Moroni 7

Pyhissä kirjoituksissa puhutaan usein ”Herran levosta”. Lainattuaan kohtaa Moroni 7:3 presidentti Joseph F. Smith (1838–1918) kirjoitti:

”Tämä on hyvin merkityksellinen kohta. Lepo, johon siinä viitataan, ei ole fyysistä lepoa, sillä Jeesuksen Kristuksen kirkossa ei tunneta sellaista asiaa kuin fyysinen lepo. Kyse on hengellisestä levosta ja rauhasta, jonka synnyttää ihmismielessä varma vakaumus totuudesta. Voimme siis päästä Herran lepoon jo tänään oppimalla ymmärtämään evankeliumin totuudet. – – Kaikkien ei tarvitse etsiä tätä lepoa, sillä on monia, joilla on se jo nyt, joiden mieli on tyytyväinen ja jotka ovat kiinnittäneet katseensa korkean kutsumuksensa päämaaliin sydämessään horjumaton päätös pysyä vakaana totuudessa ja jotka vaeltavat nöyrinä ja vanhurskaina polkua, joka on viitoitettu pyhille, Jeesuksen Kristuksen tyytyväisille seuraajille. – –

Kiitän Isäämme siitä, että olen tullut tuntemaan tämän totuuden, että tiedän Jeesuksen olevan Kristus, jossa yksin on lepo ja pelastus. Niin totta kuin Jumala elää, ne, jotka seuraavat ihmisiä ja heidän filosofioitaan, ovat eksytettyjä, mutta onnellisia ovat ne, jotka astuvat rauhaisien Kristuksen seuraajien lepoon saaden riittävästi toivoa tästä hetkestä lähtien aina siihen hetkeen saakka, kunnes he saavat levätä Hänen tykönänsä taivaassa.” (Ks. Evankeliumin oppi, 1980, s. 119, 122.)

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että kaikilla ihmisillä on lukuisia mahdollisuuksia antaa lähimmäisilleen palvelemisen lahja ja että heidän palvelemisen motiivinsa ovat ratkaisevia:

”Lukuisat pyhien kirjoitusten kohdat opettavat, että taivaallinen Isämme tuntee meidän ajatuksemme ja sydämemme aikeet (ks. OL 6:16; Moosia 24:12; Alma 18:32). Profeetta [Mormon] opetti, että meidän täytyy tehdä tekomme oikeasta syystä, jotta ne luettaisiin vanhurskaudeksi. – –

Pyhät kirjoitukset tekevät selväksi sen, että voidaksemme puhdistaa palvelutyömme kirkossa ja lähimmäisiämme kohtaan meidän on välttämättä pohdittava paitsi sitä, kuinka me palvelemme, myös sitä, miksi me palvelemme.

Ihmiset palvelevat toisiaan erilaisista syistä, ja jotkin syyt ovat parempia kuin toiset. – – Meidän kaikkien tulee pyrkiä palvelemaan kaikkein korkeimmista ja parhaista syistä.

– – Mainitsen esimerkkeinä kuusi syytä, mutta en väitä, että siinä olisi kaikki. Käsittelen näitä palvelemisen syitä järjestyksessä vähäisemmistä korkeampiin.

[1] Jotkut saattavat palvella maallisen palkan toivossa. – –

[2] Toinen syy palvella – – on halu saada hyviä ystäviä. – –

[3] Jotkut saattavat palvella rangaistuksen pelosta. – –

[4] Toiset ihmiset saattavat palvella velvollisuudentunnosta tai uskollisuudesta ystäviä tai perhettä tai perinteitä kohtaan. – –

[5] Yksi tällainen korkeampi syy palvella on iankaikkisen palkan toivo. – –

[6] Kaikkein korkein [syy] – – on Kristuksen [puhdas rakkaus]. – –

Ei riitä, että me palvelemme Jumalaa kaikesta väkevyydestämme ja voimastamme. Hän, joka näkee sydämeemme ja tuntee ajatuksemme, vaatii enemmän. Ollaksemme nuhteettomia Jumalan edessä viimeisenä päivänä meidän täytyy palvella Häntä myös kaikesta sydämestämme ja mielestämme.

Palveleminen koko sydämestämme ja mielestämme on suuri haaste meille kaikille. Tällaiseen palvelemiseen ei saa liittyä itsekkäitä pyyteitä. Sen kannustimena tulee olla vain Kristuksen puhdas rakkaus.” (Ks. ”Miksi me palvelemme?”, Valkeus, 1985, konferenssiraportti 154. puolivuotiskonferenssista, s. 10, 11, 12.)

Presidentti Marion G. Romney (1897–1988) ensimmäisestä presidenttikunnasta on kertonut seuraavan omakohtaisen kokemuksen siitä, kuinka tärkeää on tehdä vanhurskaita asioita puhtaista vaikuttimista:

”Noin neljännesvuosisata sitten sisar Romney ja minä muutimme seurakuntaan, johon oltiin juuri ryhtymässä rakentamaan seurakuntakeskusta. Summa, jonka lahjoittamista piispa piti minulle sopivana, hämmensi minua aika lailla. Mielestäni se oli ainakin kaksi kertaa niin paljon kuin se, mitä hänen olisi pitänyt pyytää. Minut oli kuitenkin juuri kutsuttu varsin korkeaan kirkon tehtävään, joten en oikein voinut [sanoa ei]. Siksi sanoin: ’Hyvä on, piispa, minä maksan sen, mutta minun on maksettava se vähitellen, koska minulla ei ole niin paljon rahaa.’ Ja niin aloin maksaa. Ja maksoin ja maksoin, kunnes puuttui enää kolme erää. Kun tapani mukaan olin lukemassa Mormonin kirjaa, eteeni tuli kohta, jossa sanottiin:

’Jos ihminen – – antaa lahjan – – vastahakoisesti; sen vuoksi se katsotaan hänelle samaksi kuin jos hän olisi pitänyt lahjan; sen vuoksi hänet luetaan pahaksi Jumalan edessä’ (Moroni 7:8).

Se järkytti minua, koska olin maksanut noin tuhat dollaria. No, maksoin ne kolme erää, jotka olin luvannut maksaa, ja sitten maksoin lisää vakuuttaakseni Herralle, että olin tehnyt sen oikealla asenteella.” (”Mother Eve, a Worthy Exemplar”, Relief Society Magazine, helmikuu 1968, s. 84–85.)

Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut, että rukoilemiseen vakain aikein liittyy halukkuus noudattaa kaikkia Herralta tulevia ohjeita: ”Nuori Joseph Smith osoitti meille, kuinka tällä tavoin rukoillaan. Hän uskoi lupaukseen, jonka hän luki Jaakobin kirjeestä. Hän meni lehtoon uskossa, että hänen rukoukseensa vastattaisiin. Hän halusi tietää, mihin kirkkoon liittyä. Hän oli niin nöyrä, että hän oli valmis tekemään mitä vain hänen käskettäisiin tehdä. Niinpä hän rukoili, kuten meidän täytyy, jo sitoutuneena tottelemaan.” (”Kestävä todistus profeetta Josephin palvelutehtävästä”, Liahona, marraskuu 2003, s. 90.)

[Englanninkielisessä] Raamatun sanastossa on seuraava selitys:

”Kristuksen valo on juuri sitä, mitä nuo sanat tarkoittavat: valaistumista, tietoa sekä kohottavaa, ylevöittävää ja ylläpitävää vaikutusta, joka tulee ihmiskunnalle Jeesuksen Kristuksen ansiosta. Kristus esimerkiksi on ’todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, joka tulee maailmaan’ (OL 93:2; Joh. 1:9). Kristuksen valo täyttää ’avaruuden äärettömyyden’ ja on keino, jonka kautta Kristus kykenee olemaan ’kaikessa ja on kaiken kautta ja on kaiken ympärillä’. Se ’antaa elämän kaikelle’ ja on ’laki, jolla kaikkea hallitaan’. Se on myös ’valo, joka elävöittää’ ihmisen ymmärryksen. (Ks. OL 88:6–13, 41.) Tällä tavoin Kristuksen valo liittyy ihmisen omaantuntoon ja kertoo hänelle, mikä on oikein ja mikä väärin (ks. Moroni 7:12–19).

Kristuksen valoa ei pidä sekoittaa Pyhän Hengen persoonaan, sillä Kristuksen valo ei ole ollenkaan persoona. Sen vaikutus edeltää Pyhän Hengen saamista ja valmistaa Pyhän Hengen vastaanottamiseen. Kristuksen valo johtaa vilpittömän sielun, joka ’kuulee Hengen ääntä’, löytämään tosi evankeliumin ja tosi kirkon ja siten saamaan Pyhän Hengen (ks. OL 84:46–48).” (Bible Dictionary, hakusana ”Light of Christ”, s. 725; ks. myös PKO, hakusana ”Valo, Kristuksen valo”, s. 199; Lujana uskossa – evankeliumiaiheinen hakuteos, 2005, s. 72.)

”Omatunto on Kristuksen valon ilmentymä, joka antaa meille kyvyn erottaa oikea väärästä” (Lujana uskossa, s. 72). ”Kristuksen Henki” (Moroni 7:16) ja ”Kristuksen valo” (jakeet 18–19) ovat pyhien kirjoitusten ilmauksia, joita käytetään usein tarkoittamaan samaa.

Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on todistanut, että tämä valo on lahja, joka auttaa meitä erottamaan hyvän ja pahan:

”Riippumatta siitä, kutsutaanko tätä sisäistä valoa, tätä tietoa oikeasta ja väärästä, Kristuksen valoksi, moraaliseksi ymmärrykseksi tai omaksitunnoksi, se voi ohjata meitä hillitsemään tekojamme – paitsi jos tukahdutamme tai vaiennamme sen. – –

Jokaisella miehellä, naisella ja lapsella, olipa hän mitä tahansa kansaa, uskoa tai väriä – jokaisella, riippumatta siitä, missä hän asuu tai mihin hän uskoo tai mitä hän tekee – on sisimmässään katoamaton Kristuksen valo.” (”Kristuksen valo”, Liahona, huhtikuu 2005, s. 9, 10.)

Presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) on pannut merkille muutamia eroja Pyhän Hengen ja Kristuksen valon välillä:

”Pyhää Henkeä ei pitäisi sekoittaa siihen Henkeen, joka täyttää avaruuden äärettömyyden ja joka on läsnä kaikkialla. Tämä toinen Henki on persoonaton, eikä sillä ole kokoa eikä ulottuvuuksia; se lähtee Isän ja Pojan kasvojen edestä ja on kaikessa. Meidän tulisi puhua Pyhästä Hengestä persoonana käyttäen sanaa ’Hän’, ja tästä toisesta Hengestä käyttäen sanaa ’se’, vaikkakin puhuessamme Pyhän Hengen voimasta tai lahjasta on asianmukaista sanoa ’se’.

Pyhä Henki on, kuten meille nykyajan ilmoituksissa opetetaan, jumaluuden kolmas jäsen ja henkipersoona. Näitä nimityksiä käytetään samamerkityksisinä: Jumalan Henki, Herran Henki, Totuuden Henki, Pyhä Henki, Puolustaja, Lohduttaja; ne kaikki tarkoittavat Pyhää Henkeä. Samoja nimityksiä käytetään monesti puhuttaessa Jeesuksen Kristuksen Hengestä, jota sanotaan myös totuuden valoksi, Kristuksen valoksi, Jumalan Hengeksi ja Herran Hengeksi; ja kuitenkin ne ovat erillisiä ja selvästi erotettavia asioita. Esiintyy hyvin paljon sekaannusta, koska emme ole pitäneet sitä selvänä mielessämme.” (Ks. Pelastuksen oppeja, toim. Bruce R. McConkie, 3 osaa, 1977–1982, osa 1, s. 57.)

Jumalan innoitus Kristuksen valon välityksellä ei rajoitu vain tämän kirkon jäseniin. Kristuksen valo on vaikuttanut moniin maailman johtohenkilöihin.

”Ensimmäinen presidenttikunta on sanonut:

’Maailman suuret uskonnolliset johtajat, kuten Muhammed, Konfutse ja uskonpuhdistajat, sekä sellaiset filosofit kuin Sokrates, Platon ja monet muut, saivat osan Jumalan valkeudesta. Jumala antoi heille moraalisia totuuksia valistaakseen kokonaisia kansoja ja saattaakseen ihmiset korkeammalle ymmärryksen tasolle. – –

Uskomme, että Jumala on antanut ja antaa kaikille kansoille riittävästi tietoa auttaakseen näitä matkalla iankaikkiseen pelastukseen.’ (Statement of the First Presidency regarding God’s Love for All Mankind, 15. helmikuuta 1978.)” (James E. Faust, ”Yhteys Pyhään Henkeen”, Liahona, maaliskuu 2002, s. 4.)

Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt Kristuksen valon ja Pyhän Hengen lahjan välistä suhdetta:

”Jokainen meistä tuo maailmaan valoa, Kristuksen valoa. – –

Kun käytämme Kristuksen valoa erottaaksemme ja valitaksemme sen, mikä on oikein, meidät voidaan johdattaa vieläkin suurempaan valoon: saamaan Pyhän Hengen lahja.” (”Pimeydestä Hänen ihmeelliseen valoonsa”, Liahona, heinäkuu 2002, s. 77.)

Saatanalla on kyky antaa vääriä ilmoituksia niille, jotka yrittävät saada ilmoitusta väkisin tai painostamalla. Yhteydenpito Saatanan kanssa johtaa aina pois Kristuksen luota. Presidentti Boyd K. Packer on neuvonut meitä näiden väärien hengellisten sanomien suhteen:

”Olkaa alati varuillanne, ettei kelvottomasta lähteestä tuleva ohjaus eksyttäisi teitä. Teille voidaan antaa vääriä hengellisiä viestejä. On olemassa vääriä henkiä niin kuin on vääriä enkeleitäkin (ks. Moroni 7:17). Varokaa, ettei teitä eksytetä, sillä perkele voi tulla valon enkeliksi tekeytyneenä.

Hengellisyytemme ja tunne-elämämme ovat niin läheisesti yhteen liittyneet, että tunneperäisen mielijohteen voi sekoittaa hengelliseen. Joskus tapaa ihmisiä, jotka luulevat saavansa hengellisiä ilmoituksia Jumalalta, vaikka nuo kehotukset ovat joko tunneperäisiä tai sitten lähtöisin vastustajasta.” (Ks. ”Herran lamppu”, Valkeus, joulukuu 1988, s. 37.)

Mormon opetti, että usko on ratkaiseva tekijä, jotta voi tarttua kaikkeen hyvään (ks. Moroni 7:25). Apuyhdistyksen kotikäyntiopetussanomassa selitetään, kuinka voimme uskon avulla ”tarttua kaikkeen hyvään”, ja opetetaan seuraavaa:

”Henkilökohtaisen todistuksen vahvistaminen edellyttää halua ja sellaisten valintojen tekemistä, jotka lisäävät meidän uskoamme ja toivoamme. Kun me haluamme ’tarttua kaikkeen hyvään’, me valitsemme väistämättä uskoa vahvistavia tekoja:

Me varaamme aikaa merkitykselliseen rukoukseen.

Me muistamme ja uudistamme liittomme säännöllisesti nauttimalla sakramentin ja käymällä temppelissä.

Me käytämme pyhiä kirjoituksia henkilökohtaisena tiekarttana, joka opastaa tekojamme.

Me ystävystymme sellaisten ihmisten kanssa, jotka auttavat meitä vahvistamaan todistustamme.

Me omaksumme palvelemisen osaksi jokapäiväistä elämäämme.”

(Ks. ”He – – pitivät kiinni kaikesta hyvästä”, Valkeus, huhtikuu 1991, s. 25.)

Palvellessaan Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa sisar Michaelene P. Grassli sanoi, että kun teemme hyvää, me asetumme Jumalan puolelle: ”Me voimme samalla tavoin kouluttaa hengellisiä aistejamme, niin että voimme tunnistaa taivaallisen Isämme tahdon omalla kohdallamme. Me koulutamme hengellisiä aistejamme tekemällä hyvää. Meitä opetetaan tutkimaan ’uutterasti Kristuksen valossa, jotta voitte erottaa hyvän pahasta; ja jos te tartutte kaikkeen hyvään ettekä sitä tuomitse, te olette varmasti Kristuksen lapsia’ (Moroni 7:19).” (Ks. ”Seuratkaa Häntä”, Valkeus, tammikuu 1990, s. 86.)

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että Mormonin kirjassa kerrotaan enkeleitä olevan olemassa:

”Olen vakuuttunut siitä, että yksi Mormonin kirjan syvällisistä teemoista on enkelien tehtävä ja yleinen olemassaolo ja keskeinen osallistuminen evankeliumin kertomuksessa. – –

Yksi niistä asioista, joista tulee elämässämme sitä tärkeämpiä, mitä pidempään elämme, on enkelien todellisuus, heidän työnsä ja palvelutehtävänsä. En viittaa tässä yksinomaan enkeli Moroniin vaan myös niihin henkilökohtaisempiin palveleviin enkeleihin, joita on keskuudessamme ja ympärillämme, joille on annettu kyky auttaa meitä ja jotka tekevät juuri sitä (ks. 3. Nefi 7:18 ; Moroni 7:29–32, 37; OL 107:20). – –

Uskon, että meidän tulee puhua enkelien palvelusta, uskoa siihen ja todistaa siitä enemmän kuin me toisinaan teemme. He muodostavat yhden Jumalan suurenmoisista keinoista todistaa verhon läpi, eikä mikään todiste koko tässä maailmassa opeta tätä periaatetta niin selkeästi ja niin voimallisesti kuin Mormonin kirja.” (”For a Wise Purpose”, Ensign, tammikuu 1996, s. 16–17.)

Vanhin Bruce C. Hafen seitsemänkymmenen koorumista on opettanut, että enkelit palvelevat yhä edelleen ihmislapsia:

”Näiden näkymättömien enkelien palvelu on mitä ylevintä kanssakäymistä taivaan ja maan välillä ilmaisten voimallisesti Jumalan huolenpidon meitä kohtaan sekä suoden konkreettisen varmuuden ja hengellistä ravintoa niille, jotka ovat suuressa hädässä. – –

Milloin enkelit tulevat? Jos pyrimme olemaan kelvollisia, he ovat meidän lähellämme, kun tarvitsemme heitä eniten.” (”When Do the Angels Come?”, Ensign, huhtikuu 1992, s. 12, 16.)

Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista on neuvonut meille, mitä tarkoittaa uskoa Jeesukseen Kristukseen:

”Kun saatte horjumattoman uskon Jeesukseen Kristukseen, se täyttää elämänne loistavalla valolla. Te ette ole enää yksin kamppailemassa sellaisten haasteiden parissa, joiden tiedätte olevan itsellenne ylivoimaisia voittaa tai hallita, sillä Hän on sanonut: ’Jos teillä on usko minuun, teillä on voima tehdä kaikki, minkä minä näen hyväksi’ (Moroni 7:33, kursivointi lisätty).

Jos olette epätoivoisia, rikkomusten piinaamia, sairaita tai yksinäisiä tai tarvitsette epätoivoisesti lohdutusta ja tukea, todistan teille vakaasti, että Herra auttaa teitä, kun noudatatte tarkasti sitä hengellistä lakia, johon avun saaminen perustuu. Hän on teidän Isänne. Te olette Hänen lapsiaan. Hän rakastaa teitä. Hän ei koskaan petä teitä. Tiedän, että Hän siunaa teitä.” (Ks. ”Avun saaminen Herralta”, Valkeus, tammikuu 1992, s. 100.)

Mormon puhui toivosta, joka tulee tai syntyy uskosta Kristukseen (ks. Moroni 7:40, 42). Toivolla, joka keskittyy Herran Jeesuksen Kristuksen elämään ja tehtävään, on voima kohottaa meidät kaikkien mahdollisesti kohtaamiemme vastoinkäymisten yläpuolelle. Presidentti James E. Faust (1920–2007) ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut, että toivo tuo rauhaa hankalaan elämään:

”On olemassa merkittäviä toivon lähteitä, jotka ovat omien kykyjemme, oppimisemme, voimiemme ja suorituskykymme yläpuolella. Niihin kuuluu Pyhän Hengen lahja. Tämän jumaluuden jäsenen suurenmoisen siunauksen kautta me voimme ’tietää totuuden kaikesta’ [Moroni 10:5].

Toivo on sielumme ankkuri. En tiedä ketään, joka ei tarvitsisi toivoa – olipa hän nuori tai vanha, vahva tai heikko, rikas tai köyhä. Mormonin kirjassa meitä kehotetaan: ’Sen tähden jokainen, joka uskoo Jumalaan, voi varmasti toivoa parempaa maailmaa, aivan niin, sijaa Jumalan oikealla puolella, mikä toivo tulee uskosta, on ihmisten sieluille ankkurina, joka tekee heistä varmoja ja lujia saaden heidät alati tekemään runsaasti hyviä tekoja ja johdattaa heitä kirkastamaan Jumalaa’ [Et. 12:4, kursivointi lisätty.] – –

Tässä elämässä jokaisella on haasteensa ja vaikeutensa. Se kuuluu koetukseemme kuolevaisuudessa. Joidenkin näiden koettelemusten syytä ei voida ymmärtää helposti paitsi uskon ja toivon pohjalta, koska usein asioilla on laajempi tarkoituksensa, jota me emme aina ymmärrä. Rauha tulee toivon kautta.” (Ks. ”Toivo, sielun ankkuri”, Liahona, tammikuu 2000, s. 70.)

Vanhin Joseph B. Wirthlin (1917–2008) kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että meillä voi olla toivo, koska ulottuvillamme on aina jumalallista apua: ”Silloinkin, kun vastoinkäymisten tuulet puhaltavat, Isämme pitää meidät ankkuroituina toivoomme. Herra on luvannut: ’En minä jätä teitä orvoiksi’ [Joh. 14:18], ja Hän pyhittää meidän ahdinkomme meidän hyväksemme [ks. 2. Nefi 2:2]. Silloinkin, kun koettelemuksemme tuntuvat ylivoimaisilta, voimme saada voimaa ja toivoa Herran varmasta lupauksesta: ’Älkää säikähtäkö älkääkä pelätkö – –, sillä tämä ei ole teidän sotanne vaan Jumalan’ [2. Aikak. 20:15].” (Ks. ”Jumalallisten ominaisuuksien jalostaminen”, Liahona, tammikuu 1999, s. 30.)

Piispa H. David Burton johtavasta piispakunnasta on kuvannut sävyisyyden omaksumisen hyveitä ja vaiheita: ”Sävyisyys on ehdottoman tärkeää Kristuksen kaltaiseksi tulemisessa. Ilman sitä ei voi kehittää muita tärkeitä hyveitä. Mormon totesi: ’Kukaan ei ole otollinen Jumalan edessä, paitsi sydämeltään sävyisät ja nöyrät’ (Moroni 7:44). Sävyisäksi tuleminen on prosessi. Meitä pyydetään ottamaan joka päivä ristimme (ks. Luuk. 9:23). Ristimme nostamisen ei pidä olla satunnainen toimi. Se, että on enemmän sävyisyyttä ei ole samaa kuin heikkous, vaan se on ’asennoitumista ystävällisesti ja lempeästi. Se heijastaa varmuutta, voimaa ja tyyneyttä. Se heijastaa tervettä itseluottamusta ja aitoa itsehillintää.’ (Neal A. Maxwell, ”Meekly Drenched in Destiny”, julkaisussa Brigham Young University 1982–83 Fireside and Devotional Speeches, 1983, s. 2.) Kun olemme sävyisämpiä, Henki voi opettaa meitä.” (Ks. ”Suo enemmän mulle Sun pyhyyttäsi”, Liahona, marraskuu 2004, s. 99.)

Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, kuinka uskon, toivon ja rakkauden tärkeät totuudet liittyvät yhteen:

”Apostoli Paavali opetti, että kolme jumalallista periaatetta muodostavat perustan, jolle me voimme rakentaa elämämme. Ne ovat usko, toivo ja rakkaus (ks. 1. Kor. 13:13). Yhdessä ne muodostavat lujan perustan kuten kolmijalkaisen jakkaran jalat. Jokainen periaate on itsessään tärkeä, mutta samalla jokaisella on tärkeä tukijan tehtävä. Niistä jokainen on epätäydellinen ilman muita. Toivo auttaa uskoa kehittymään. Samalla tavoin tosi usko synnyttää toivoa. Kun me alamme menettää toivoamme, myös meidän uskomme määrä horjuu. Yhdessä toimivien uskon ja toivon periaatteiden lisäksi täytyy olla rakkautta, joka on suurin kaikista. Mormonin mukaan ’aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta, ja se kestää ikuisesti’ (Moroni 7:47). Se on uskomme ja toivomme täydellinen ilmentymä.

Yhdessä toimien nämä kolme iankaikkista periaatetta antavat meille laajan iankaikkisen näkökulman, jota me tarvitsemme kohdataksemme elämän vaikeimmat haasteet, joihin kuuluvat viimeisten aikojen profetoidut koettelemukset. Tosi usko edistää toivoa tulevaan. Se suo meidän nähdä enemmän kuin vain itsemme ja senhetkiset huolemme. Toivon vahvistamina meitä innoitetaan osoittamaan Kristuksen puhdasta rakkautta päivittäisen kuuliaisuuden ja kristillisen palvelemisen kautta.” (Ks. ”Toteutuneen toivon ilo”, Valkeus, tammikuu 1993, s. 33.)

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, kuinka uskon, toivon ja rakkauden ominaisuudet liittyvät täysin Jeesukseen Kristukseen:

”Ei ole mitenkään yllättävää, että tuolla uskon, toivon ja rakkauden kolmikolla, joka tuo meidät Kristuksen tykö, on voimakas keskinäinen yhteys: usko on uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen, toivo on toivoa Hänen sovituksestaan, ja rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta (ks. Et. 12:28; Moroni 7:47). Jokainen näistä ominaisuuksista tekee meidät kelvollisiksi selestiseen valtakuntaan (ks. Moroni 10:20–21; Et. 12:34). Jokainen niistä edellyttää ensi kädessä, että me olemme sävyisiä ja nöyriä (ks. Moroni 7:39, 43).

Usko ja toivo ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa, eikä niitä voi aina selkeästi erottaa toisistaan eikä selvittää, kumpi tulee ensin. Vaikka toivo ei ole täydellistä tietoa, sen elähdyttämät odotukset ovat ’varmasti’ tosia (Et. 12:4; ks. myös Room. 8:24; Hepr. 11:1; Alma 32:21). Palautetun teologian geometriassa toivon kehä on suurempi kuin uskon kehä. Jos usko kasvaa, toivon kehä laajenee vastaavasti.” (Ks. ”Toivon kirkkaus”, Valkeus, tammikuu 1995, s. 33.)

Joidenkuiden mielestä rakkaus on jotakin, mitä voimme saada omin neuvoin tietoisten ponnistelujen ja nimenomaisten tekojen kautta. Kristuksen rakkauden saaminen edellyttää kuitenkin apua ja siunauksia taivaalliselta Isältämme. Profeetta Mormon on kehottanut meitä tavoittelemaan rakkautta ja rukoilemaan ”Isää koko sydämen voimalla”. Silloin tätä rakkautta suodaan ”kaikille [Hänen] Poikansa Jeesuksen Kristuksen tosi seuraajille”. (Moroni 7:48.)

Vanhin Robert J. Whetten seitsemänkymmenen koorumista on selittänyt: ”Uskon tavoin Kristuksen kaltainen rakkaus on Hengen lahja, ja se annetaan henkilökohtaisen vanhurskauden periaatteiden nojalla ja sen mukaisesti, missä määrin olemme kuuliaiset niitä lakeja kohtaan, joihin se perustuu. Uskon tavoin rakkautta pitää harjoittaa, jotta se kasvaisi.” (”Totiset seuraajat”, Liahona, heinäkuu 1999, s. 35.)

Vanhin Dallin H. Oaks on kuvannut Kristuksen kaltaista rakkautta sekä sitä, mitä ihmisen on tehtävä saadakseen sitä: ”Rakkaus, ’Kristuksen puhdas rakkaus’ (Moroni 7:47), ei ole pelkkä teko vaan tila, olotila. Rakkaus saadaan seurauksena teoista, jotka johtavat kääntymykseen. Rakkaus on jotain, jollaiseksi ihminen tulee. Siksi Moroni julisti: ’Ellei siis ihmisillä ole rakkautta, he eivät voi periä sitä sijaa, jonka sinä olet valmistanut Isäsi huoneisiin’ (Et. 12:34, kursivointi lisätty).” (Ks. ”Haaste muuttua”, Liahona, tammikuu 2001, s. 42.)

Vanhin Jeffrey R. Holland on opettanut, miksi Kristuksen kaltainen rakkaus on niin suuri siunaus meidän elämässämme:

”’Kristuksen puhtaan rakkauden’ suurempi määritelmä ei kuitenkaan tarkoita sitä, mitä me kristityt yritämme osoittaa muita kohtaan siinä enimmäkseen onnistumatta, vaan pikemminkin sitä, mitä Kristus onnistui täydellisesti osoittamaan meitä kohtaan. Tiedossamme on vain yksi kerta, jolloin on osoitettu todellista rakkautta. Se näkyy täydellisenä ja puhtaana Kristuksen ehtymättömässä, äärettömässä ja sovittavassa rakkaudessa meitä kohtaan. Juuri Kristuksen rakkaus meitä kohtaan on kärsivällinen ja lempeä, ei kadehdi. Juuri Hänen rakkautensa meitä kohtaan ’ei pöyhkeile’, ’ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa’. Juuri Kristuksen rakkaus meitä kohtaan kestää kaiken, ’kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii’. Kristuksesta näkee, että ’rakkaus ei koskaan katoa’. Juuri tämä rakkaus – Hänen puhdas rakkautensa meitä kohtaan – on se, mitä ilman me emme olisi mitään, olisimme toivottomia, säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Todellakin ne, joilla viimeisenä päivänä havaitaan olevan Hänen rakkautensa siunauksia – sovitus, ylösnousemus, iankaikkinen elämä, iankaikkinen lupaus – heidän käy epäilemättä hyvin.

Tämä ei millään tavoin vähättele sitä käskyä, jonka mukaan meidän on määrä pyrkiä omaksumaan tällaista rakkautta toisiamme kohtaan. – – Meidän tulisi pyrkiä olemaan uskollisempia ja väsymättömämpiä, pitkämielisempiä ja ystävällisempiä, vähemmän kateellisia ja vähemmän pöyhkeileviä suhteessamme toisiin. Meidän tulisi elää kuten Kristus eli, ja meidän tulisi rakastaa kuten Kristus rakasti. Mutta ’Kristuksen puhdas rakkaus’, josta Mormon puhui, on nimenomaan sitä – Kristuksen rakkautta. Sen jumalallisen, lunastavan lahjan ansiosta meillä on kaikki; ilman sitä meillä ei ole mitään ja pohjimmiltamme me emme ole mitään, paitsi lopussa ’riivaajia, Perkeleen enkeleitä’ [2. Nefi 9:9].

Elämä antaa osansa peloista ja epäonnistumisista. Joskus asiat eivät suju hyvin. Joskus ihmiset pettävät meidät tai talousasiat tai liikeasiat tai yhteiskunta pettävät meidät. Mutta ajassa ja iankaikkisuudessa on yksi asia, joka ei petä meitä – Kristuksen puhdas rakkaus. – –

Näin Kristuksen rakkauden ihme sekä pelastaa että muuttaa meidät. Hänen sovittava rakkautensa pelastaa meidät kuolemasta ja helvetistä sekä säästää meidät lihalliselta, aistilliselta ja perkeleelliseltä käytökseltä. Lisäksi se lunastava rakkaus muuttaa sielun kohottaen sen langenneen maailman mittapuiden yläpuolelle johonkin paljon ylevämpään, paljon pyhempään. Siksi meidän on pidettävä kiinni rakkaudesta – Kristuksen puhtaasta rakkaudesta meitä kohtaan ja omasta päättäväisestä pyrkimyksestämme kohti puhdasta rakkautta Häntä ja kaikkia muita kohtaan – sillä ilman sitä me emme ole mitään ja meidän ikuisen onnen suunnitelmamme joutuisi täysin hukkaan. Ilman Kristuksen lunastavaa rakkautta elämässämme eivät mitkään muut ominaisuudet – edes hyveelliset ominaisuudet ja esimerkilliset hyvät teot – yllä pelastukseen ja iloon.” (Christ and the New Covenant, 1997, s. 336–337.)

Kohdassa Moroni 7:48 opetetaan, kuinka rakkaus tulee ihmiselle, joka rukoilee jatkuvasti ”koko sydämen voimalla”, eli hän haluaa sitä enemmän kuin mitään muuta. Tämä rukouksen palavuus aikaansaa tuloksia myös silloin kun ihminen rukoilee muitakin asioita. Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on opettanut, että rukoustemme palavuus vaikuttaa perheeseemme: ”Perhepiirissä lapsemme oppivat vanhempiaan kuuntelemalla puhumaan taivaalliselle Isälleen. He oppivat piankin huomaamaan, kuinka syvällisiä ja vilpittömiä rukouksemme ovat. Jos rukouksemme ovat kiireisiä tai peräti muodostumassa rituaaliksi, jossa ajatukset eivät ole mukana, he huomaavat senkin. Meidän on parempi tehdä perheessämme ja yksityisesti niin kuin Mormon kehotti: ’Rukoilkaa siis, rakkaat veljeni, Isää koko sydämen voimalla’ (Moroni 7:48 ).” (Ks. ”Rukoilkaa alati”, Valkeus, maaliskuu 1982, s. 2–3.)

Kuva

Perhe polvistuneena rukoukseen