esimerkkejä profeetoista, joita uhattiin mutta joiden henkeä ihmeenomaisella tavalla varjeltiin niin että he pystyivät suorittamaan loppuun palvelutehtävänsä. Pohdi seuraavia esimerkkejä ja palauta mieleesi, kuinka nämä ihmiset pystyivät esittämään Herran sanat, vaikka heidät uhattiin pahoinpidellä tai surmata: Nooa (ks. Moos. 8:18), Abraham (ks. Abr. 1:5, 12, 15–19), Lehi (ks. 1. Nefi 1:19–20; 2:1–4), Nefi (ks. 1. Nefi 17:48–55) ja Abinadi (ks. Moosia 13:1–5). Toisinaan Herran palvelijat lopulta menettävät henkensä, mutta vasta, kuten Abinadi julisti, kun he ovat esittäneet sen sanoman, jonka Herra lähetti heidät esittämään (ks. Moosia 13:3).

Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista on muistuttanut meitä:

”Jokaisena taloudenhoitokautena profeetat ovat auliisti antaneet henkensä alttiiksi ja ovat rohkeutta osoittaen tehneet Jumalan tahdon ja julistaneet Hänen sanaansa. – –

Seuratkaamme – – Herramme Jeesuksen Kristuksen sekä Hänen menneiden ja tulevien profeettojensa esimerkkiä. Meitä ei kenties vaadita antamaan henkeämme marttyyreina, kuten monet profeetoista antoivat. Meitä vaaditaan olemaan kuuliaisia Herran käskyille ja uskollisia liitoille, joita olemme tehneet Hänen kanssansa.” (Ks. ”Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä”, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 37.)

Luvussa Hel. 16 kerrotaan tavoista, joilla jumalattomat suhtautuivat profeetta Samueliin ja tämän sanomaan. Presidentti Ezra Taft Benson on puhunut siitä, kuinka jumalattomat suhtautuvat profeettoihin meidän aikanamme:

”Profeetta ei välttämättä ole suosittu maailmassa eikä maailmallisten ihmisten keskuudessa.

Kun profeetta esittää totuuden, se jakaa ihmiset. Sydämeltään vilpittömät ottavat vaarin hänen sanoistaan, mutta jumalattomat joko jättävät hänet vaille huomiota tai taistelevat häntä vastaan. Kun profeetta huomauttaa maailman synneistä, maailmalliset ihmiset haluavat joko sulkea profeetan suun tai menetellä niin kuin profeettaa ei olisi olemassakaan, sen sijaan että tekisivät parannuksen synneistään. Suosio ei ole milloinkaan totuuden mitta. Moni profeetta on saanut surmansa tai hänet on karkotettu. Herran toisen tulemisen lähestyessä ja maailman ihmisten muuttuessa entistä jumalattomammiksi voitte odottaa, että profeetta on heidän keskuudessaan yhä vähemmän suosittu.” (Ks. ”Profeetan seuraaminen – 14 perusasiaa”, Valkeus, kesäkuu 1981, s. 6.)

Kuva

Presidentti ja sisar Ezra Taft Benson lapsijoukon keskellä

Seuraavassa on lueteltu muutamia syitä, miksi ihmiset kohdassa Hel. 16:2–21 kieltäytyivät ottamasta vaarin profeetan sanoista:

1. Ihmiset vihastuvat (ks. jae 2).

2. Ihmiset luottavat enemmän omaan voimaansa ja omiin kykyihinsä (ks. jae 15).

3. Toisinaan profeetat vain arvaavat oikein profetioitaan (ks. jae 16).

4. Usein opetukset eivät ole järkeviä (ks. jae 18).

5. Profeettojen opetukset ovat sekavia perimätietoja, eikä niitä voi näyttää toteen (ks. jae 20).

6. Profeetat eivät tee todellisia ihmeitä vaan sen sijaan huijaavat ja pettävät meitä (ks. jae 21).

Vanhin Dallin H. Oaks on varoittanut meitä luottamasta yksinomaan henkilökohtaiseen tutkimiseen ja järkeilyyn määrittäessämme hengellisiä totuuksia:

”Mormonin kirja kuvaa asennetta erään kansan keskuudessa, joka luotti yksinomaan ’omaan voimaansa ja omaan viisauteensa’ ja siihen, minkä se saattoi ’omin silmin nähdä’ (Hel. 16:15, 20). Järkeilyn perusteella nämä ihmiset hylkäsivät profetiat sanoen: ’Ei ole järkevää, että sellainen olento kuin Kristus tulisi’ (jae 18). Samalla asenteella eräs merkittävä professori sivuutti Mormonin kirjan väittäen: ’Ei kirjoja tule enkeleiltä. Se on niin yksinkertaista.’

Ne, jotka tavoittelevat evankeliumin tietoutta pelkästään tutkimalla ja järkeilemällä, ovat erityisen alttiita omahyväisyydelle ja itseriittoisuudelle, jotka ovat toisinaan ominaisia akateemisille pyrkimyksille. Kuten apostoli Paavali huomasi omana aikanaan: ’Tieto tekee ylpeäksi.’ Hän varoitti oppineita: ’Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne [tieto] saa heikkoja kompastumaan. – – Näin sinun tietosi vie tuhoon tuon heikon, oman veljesi, jonka vuoksi Kristus on kuollut.’ (1. Kor. 8:1, 9, 11.)” (The Lord’s Way, 1991, s. 46–47.)

Miksi on tärkeää välttää kiistaa muiden kanssa? Vanhin Russell M. Nelson on selittänyt, että vastaus ulottuu aina kuolevaisuutta edeltävään elämään:

”Ymmärtääksemme, miksi Herra on kieltänyt meitä kiistelemästä keskenämme, meidän täytyy tietää, mikä on kiistelyn todellinen lähde. Eräs Mormonin kirjan profeetta ilmoitti tämän tärkeän tiedon jo ennen Kristuksen syntymää. – – [Ks. Hel. 16:22.] – –

Kiistelyä oli jo ennen kuin maa muodostettiin. Kun Jumalan suunnitelma luomisesta ja elämästä kuolevaisuudessa maan päällä ilmoitettiin, Jumalan pojat ja tyttäret riemuitsivat. Suunnitelma oli riippuvainen ihmisen tahdonvapaudesta, hänen myöhemmästä lankeamisestaan Jumalan kasvojen edestä ja siitä, että varattaisiin armollisesti Vapahtaja ihmiskunnan lunastamiseksi. Pyhät kirjoitukset ilmoittavat, että Lusifer pyrki päättäväisesti muuttamaan suunnitelmaa riistämällä ihmiseltä tahdonvapauden. – –

Saatanan itsekkäät yritykset muuttaa Jumalan suunnitelmaa johtivat suureen kiistaan taivaassa. – –

Tämä taivaassa käyty sota ei ollut verenvuodatusta. Se oli ristiriitaisten ajatusten välistä sotaa – kiistelyn alku.

Pyhät kirjoitukset varoittavat toistuvasti siitä, että kiistelyn isä vastustaa taivaallisen Isämme suunnitelmaa. Saatanan menetelmä on riippuvainen kiistelyn tarttuvasta syövästä. Saatanan motiivina on saada henkilökohtaista suosiota jopa enemmän kuin itse Jumala.” (Ks. ”Riidan syöpä”, Valkeus, heinäkuu 1989, s. 61, 62.)