Eter 1–5

Limhin kansan ollessa orjuudessa kuningas Limhi lähetti 43 miehen retkikunnan etsimään Sarahemlan maata (ks. Moosia 8:7; 21:25). Vaikka retkikunta ei onnistunutkaan löytämään Sarahemlaa, se löysi maan, jota peittivät erään tuhoutuneen kansan luut ja jäännökset (ks. Moosia 8:8). Retkikuntalaiset löysivät 24 kultalevylle kirjoitetun aikakirjan, jonka he veivät kuningas Limhille (ks. Moosia 8:9–10). Kun Limhin kansa lopulta pääsi orjuudesta (ks. Moosia 22), nämä levyt annettiin käännettäväksi kuningas Moosialle (ks. Moosia 28:1–17).

On merkittävää, että Eterin kirja kertoo meille, että kertomus luomisesta, Aadamista ja Jumalan lasten historiasta aina Babylonin tornin aikaan saakka on ollut olemassa kauan ennen Mooseksen aikaa. Tämä kertomus on saattanut kadota luopumuksen ja jumalattomuuden vuoksi, ja siten kävi välttämättömäksi, että tämä tieto palautettiin ilmoituksen kautta Moosekselle, jotta meillä olisi tuo historia nykyään (ks. Moos. 1:40).

Luvussa Et. 1 annetaan profeetta Eterin sukuluettelo. Tämä sukuluettelo on harvinainen tapaus Mormonin kirjassa, ja sitä selventää seuraava selitys: ”Raamatussa sukuluettelot ovat tavallisia. Heprealaiset olivat hyvin kiinnostuneita sukunsa historiasta, ja sukuluetteloita näytetään pidetyn huolellisesti. Niiden lukumäärä pyhissä kirjoituksissa on osoitus niiden tärkeydestä. Huomaa sukuluettelot kohdissa 1. Moos. 5, 11, 46; 4. Moos. 26; 1. Aik. 1–9. Lue myös lukujen Esra 9–10 selostukset, joissa viitataan sukuhistorioiden pitämisen tärkeyteen. Mormonin kirja sisältää kuitenkin vain yhden esimerkin laajasta sukuluettelosta, joka on kohdassa Et. 1:6–32. Siinä annetaan jerediläiskansan viimeisen profeetan Eterin sukuluettelo. Hänen sukulinjansa esitetään kaksikymmentäyhdeksän sukupolvea tai enemmän taaksepäin Jerediin saakka, joka lähti Babylonin tornilta perheensä kanssa aikana, jolloin ihmisten kieli sekoitettiin. Tämän esimerkin lisäksi esiintyy vain hajanaisia sukuhistoriallisesti kiinnostavia viittauksia.” (Sidney B. Sperry, ”Types of Literature in the Book of Mormon”, julkaisussa Journal of Book of Mormon Studies, 21. vuosikerta, nro 1, 1995, s. 117.)

Vanhin George Reynolds (1842–1909) seitsemänkymmenen koorumista on esittänyt seuraavan kertomuksen, joka osoittaa, että Jeredin veljen nimi (ks. Et. 2:13) ilmoitettiin profeetta Joseph Smithille (1805–1844): ”Asuessaan Kirtlandissa vanhin Reynolds Cahoon sai pojan. Eräänä päivänä, kun presidentti Joseph Smith kulki hänen talonsa ohi, hän pyysi profeettaa astumaan sisään ja antamaan pojalle siunauksen ja nimen. Joseph teki tämän ja antoi pojalle nimen Mahonri Moriankumer. Kun hän oli päättänyt siunauksen, hän asetti lapsen vuoteelle, kääntyi vanhin Cahoonin puoleen ja sanoi: ’Nimi, jonka annoin pojallesi, on Jeredin veljen nimi; Herra osoitti [eli ilmoitti] sen juuri minulle.’ Vanhin William F. Cahoon, joka oli lähellä, kuuli profeetan sanovan näin isälleen, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jeredin veljen nimi tuli tietoon kirkossa tänä taloudenhoitokautena.” (”The Jaredites”, Juvenile Instructor, 1. toukokuuta 1892, s. 282.)

Kohdassa Et. 1:34–38 kerrotaan, että Babylonin tornin aikaan Herra ei sekoittanut Jeredin perheen, hänen veljensä eikä heidän ystäviensä kieltä. Presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) on opettanut, että luultavasti jerediläiset puhuivat Aadamin kieltä: ”Eterin kirjassa kerrotaan, että Jered ja hänen veljensä pyysivät Herralta, ettei heidän kieltään muutettaisi, kun kielet sekoitettiin Babylonin tornilla. Heidän pyyntöönsä suostuttiin, ja he säilyttivät itsellään isiensä kielen, Aadamin kielen, joka oli voimallinen myös kirjoitetussa muodossaan, niin että asiat, jotka Mahonri kirjoitti, olivat ’voimallisia – – saaden ihmisen lukemaan niitä’. Sellainen kieli Aadamilla oli ja sillä kielellä Henok pystyi tekemään voimallisen työnsä.” (The Way to Perfection, 1970, s. 69.)

Aivan kuten Israelin huoneen jäseniä kutsutaan valituksi kansaksi – valituksi tekemään Herran työtä – Mormonin kirja nimittää Amerikan mannerta valituksi maaksi – valituksi evankeliumin palauttamisen tapahtumapaikaksi ja lopulta Uuden-Jerusalemin paikaksi. Sekä Israelin huoneen jäsenet että Amerikan mantereen asukkaat on valittu auttamaan taivaallista Isää viemään evankeliumi kaikkialle maailmaan.

Presidentti Joseph Fielding Smith on selittänyt, että koko Pohjois- ja Etelä-Amerikka on valittu maa: ”Mormonin kirja kertoo meille, että koko Amerikka, sekä Pohjois- että Etelä-Amerikka, on kaikkia muita maita oivallisempi – toisin sanoen Siion. Herra sanoi jerediläisille, että Hän johdattaisi heidät maahan, ’joka on oivallisempi kuin mikään muu maa maailmassa’ [Et. 1:42].” (Ks. Pelastuksen oppeja, toim. Bruce R. McConkie, 3 osaa, 1977–1982, osa 3, s. 71.)

Myös presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) on puhunut siitä, että Amerikan manner on valittu maa: ”Vuonna 1844 profeetta Joseph Smith esitti tämän vakaan julistuksen: ’Koko Amerikka pohjoisesta etelään on Siion’ (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 358). Herra itse on julistanut: ’Tämä on maa, joka on kaikkia muita maita oivallisempi’ (Et. 2:10). Tämä maa on osa Siionin maata. Tämä on Jumalan palvelijoiden pyhittämä maa. Kun eräs Mormonin kirjan profeetta viittasi maailman kansakuntiin, hän nimitti tätä pallonpuoliskoa hyväksi (ks. MK Jaak. 5:25–26).” (The Teachings of Ezra Taft Benson, 1988, s. 123.)

Herra selitti Jeredin veljelle, että hänen kansansa osaksi oli tullut siunauksia pitkän ajan kuluessa lausuttujen rukousten ansiosta. Kestävä kuuliaisuus yhdistettynä toistuviin ja sinnikkäisiin rukouksiin on voimallinen. Vuonna 1839 Commercessa Illinoisissa pitämässään saarnassa profeetta Joseph Smith opetti: ”Jumala ei erottele ihmisiä; meillä kaikilla on sama etuoikeus. Tulkaa Jumalan luo, väsyttäkää Häntä, kunnes Hän siunaa teitä. Me olemme oikeutettuja samoihin siunauksiin.” ([Kirjoitettu muistiin Willard Richardsin taskukirjaan, s. 78–79.] Lainattuna julkaisussa The Words of Joseph Smith: The Contemporary Accounts of the Nauvoo Discourses of the Prophet Joseph, toim. Andrew F. Ehat ja Lyndon W. Cook, 1980, s. 15.)

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on opettanut samalla tavoin, että meidän tulee rukoilla voimallisesti ja toistuvasti:

”Saatteko vastauksia rukouksiinne? Ellette saa, te ette ehkä ole maksaneet vaadittavaa hintaa. Lausutteko muutamia latteita sanoja ja kuluneita fraaseja vai puhutteko Herralle läheisesti? Rukoiletteko te silloin tällöin, vaikka teidän pitäisi rukoilla säännöllisesti, usein, lakkaamatta? Tarjoatteko raskaiden velkojen maksamiseksi pennosia, vaikka teidän pitäisi antaa dollareita sen velvoitteen kuittaamiseksi?

Kun rukoilette, puhutteko te ainoastaan vai kuunteletteko te myös? Vapahtajanne on sanonut: ’Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.’ (Ilm. 3:20.)

– – Jos kävisi niin, ettemme saa vastausta rukouksiimme, meidän on etsittävä syytä omasta elämästämme.” (”Prayer”, New Era, maaliskuu 1978, s. 17.)

Kohdassa Et. 2:8–11 esitetään asioita, joista Moroni käytti nimitystä ”Jumalan ikuinen säädös” (jae 10), joka koski tätä lupauksen maata. Tämä säädös esitetään kolme tai neljä kertaa, ja sen mukaan ”mikä kansakunta [tätä maata] hallussaan pitääkin, sen on palveltava Jumalaa, tai se hävitetään” (jae 9).

Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on opettanut, että kuuliaisuus on välttämätöntä, jotta luvatulle maalle luvatut siunaukset säilyisivät: ”Lupaukset, jotka koskevat tätä Amerikan maata, ovat suurenmoiset. Meille sanotaan selvästi, että se on ’oivallinen maa, ja mikä kansakunta sitä hallussaan pitääkin, se on oleva vapaa orjuudesta ja vankeudesta ja kaikista muista kansakunnista taivaan alla, jos se vain palvelee maan Jumalaa, joka on Jeesus Kristus’ (Et. 2:12). Tämä on koko asian ydin – kuuliaisuus Jumalan käskyille.” (”Aika, jota elämme”, Liahona, tammikuu 2002, s. 85.)

Nykyajan ilmoituksessa Herra on opettanut: ”Joita minä rakastan, minä myös kuritan, jotta heidän syntinsä annettaisiin anteeksi, sillä kurituksella minä valmistan keinon heidän päästä kiusauksesta kaikessa, ja minä olen rakastanut teitä” (OL 95:1). Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on puhunut siitä luonteenlujuudesta, jota tarvitaan nuhtelun tai kurituksen kestämiseen: ”On vaikea kuvitella, miltä tuntuisi olla kolme tuntia Herran nuhdeltavana, mutta Jeredin veli kesti sen. Tämä profeetta teki heti parannuksen ja rukoili ja pyysi jälleen ohjausta matkalle, jolle heidät oli lähetetty, ja niiden hyväksi, joiden oli määrä jatkaa sitä matkaa. Jumala hyväksyi hänen parannuksentekonsa ja antoi rakastavasti lisäohjausta heidän tärkeää tehtäväänsä varten.” (Christ and the New Covenant, 1997, s. 15.)

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että Jumala rakastaa niitä, joita Hän nuhtelee: ”Herra on totisesti läsnä nuhtelemassa niitä, joita Hän rakastaa, myös hengellisesti pisimmällä olevia. Jeredin veli oli ollut liian kauan rukoilematta (ks. Et. 2:14). Hyvätkin voivat käydä huolimattomiksi, ellei Herra ole läsnä nuhtelemassa. Nuhdeltu Jeredin veli näki myöhemmin Kristuksen! (Ks. Et. 3:13–16.)” (Ks. ”Kuitenkin sinä olet siinä”, Valkeus, tammikuu 1988, s. 28.)

Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista on verrannut Jeredin veljen kokemusta meidän omiin kokemuksiimme:

”Näissä aluksissa ei – – ollut mitään valoa. Tämä huolestutti Jeredin veljeä. Hän ei halunnut perheensä tekevän matkaansa pimeydessä. Niinpä hän ei jäänytkään odottamaan käskyä, vaan vei huolensa Herran eteen. ’Ja Herra sanoi Jeredin veljelle: Mitä sinä tahdot minun tekevän, että teillä olisi valoa aluksissanne?’ [Et. 2:23.]

Vastaus tähän kysymykseen edellytti Jeredin veljeltä uutteraa ponnistelua. Hän kiipesi Seleminvuorelle ’ja sulatti kalliosta kuusitoista pientä kiveä’ [Et. 3:1]. Sitten hän pyysi Herraa koskettamaan niitä kiviä, niin että ne antaisivat valoa.

Kuva

Jeredin veli näkee Jehovan koskettavan kahtatoista kiveä

Robert Barrett, © 1986 IRI

Meidän vanhempien ja johtohenkilöiden täytyy muistaa, ettei ole soveliasta, että Herra käskisi kaikessa [ks. OL 58:26]. Jeredin veljen tavoin meidän täytyy huolellisesti harkita perheemme jäsenten tarpeita, laatia suunnitelma noiden tarpeiden tyydyttämiseksi ja sitten viedä suunnitelmamme rukouksessa Herran eteen. Tämä edellyttää meiltä uskoa ja ponnisteluja, mutta Hän auttaa meitä, kun etsimme Hänen apuaan ja pyrimme tekemään Hänen tahtonsa.” (Ks. ”Koettelemuksissa usko tuo rauhaa ja iloa”, Liahona, toukokuu 2003, s. 16.)

Herra haluaa meidän kasvavan ja oppivan tehdessämme omia päätöksiämme. Lisäksi Hän haluaa meidän vievän päätöksemme usein Hänen eteensä saadaksemme Häneltä vahvistuksen. Kun Jeredin veli kysyi Herralta valojen saamisesta aluksiin, Herra vastasi esittämällä oman kysymyksensä: ”Mitä sinä tahdot minun tekevän, että teillä olisi valoa aluksissanne?” (Et. 2:23.) Presidentti Harold B. Leen (1899–1973) mukaan Herran kysymys muistutti seuraavia sanoja:

”’No, onko sinulla mitään hyviä ideoita? Mitä ehdotat, että meidän pitäisi tehdä saadaksemme valoa?’ – –

Sitten Herra meni pois ja jätti hänet yksin. Oli aivan kuin Herra olisi sanonut hänelle: ’Katsohan, minä olen antanut sinulle järjen, jolla voit ajatella, ja olen antanut sinulle tahdonvapauden sen käyttämiseen. Tee nyt kaikki voitavasi tämän ongelman ratkaisemiseksi. Ja kun olet tehnyt kaiken voitavasi, sitten minä tulen avuksesi.’”

Mietittyään vaihtoehtoja Jeredin veli osoitti suuren uskonsa pyytämällä Herraa koskettamaan 16:ta kiveä ja järjestämään valoa. Herra vastasi tähän pyyntöön paitsi antamalla valoa aluksiin myös antamalla tälle uskolliselle miehelle vertaansa vailla olevan näyn.

Presidentti Lee sanoi lopuksi: ”Tämä on se periaate toiminnassa. Jos haluatte siunauksen, älkää pelkästään polvistuko rukoilemaan sitä. Valmistautukaa jokaisella teille mahdollisella tavalla, jotta tulisitte kelvollisiksi saamaan tavoittelemanne siunauksen.” (Stand Ye in Holy Places, 1974, s. 243–244.)

Usein on sanottu, että meidän tulee rukoilla aivan kuin kaikki riippuisi Herrasta ja tehdä työtä aivan kuin kaikki riippuisi meistä. Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista on kertonut kuulleensa presidentti Gordon B. Hinckleyn sanovan usein: ”En tiedä muuta tapaa saada jotakin aikaan kuin mennä polvilleni ja pyytää apua ja sitten nousta ylös ja ryhtyä työhön” (ks. ”Hengelliset kyvyt”, Valkeus, tammikuu 1998, s. 16–17).

Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että Herra vaatii meitä käyttämään tahdonvapauttamme pyytäessämme Hänen apuaan. Jeredin veljen kokemukseen liittyen vanhin McConkie on sanonut: ”Herra puhui asiasta hieman hänen kanssaan ja sanoi sitten: ’Mitä sinä tahdot minun tekevän, että teillä olisi valoa aluksissanne?’ (Et. 2:23.) Itse asiassa: ’Miksi kysyt sitä minulta? Tämä sinun tulisi ratkaista itse.’ Ja Hän puhui hieman lisää, ja Hän oikeastaan toisti saman kysymyksen: ’Mitä sinä sen tähden tahdot minun valmistavan teille, jotta teillä olisi valoa, kun olette nieltyinä meren syvyyksissä?’ (Et. 2:25.) Toisin sanoen: ’Moriankumer, sinun kuuluu ratkaista tämä ongelma. Miksi vaivaat minua? Minä olen antanut sinulle tahdonvapautesi, ja sinulle on annettu kyvyt. Mene ratkaisemaan tämä pulma.’” (Ks. ”Valinnanvapautta vai Hengen johdatusta?”, Valkeus, toukokuu 1978, s. 20.)

Vanhin Jeffrey R. Holland on puhunut siitä lapsen kaltaisesta yksinkertaisesta uskosta, jota Jeredin veli osoitti sanoessaan ”Katso, oi Herra, sinä voit tehdä tämän” (Et. 3:5): ”Epäilemättä Jumalaa, kuten lukijaakin, sykähdyttää kovasti tämän miehen uskon lapsen kaltainen vilpittömyys ja palava into. ’Katso, oi Herra, sinä voit tehdä tämän.’ Pyhissä kirjoituksissa ei kenties ole sen voimallisempaa yksittäistä ihmisen lausumaa uskon ilmausta. On aivan kuin hän kannustaisi Jumalaa, rohkaisisi Häntä, vakuuttelisi Häntä. Hän ei sanonut: ’Katso, oi Herra, olen varma, että sinä voit tehdä tämän.’ Hän ei sanonut: ’Katso, oi Herra, sinä olet tehnyt monia suurempiakin asioita kuin tämä.’ Niin epävarma kuin profeetta onkin omista kyvyistään, hänellä ei ole mitään epävarmuutta Jumalan voiman suhteen. Tässä on vain yksi ainoa selkeä, rohkea ja luja julistus ilman minkäänlaista epäröinnin rahtua tai hiventä. Se on kannustusta Hänelle, joka ei kannustusta tarvitse mutta jota se on varmastikin koskettanut. ’Katso, oi Herra, sinä voit tehdä tämän.’” (”Rending the Veil of Unbelief”, julkaisussa Nurturing Faith through the Book of Mormon: The 24th Annual Sidney B. Sperry Symposium, 1995, s. 12.)

Vanhin Jeffrey R. Holland on puhunut kuudesta mahdollisesta selityksestä Jeesuksen sanoille, joiden mukaan Hän ei ollut koskaan näyttäytynyt ihmiselle ennen näyttäytymistään Jeredin veljelle:

”Yksi mahdollisuus on se, että tämä toteamus esitettiin yksinkertaisesti yhden taloudenhoitokauden puitteissa ja sellaisenaan pätee vain Jeredin kansaan ja jerediläisiin profeettoihin – että Jehova ei ollut aiemmin näyttäytynyt kenellekään heidän näkijöistään ja ilmoituksensaajistaan. – –

Toinen ajatus on se, että viittaus ’ihmiseen’ on tämän kohdan avain ja antaa ymmärtää, ettei Herra ollut koskaan näyttäytynyt pyhittämättömälle, epäuskoiselle, ajalliselle, maalliselle, luonnolliselle ihmiselle. Johtopäätöksenä on se, että vain ne, jotka ovat riisuneet päältään luonnollisen ihmisen [ja jotka on] pyhitetty (kuten Aadam, Henok ja nyt Jeredin veli), ovat oikeutettuja tähän etuoikeuteen [ks. OL 67:10–11].

Jotkut uskovat Herran tarkoittaneen, ettei Hän ollut koskaan näyttäytynyt ihmiselle siinä määrin tai siinä laajuudessa. Tämä teoria antaa ymmärtää, että jumalalliset ilmestymiset aiemmille profeetoille eivät olleet olleet yhtä ’täydellisiä’, että koskaan aiemmin verhoa ei ollut kohotettu yhtä täydellisen ilmestyksen antamiseksi Kristuksen luonteesta ja olemuksesta.

Kuva

Herra näyttäytyy Jeredin veljelle

Robert Barrett, © 1986 IRI

Edelleen yksi mahdollisuus on se, että tämä on ensimmäinen kerta, jolloin Jehova oli ilmestynyt ja esittäytynyt Jeesuksena Kristuksena, Jumalan Poikana, jolloin kohdan tulkinta olisi: ’Enkä minä ole koskaan näyttäytynyt [Jeesuksena Kristuksena] ihmiselle, jonka olen luonut.’ Tätä mahdollisuutta tukee yksi tapa lukea Moronin myöhemmin lisäämä huomautus: ’Hänen saatuaan tämän täydellisen tiedon Jumalasta häntä ei voitu estää näkemästä väliverhon tuolle puolen; sen tähden hän näki Jeesuksen.’

Tästä kohdasta on vielä sekin tulkinta, jonka mukaan Jeredin veljen usko oli niin suuri, että hän näki paitsi kuolevaisuutta edeltäneen Jeesuksen henkisormen ja -ruumiin (jonka oletettavasti monet muutkin profeetat olivat nähneet) myös Kristuksen liha-, veri- ja luuruumiin joitakin selvästi havaittavia piirteitä. – –

Viimeinen selitys – ja Jeredin veljen uskon kannalta vakuuttavin – on se, että Kristus tarkoitti sanoa Jeredin veljelle: ’Enkä minä ole koskaan näyttäytynyt ihmiselle tällä tavoin, ilman omaa tahtoani, yksinomaan katselijan uskon voimalla.’ Pääsääntöisesti profeetat kutsutaan Herran eteen. Heitä pyydetään astumaan Hänen eteensä Hänen kutsuminaan ja vain Hänen luvallaan. Jeredin veli puolestaan näyttää työntyneen verhon läpi – ei epämieluisana vieraana mutta kenties muodollisesti kutsumattomana vieraana. Jehova sanoi: ’Eikä koskaan ole ihminen tullut minun eteeni niin suuresti uskoen kuin sinä olet, sillä ellei niin olisi, sinä et olisi voinut nähdä minun sormeani. – – Koskaan ei ole ihminen uskonut minuun niin kuin sinä olet.’ Ilmiselvästi Herra itse yhdisti vertaansa vailla olevan uskon tähän vertaansa vailla olevaan näkyyn. Jos näky itsessään ei ollut ainutlaatuinen, niin silloin verratonta täytyi olla siihen liittynyt usko ja se, kuinka näky saatiin. Ainoa tapa, jolla usko voisi olla niin merkittävä, oli sen kyky päästää profeetta kutsumattomana sinne, mihin muut olivat pystyneet menemään vain Jumalan kutsumina.” (Christ and the New Covenant, s. 21–23.)

Profeetta Joseph Smith käytti samaa urimia ja tummimia, ”jotka annettiin Jeredin veljelle vuorella, kun hän puhui Herran kanssa kasvoista kasvoihin” (OL 17:1). Presidentti Joseph Fielding Smith on kirjoittanut lyhyesti urimin ja tummimin taustasta:

”Kuningas Moosialla oli hallussaan kaksi kiveä, ’jotka oli kiinnitetty sankojen kahteen kehykseen’ ja joita nefiläiset nimittivät kääntäjiksi ja joiden avulla hän käänsi jerediläisten aikakirjan [Moosia 28:11–14], ja nämä annettiin sukupolvelta toiselle kielten kääntämistä varten. Siitä, kuinka Moosia sai haltuunsa nämä kaksi kiveä eli urimin ja tummimin, aikakirja ei kerro meille muuta kuin että ne olivat ’Jumalalta lahja’ [Moosia 21:28]. Moosia sai tämän lahjan eli urimin ja tummimin, ennen kuin Limhin kansa löysi Eterin aikakirjan. Moosia saattoi saada ne silloin, kun hänen luokseen tuotiin ’iso kivi, jossa oli kaiverruksia’, jotka hän käänsi ’Jumalan lahjan ja voiman avulla’ [Omni 20–21]. Ne on ehkä annettu hänelle tai jollekulle toiselle profeetalle ennen hänen aikaansa, aivan kuten Jeredin veli sai ne – Herralta.

Se, että urim ja tummim eli kaksi kiveä, jotka annettiin Jeredin veljelle, olivat samat, jotka olivat Moosian hallussa, käy ilmeiseksi Mormonin kirjan opetuksista. Jeredin veljeä käskettiin sinetöimään kirjoituksensa näystä, jonka hän sai, kun Kristus ilmestyi hänelle, niin että hänen kansansa ei voisi lukea niitä. – – Myös urim ja tummim sinetöitiin, niin että niitä ei voisi käyttää tästä näystä kertovien pyhien kirjoitusten kääntämiseen ennen kuin aikana, jolloin Herra antaisi ihmisen kääntää ne. Kun ne oli määrä ilmoittaa, ne oli määrä kääntää saman urimin ja tummimin avulla [Et. 3:21–28]. – –

Joseph Smith sai rintakilven ja Mormonin kirjan levyjen mukana urimin ja tummimin, jotka Moroni oli kätkenyt, jotta ne tulisivat esiin viimeisinä päivinä keinona, jonka avulla muinainen aikakirja voitaisiin kääntää, ja jotka urim ja tummim annettiin Jeredin veljelle [ks. OL 17:1].” (Ks. Pelastuksen oppeja, osa 3, s. 199–200, 201.)

Moroni kirjoitti, että Jeredin veli (Moriankumer) kirjoitti nähneensä näyssään kaikki maan asukkaat alusta alkaen loppuun asti (ks. Et. 3:25; ks. myös Et. 2:13). Tämä näky ilmoittaa ”kaiken maailman perustamisesta sen loppuun asti” (2. Nefi 27:10). Moroni selitti, ettei ”koskaan ole ilmaistu suurempia asioita” kuin se, mitä Jeredin veli näki (Et. 4:4). Me tiedämme, että Moroni sinetöi kertomuksen tästä näystä niiden levyjen mukana, jotka hän antoi Joseph Smithille (ks. Et. 4:5; 5:1). Lisäksi Moroni antoi meille tietoa niistä olosuhteista, jotka Herran mukaan täytyy vallita, jotta tämä aikakirjan sinetöity osa voisi tulla esiin. Pyhissä kirjoituksissa ilmaistaan, että meidän on tehtävä parannus, osoitettava uskoa Herraan, kuten Jeredin veli osoitti, ja tultava pyhitetyiksi (ks. Et. 4:6–7).

Moronilla oli hallussaan ”Efraimin sauvan aikakirjan avaimet” (OL 27:5). Luvussa Et. 5 Moroni puhutteli Mormonin kirjan tulevaa kääntäjää, vaikka kuluisi lähes 14 vuosisataa, ennen kuin profeetta Joseph Smith lukisi hänen sanansa.

Kohdassa Et. 5:2 viitataan niihin, joille ”sinulla [Joseph Smithillä] on oikeus näyttää levyt”, erityisesti kahdeksaan silminnäkijään. Jakeissa 3–4 viitataan kolmeen, jotka näkisivät levyt ”Jumalan voimasta”, mikä on nimenomainen viittaus Mormonin kirjan kolmeen silminnäkijään. Jakeessa 4 sanotaan myös, että sana ”on oleva todistuksena” osoittaen, että Mormonin kirja itsessään on yksi todistaja. Tässä samassa jakeessa ilmaistaan myös, että jumaluuden jäsenet ovat Mormonin kirjan todistajia.

Kohdassa Et. 5:2–4 viitataan nimenomaan Mormonin kirjan kolmeen silminnäkijään. Kesäkuussa 1829 profeetta Joseph Smith sai ilmoituksen, että ”kolme erityistä todistajaa nimitettäisiin (ks. Eter 5:2–4; 2. Nefi 11:3; 27:12). Oliver Cowdery, David Whitmer ja Martin Harris saivat innoitusta toivoa, että he saisivat olla nämä kolme erityistä todistajaa.” (OL 17, luvun johdanto.) Meillä on kolmen silminnäkijän todistus Mormonin kirjan johdantosivuilla. Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on sanonut näistä kolmesta silminnäkijästä:

”Kolmen silminnäkijän juhlallinen kirjoitettu todistus siitä, mitä he näkivät ja kuulivat – kaksi heistä samanaikaisesti ja kolmas miltei välittömästi sen jälkeen – ansaitsee suuren painoarvon. Mehän tiedämme, että yhden silminnäkijän todistuksen perusteella monet uskonnolliset ihmiset ovat väittäneet tapahtuneen suuria ihmeitä ja ovat hyväksyneet ne, ja ei-hengellisessä maailmassa yhden silminnäkijän todistusta on pidetty riittävänä vakavien rangaistusten ja tuomioiden langettamiseen.

Ne, jotka ovat kokeneita todistuksen arvioimisessa, ottavat yleensä huomioon silminnäkijän mahdollisuuden nähdä tapahtuma ja sen, onko hänellä ehkä yksipuolinen näkemys asiasta. Silloin kun eri silminnäkijät esittävät samasta tapahtumasta samanlaisen todistuksen, epäilijät etsivät todistetta heidän välisestään salaisesta sopimuksesta tai muita silminnäkijöitä, jotka voisivat todistaa päinvastaista.

Kun Mormonin kirjan kolmen silminnäkijän todistusta arvioidaan kaikkien näiden mahdollisten vastaväitteiden pohjalta, se puolustaa paikkaansa hyvin voimakkaasti. Kullakin näistä kolmesta oli täysin riittävä syy ja tilaisuus kieltää todistuksensa, jos se olisi ollut väärä, tai epäröidä yksityiskohdissa, jos jokin niistä olisi ollut epätarkka. Kuten hyvin tiedetään, kaikki nämä kolme todistajaa erotettiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta muita kirkon johtajia koskevien erimielisyyksien tai kateuden vuoksi noin kahdeksan vuoden kuluessa heidän todistuksensa julkaisemisesta. Kaikki kolme lähtivät omille teilleen ilman mitään yhteisiä intressejä, jotka olisivat tukeneet ajatusta salaisesta sopimuksesta. Silti yksikään näistä todistajista ei koko lopun elämänsä aikana – 12–50 vuoden kuluessa heidän kirkosta erottamisestaan – poikennut julkaistusta todistuksestaan eikä sanonut mitään, mikä olisi heittänyt epäilyksen varjoakaan sen totuudellisuuteen.

Lisäksi heidän todistustaan eivät ole kumonneet ketkään muut silminnäkijät. Sen voi kyllä hylätä, mutta kuinka voi selittää sen, että kolme luotettavaa miestä pysyy yksimielisesti tässä julkaistussa todistuksessaan elämänsä loppuun asti paljosta pilkasta ja muusta henkilökohtaisesta haitasta huolimatta? Kuten itse Mormonin kirjassa, parempaa selitystä ei ole kuin se, joka on annettu itse todistuksessa – juhlallisessa lausunnossa, jonka ovat antaneet hyvät ja rehelliset miehet, jotka kertoivat, mitä näkivät. – –

Silminnäkijät ovat tärkeitä, ja kolmen silminnäkijän todistus Mormonin kirjasta on vaikuttava ja luotettava.” (Ks. ”Martin Harris – todistaja”, Liahona, heinäkuu 1999, s. 41–42, 44.)