Vuonna 1995 ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi sanoivat perheen olevan ”keskeisellä sijalla Luojan suunnitelmassa Hänen lastensa iankaikkiseksi päämääräksi”. He julistivat, että ”perhe-elämän onni saavutetaan todennäköisimmin silloin, kun sen perustana ovat Herran Jeesuksen Kristuksen opetukset”. (”Perhe – julistus maailmalle”, Valkeus, tammikuu 1996, s. 101.) Nefi kirjoitti vanhempiensa Lehin ja Sarian perheestä. Nämä hyvät vanhemmat (ks. 1. Nefi 1:1) pyrkivät kasvattamaan ja opastamaan perhettään Herran opetusten avulla haastavinakin aikoina. Isä Lehi sai kokea niin taivaallisia näkyjä kuin yrityksiä surmata hänet. Perheenjäsenet pääsivät turvaan paetessaan Jerusalemista, mutta sitten heidät lähetettiin takaisin suorittamaan vaarallista ja vaikeaa tehtävää hakea pronssilevyt. Uskolliset pojat tukivat vanhempiaan ja seurasivat Herraa, kun taas toiset pojat kapinoivat. Kun luet näitä Mormonin kirjan alkulukuja, pane merkille tämän perheen pyrkimys seurata Herraa ja huomaa, kuinka heidän esimerkkinsä voi ohjata sinua tekemään samoin.
1. Nefin johdanto esittää tiivistelmän kirjasta ja kuuluu alkuperäiseen tekstiin. Mormonin kirjan kaikki johdannot kuuluvat alkuperäiseen aikakirjaan, joka annettiin profeetta Joseph Smithille, mukaan lukien yksittäisiä lukuja edeltävät lisäykset (ks. esim. Moosia 9 ja Alma 21). Kunkin luvun alussa olevat lyhyet tiivistelmät on lisätty myöhemmin auttamaan lukijaa ymmärtämään lukua paremmin.
Mormonin kirjan kokoajana Mormon kohtasi vaikeita haasteita päättäessään, mitä sisällyttää lyhennettyyn aikakirjaan. Ainakin kaksi ohjetta opasti hänen valintojaan. Ensiksikin Herra kehotti Mormonia ”kirjoittamaan sitä, mitä minun on käsketty” (3. Nefi 26:12). Toiseksi Mormon näki meidän aikamme ja vallitsevat olot (ks. Morm. 8:34–35). Silloin me ymmärrämme, että kun Mormon teki sisältöön liittyviä päätöksiä, nämä kaksi vaikutinta hallitsivat hänen päätöksentekoaan.
1. Nefi 1:1. Monia ahdinkoja, silti suuressa suosiossa
Nefi kirjoitti monista ahdingoista mutta antoi silti tunnustusta monista Herralta tulleista siunauksista. Hänen aikakirjansa kertoo lukuisista koettelemuksista, joita hän ja muut hänen perheessään kokivat pysyen samalla uskollisina ja kiitollisina Herralle. Nefi tunsi olevansa suuressa suosiossa, koska hän oli saanut paljon tietoa Jumalan hyvyydestä (ks. 1. Nefi 2:16), ja hänen tukenaan oli hänen luottamuksensa Jumalan voimaan (ks. 2. Nefi 4:19–26). Jumalan suunnitelman ymmärtäminen antoi taustaa Nefin kokemille vastoinkäymisille (ks. Boyd K. Packer, ”Conversation with Teachers”, ilta johtavan auktoriteetin seurassa, 29. helmikuuta 2008, s. 7, www.ldsces.org).
Sitä vastoin huomaamme, että Laman ja Lemuel, kuten monet muutkin Mormonin kirjassa, tarvitsivat lukuisia koettelemuksia muistuttamaan heitä Herran siunauksista. Tämän periaatteen profeetta Mormon valitettavasti vahvistaa: ”Ja näin me näemme, että ellei Herra kurita kansaansa monilla ahdingoilla, niin, ellei hän rankaise sitä kuolemalla ja kauhulla ja nälänhädällä ja kaikenlaisilla ruttotaudeilla, se ei häntä muista” (Hel. 12:3).
1. Nefin luvun 1 jae 2 osoittaa, että Lehi ja Nefi käyttivät ”egyptiläisten kieltä” kirjatessaan historiaansa kultalevyihin. 470 vuotta myöhemmin kuningas Benjamin opetti pojilleen ”egyptiläisten kieltä”, joka oli paitsi kultalevyjen kieli myös pronssilevyjen kieli (ks. Moosia 1:1–4). Termi ”uudistettu egyptiläinen” esiintyy Mormonin kirjassa vain kohdassa Morm. 9:32. Uudistettu egyptiläinen näyttää olevan termi, joka kuvastaa Lehin ja Nefin käyttämässä kielessä tapahtuneita muutoksia. Kohdassa Morm. 9:32–33 Moroni antoi ymmärtää, että hänen aikaansa mennessä – suunnilleen tuhat vuotta Lehin ja Nefin ajoista – sekä egyptin että heprean kieli olivat muuttuneet Lehin ja Nefin käyttämästä kielestä.
Babylonian maailmanvalta alisti Juudan valtakunnan hallintaansa noin 605 eKr., kun Juudan kuninkaana oli Jojakim. Jojakim yritti nousta kapinaan Babyloniaa vastaan. Babylonialaiset asettivat Jerusalemin ympärille piirityksen. Jojakim joko surmattiin tai vangittiin. Babylonian hallitsija asetti valtaistuimelle Jojakimin sedän Sidkian. Se oli Juudan kansan keskuudessa suurta jumalattomuuden aikaa – moraalittomuus ja korruptio riehuivat valtoimenaan. Tämä oli tilanne Lehin aikana. Pian sen jälkeen kun Lehi oli lähtenyt alueelta, Sidkia yritti uudelleen kapinaa Babyloniaa vastaan, mikä päättyi vielä suurempaan Jerusalemin tuhoon noin vuonna 587 eKr. Monet ihmiset saivat surmansa, ja suurin osa jäljelle jääneistä juutalaisista vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan seuraaviksi 70 vuodeksi. Tämä täytti Lehin profetiat juutalaisille siitä, että elleivät nämä tekisi parannusta, heidät tuhottaisiin.
Nefi sanoi, että kansan keskuuteen tuli ”monia profeettoja”. Tiedämme, että Jeremia, Obadja, Nahum, Habakuk ja Sefanja olivat kaikki sen ajan profeettoja, jotka todistivat Juudan valtakunnassa. Kohdassa Jer. 35:15 on samanlainen maininta lukuisista profeetoista, joita Herra lähettäisi varoittamaan kansaa (ks. myös 2. Aik. 36:15–16).
Nefi kirjoitti aikakirjansa noin 30 vuotta sen jälkeen kun Lehin perhe oli lähtenyt Jerusalemista ja matkannut luvattuun maahan (ks. 1. Nefi 19:1–5; 2. Nefi 5:28–31). Aikakirja alkaa lyhennelmällä hänen isänsä aikakirjasta ja kattaa luvut 1. Nefi 1–8. Mormonin lyhennelmä Lehin aikakirjasta oli kadonneen käsikirjoituksen 116 sivussa. Se oli käännös siitä osasta levyjä, jota sanottiin ”Lehin kirjaksi” (ks. OL 10, luvun johdanto; 10:42; kohdan 1. Nefi 19:1–6 selityksiä, s. 42).
Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on kuvannut ”Herran lempeitä armotekoja” näin:
”Minä todistan, että Herran lempeät armoteot ovat todellisia eivätkä ne tapahdu umpimähkään tai pelkästään sattumanvaraisesti. Usein Herran ajoitus lempeissä armoteoissaan auttaa meitä sekä huomaamaan ne että olemaan niistä kiitollisia.
– – Herran lempeät armoteot ovat niitä hyvin henkilökohtaisia ja yksilöllisiä siunauksia, voimaa, varjelusta, varmuutta, johdatusta, rakkautta osoittavaa hyvyyttä, lohdutusta, tukea ja hengellisiä lahjoja, joita me saamme Herralta Jeesukselta Kristukselta ja Hänen tähtensä ja kauttaan. Todellakin Herra sovittaa ’armotekonsa ihmislasten olosuhteisiin’ (OL 46:15).
– – Vapahtaja tulee meidän jokaisen luo muun muassa runsaiden ja lempeiden armotekojensa kautta. Esimerkiksi kun te ja minä kohtaamme elämässämme haasteita ja koetuksia, niin uskon lahja sekä sopiva itseluottamuksen tunne, joka ylittää omat voimavaramme, ovat kaksi esimerkkiä Herran lempeistä armoteoista. Parannus ja syntien anteeksianto ja omantunnonrauha ovat esimerkkejä Herran lempeistä armoteoista. Myös peräänantamattomuus sekä mielenlujuus, jotka tekevät meidät kykeneviksi ponnistelemaan iloisina eteenpäin läpi fyysisten rajoitusten ja hengellisten vaikeuksien, ovat esimerkkejä Herran lempeistä armoteoista.” (Ks. ”Herran lempeät armoteot”, Liahona, toukokuu 2005, s. 99–100.)
Kohdasta 1. Nefi 1:20 opimme, että Nefin tarkoituksena on muilla kirjoituksillaan osoittaa meille, kuinka Herra vapauttaa vanhurskaat. Tarkkaa tätä toistuvaa teemaa läpi 1. Nefin.
1. Nefi 2:5–10. Lehi kulki Jerusalemista Punaisenmeren rannalle
Välimatka Jerusalemista Punaisellemerelle on arviolta 290 km läpi kuuman, karun seudun, joka muinoin kuhisi rosvoja. Sieltä Lehi ja hänen perheensä kulkivat edelleen kolme päivää (ks. 1. Nefi 2:5–6). Tämä tarkoitti ainakin 12–14 päivän matkaa yhteen suuntaan Jerusalemista heidän väliaikaiseen kotiinsa Lemuelin laaksossa. (Katso liitteenä olevaa karttaa ”Lehin perheen mahdollinen kulkureitti”, s. 423.)
Lehin kiitollisuus Herran johdatuksesta ja varjeluksesta näkyy siinä, mitä hän teki ensimmäiseksi pystytettyään telttansa: ”Hän rakensi alttarin kivistä ja uhrasi uhrin Herralle ja kiitti Herraa, meidän Jumalaamme” (1. Nefi 2:7). Tämä on ensimmäinen niistä useista tilanteista Mormonin kirjassa, jolloin Kristuksen uskolliset seuraajat uhrasivat teuras- ja polttouhreja ilmaistakseen kiitollisuutensa Jumalalle (ks. 1. Nefi 7:22; Moosia 2:3–4).
Uhraamisen jälkeen Lehi opetti pojilleen, kuinka tärkeää on pysyä lujana Herran käskyjen pitämisessä. Kiitollisuuden vilpittömät ilmaukset sekä kuuliaisuus taivaalliselle Isälle ovat välttämättömiä kaikille Hänen lapsilleen, jos he haluavat miellyttää Häntä. Herra on opettanut: ”Eikä ihminen loukkaa Jumalaa millään tavalla, eikä hänen vihansa ole syttynyt keitään muita vastaan kuin niitä, jotka eivät tunnusta hänen kättänsä kaikessa eivätkä noudata hänen käskyjänsä” (OL 59:21).
Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on neuvonut meitä pitämään huolen siitä, että rukouksemme ovat täynnä nöyryyttä ja kiitollisuutta: ”Kuulen ihmisten usein sanovan: ’Sanoin Herralle’ sitä tai ’Sanoin Herralle’ tätä. Varokaa käskemästä taivaallista Isäänne vaan pikemminkin nöyrinä tavoitelkaa ja pyytäkää johdatusta ja opastusta. Rukouksen tulisi olla anova ja täynnä kiitollisuutta.” (”Be Strong in the Lord, and in the Power of His Might”, kirkon koululaitoksen takkavalkeailta nuorille aikuisille, 3. maaliskuuta 2002, s. 3, www.ldsces.org.)
Yksi syy siihen, miksi Saatana kannustaa nurisemaan, on se, että hän haluaa estää meitä seuraamasta eläviä profeettoja, innoitettuja johtohenkilöitä ja vanhempia. Vanhin H. Ross Workman seitsemänkymmenen koorumista on selittänyt, että ”nurina koostuu kolmesta vaiheesta, joista kukin johtaa seuraavaan tottelemattomuuden alaspäin viettävällä polulla”. Ensiksikin kun ihmiset alkavat nurista, he alkavat epäillä. He epäilevät ”ensin omassa mielessään ja [kylvävät] sitten epäilyksiä toisten mieleen”. Toiseksi ne, jotka nurisevat, alkavat ”järkeillä ja esittää verukkeita sille, etteivät [tee] sitä, mitä heitä [on] määrätty tekemään. – – Siten he [esittävät] verukkeen tottelemattomuudelleen.” Heidän verukkeidensa seurauksena tulee kolmas askel: ”laiskuus Mestarin käskyn noudattamisessa”.
”Herra on puhunut meidän aikanamme tätä asennetta vastaan: ’Mutta se, joka ei tee mitään, ennen kuin häntä käsketään, ja ottaa käskyn vastaan epäilevin sydämin ja pitää sen laiskasti, se tuomitaan’ (OL 58:29). – –
Kehotan teitä keskittymään siihen eläviltä profeetoilta tulleeseen käskyyn, joka vaivaa teitä eniten. Epäilettekö sitä, koskeeko tuo käsky teitä? Onko teillä valmiita verukkeita sille, miksi ette voi mukautua siihen käskyyn? Tympäisevätkö tai ärsyttävätkö teitä ne, jotka muistuttavat teitä siitä käskystä? Oletteko laiskoja sen pitämisessä? Varokaa vastustajan petosta. Varokaa nurisemasta.” (Ks. ”Varokaa nurinaa”, Liahona, tammikuu 2002, s. 98, 99, 100.)
Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista on huomauttanut, että pyhissä kirjoituksissa luvataan ”34 kertaa, että ihmiset menestyvät maassa vain silloin, jos he noudattavat Jumalan käskyjä” (”Elämän kunnioitus”, Valkeus, 1985, konferenssiraportti 155. vuosikonferenssista, s. 12). Pyhissä kirjoituksissa sanalla menestyä voi olla muitakin merkityksiä, jotka eivät rajoitu taloudellisiin etuihin. Menestyminen ei myöskään tarkoita elämää, joka olisi vapaa koettelemuksista. Lehi ja hänen perheensä uskolliset jäsenet pitivät käskyt, mutta silti he kärsivät monia vastoinkäymisiä (ks. 1. Nefi 15:5; 18:15–17; 2. Nefi 2:1–2).
Presidentti Joseph F. Smith (1838–1918) on opettanut, että se, joka pitää käskyt, saa vahvistusta ja menestystä Herralta: ”Se, joka pysyy Jumalan valtakunnassa, joka on uskollinen tälle kansalle, joka varjelee itsensä niin, ettei maailma saastuta, on ihminen, jonka Jumala hyväksyy, jota Jumala tukee, jota Hän vahvistaa ja joka menestyy maassa, olipa hän vapaudessa tai vangittuna vankityrmään; ei ole väliä, missä hän on, sillä hänen on käyvä hyvin” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 105).
Kommentoidessaan kohtaa 1. Nefi 3:7 vanhin Russell M. Nelson opetti: ”Olen oppinut, että kun pappeusjohdon innoitettujen kanavien kautta tulee kutsu, siihen ei pidä lisätä kysymysmerkkiä vaan huutomerkki” (”Kutsu pyhään apostolinvirkaan”, Valkeus, lokakuu 1984, s. 109).
Vanhin Donald L. Staheli seitsemänkymmenen koorumista lainasi presidentti Ezra Taft Bensonia (1899–1994) selittääkseen sitä voimaa, joka tulee kuuliaisuuden kautta: ”Iästämme ja elämäntilanteestamme riippumatta päivittäinen kuuliaisuus evankeliumin periaatteille on ainoa varma tie iankaikkiseen onneen. Presidentti Ezra Taft Benson ilmaisi asian mitä selvimmin sanoessaan: ’Kun kuuliaisuus lakkaa olemasta ärsyttävää ja siitä tulee meidän päämäärämme, niin sillä hetkellä Jumala pukee meidät voimalla.’” (”Kuuliaisuus – elämän suuri haaste”, Valkeus, heinäkuu 1998, s. 93.)
Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on vahvistanut, että Herran käskyjen noudattamiseen tarvitaan rukousta ja uskoa:
”Olimmepa keitä tahansa, olivatpa olosuhteemme miten vaikeat tahansa, me voimme tietää, että se, mitä Isämme edellyttää meiltä ollaksemme oikeutettuja saamaan iankaikkisen elämän siunaukset, ei ole meille mahdotonta. – –
Meidän on ehkä rukoiltava uskoen tietääksemme, mitä meidän tulisi tehdä, ja saatuamme siitä tiedon meidän täytyy rukoilla päättäväisesti ollaksemme kuuliaisia. Mutta me voimme tietää, mitä tehdä, ja olla varmoja siitä, että Herra on valmistanut meille mahdollisuuden siihen.” (”The Family”, kirkon koululaitoksen takkavalkeailta nuorille aikuisille, 5. marraskuuta 1995, s. 1, www.ldsces.org; ks. myös ”Perhe”, Valkeus, lokakuu 1998, s. 14.)
Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt näin: ”Nefi otti Jumalan toverikseen. Jos hän epäonnistuisi eikä saisi levyjä, se merkitsisi, että Jumala oli epäonnistunut. Ja koska Jumala ei epäonnistu, Nefin velvollisuutena oli hankkia levyt tai uhrata henkensä sitä yrittäessään.” (Ks. ”Pappeuden oppi”, Valkeus, lokakuu 1982, s. 65–66.)
Toisinaan vaatii rohkeutta antaa Hengen johdattaa. Tulee aikoja, jolloin maailman looginen päättely ja järkeily ehdottavat sellaista toimintatapaa, joka on vastoin Herran opetuksia. Vanhin John H. Groberg seitsemänkymmenen koorumista on antanut meille haasteen:
”Olkaa halukkaita ottamaan kohtuullisia riskejä. Me elämme järkeilyn, loogisen päättelyn, faktojen ja numeroiden aikaa. Niistä voi olla hyötyä, jos ne alistetaan uskolle Herraan Jeesukseen Kristukseen. Mutta jos ne joskus syrjäyttävät uskon Häneen, silloin ne eivät ole hyödyllisiä vaan voivat olla erittäin vahingollisia. Olen elämässäni huomannut, että useimpia tekemiäni hyviä valintoja en olisi ehkä tehnyt, jos olisin tehnyt ne yksinomaan loogisen päättelyn tai järkeilyn pohjalta. – –
Nefi oli päättänyt tehdä sen, mitä Jumala halusi hänen tekevän, vaikka looginen päättely puhuisi sitä vastaan. Pyhien kirjoitusten kohdassa 1. Nefi 4:6 kerrotaan, että Nefi kulki eteenpäin tietämättä edeltä käsin, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta tietäen, että hänen tuli totella Jumalaa ja hakea levyt. – –
Luulenpa, että jos Nefi olisi kuunnellut vain järkeä, hän ja hänen veljensä olisivat yhä odottamassa Jerusalemin muurien ulkopuolella. Mietin toisinaan, kuuntelemmeko mekin liiaksi järkeä ja loogista päättelyä emmekä luota kylliksi Jumalaan ja löydämme ehkä itsemme odottamassa Jumalan pyhän kaupungin muurien ulkopuolella.” (”Trust in the Lord”, kirkon koululaitoksen takkavalkeailta nuorille aikuisille, 1. toukokuuta 1994, s. 3, www.ldsces.org).
Millainen oikeutus antaa Nefin kaltaisen vanhurskaan miehen riistää toisen ihmisen hengen? Profeetta Joseph Smith (1805–1844) on opettanut, että nimenomaan Herra määrää oikean ja väärän mittapuun: ”Jumala sanoi: ’Älä tapa’; toisella kertaa Hän sanoi: ’Vihi tuhon omaksi’. Tämän periaatteen perusteella taivasta hallitaan ilmoituksen nojalla, joka on sovellettu niiden olojen mukaan, joihin valtakunnan lapset on asetettu. Vaatipa Jumala mitä tahansa, se on oikein, vaikka me emme ymmärtäisikään syytä siihen ennen kuin kauan tapahtumien jälkeen. Jos etsimme ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki hyvä annetaan lisäksi. Niin kävi Salomon; ensin hän pyysi viisautta, ja Jumala antoi sitä hänelle ja sen ohella kaiken, mitä hänen sydämensä halasi, jopa sellaistakin, mitä kaikki ne, jotka vain osittain ymmärtävät taivaan järjestyksen, saattavat pitää kauhistuttavana, mutta mikä itse asiassa oli oikein, koska Jumala sen antoi ja pyhitti erityisen ilmoituksen kautta.” (Ks. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 254.)
Jotkut ovat erehtyneet tuntemaan, että Herran Henki on kehottanut heitä tekemään jotakin vastoin sitä, mitä Herra on jo käskenyt, kuten oli Nefin tapauksessa. Nykyään meidän ei tarvitse kantaa huolta siitä, että Herra saattaisi kehottaa meitä tekemään jotakin, mikä olisi vastoin nykyisiä käskyjä. Presidentti Harold B. Lee (1899–1973) on opettanut meille, kenelle Herra antaa sellaisia kehotuksia: ”Kun on jotakin, mikä eroaa siitä, mitä Herra on jo sanonut meille, Hän ilmoittaa sen profeetalleen eikä kenellekään muulle” (Stand Ye in Holy Places, 1974, s. 159).
Kuva
Nefi ja Labanin miekka
Walter Rane, kirkon historia- ja taidemuseon luvalla
Tulee muistaa, että Herra antoi Labanille ainakin kaksi tilaisuutta antaa pronssilevyt ilman että hänen henkeään olisi vaadittu. Laban oli valehtelija, ryöstäjä, ja hän oli ainakin kaksi kertaa yrittänyt murhata. Varkaus ja murhayritys voitiin kumpikin rangaista kuolemalla (ks. 2. Moos. 21:14; 22:2; 5. Moos. 24:7). Herra halusi, että Lehillä ja hänen jälkeläisillään olisi pyhä aikakirja, vaikka yksi mies sen vuoksi menehtyisikin (ks. 1. Nefi 4:13). Pronssilevyt siunasivat nefiläisten ja mulekilaisten kansoja, mutta lisäksi ne ovat antaneet meille joitakin kultalevyjen kirjallisista osuuksista (kuten Jesajan lainaukset ja Senosin vertaus). Mormonin kirja on siunannut ja on yhä siunaava miljoonien ihmisten ja kansakuntien elämää. Viime kädessä tämä kaikki oli uhattuna, kun Nefi seisoi Labanin vieressä ja noudatti Hengen ääntä.
Kun Soram käsitti, että hän oli Nefin eikä isäntänsä Labanin seurassa, ”hän alkoi vapista ja aikoi paeta edestäni” (1. Nefi 4:30). Palvelijan pelko kuitenkin haihtui, kun Nefi lupasi hänelle, ettei häntä vahingoitettaisi ja että hän olisi vapaa mies, jos hän lähtisi erämaahan Lehin poikien kanssa. Kun Soram puolestaan vannoi valan, että hän jäisi Nefin ja tämän veljien luo, heidän ”pelkonsa hänen vuokseen lakkasivat” (jae 37). Sekä Soram että Nefi havainnollistavat ihmisen nuhteettomuuden piilevää voimaa.
Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista on todennut, että nuhteettomuus on tarpeen hengellisen voiman perustaksi: ”Luonteen peruskallio on nuhteettomuus. Kelvollinen luonne vahvistaa kykyänne olla kuuliaisia Hengen ohjaukselle. Luonteestanne tulee vanhurskas. Se on tärkeämpää kuin se, mitä omistatte, mitä olette oppineet tai mitä tavoitteita olette saavuttaneet. Se tekee teistä luotettavia. Vanhurskas luonne on hengellisen voiman perusta. Sen avulla voitte tehdä koettelemusten ja koetusten aikoina vaikeita, erittäin tärkeitä päätöksiä oikein silloinkin, kun ne näyttävät ylivoimaisilta.” (Ks. ”Uskon tukea antava voima epävarmuuden ja koetusten hetkinä”, Liahona, toukokuu 2003, s. 77.)
Mormonin kirjassa on lukuisia tilanteita, joissa vannotaan valoja. Nefin aikana ja kulttuurissa valan vannomiseen suhtauduttiin erittäin vakavasti. ”Periaate, jonka mukaan valaa pidetään sitovana, esitetään sivumennen kohdassa [Hepr. 6:16] ylimpänä vetoomuksena jumalalliseen auktoriteettiin väitteen vahvistamiseksi. Siinä Kaikkivaltiaan todetaan lupaavan tai tuomitsevan valalla, eli kaikkein ehdottomimmalla ja vakavimmalla tavalla. Saman periaatteen mukaan sitä valaa, jolla on vedottu korkeimpaan auktoriteettiin, on aina pidetty kaikkein sitovimpana, olipa kyse yksilöistä tai yhteisöistä. Tämän periaatteen johdosta vannomisia toisaalta Jumalan nimeen ja toisaalta pakanajumalien nimeen pidetään pyhissä kirjoituksissa uskollisuuden kokeina.” (A Dictionary of the Bible, toim. William Smith, [vuosiluku puuttuu], ”Oath”, s. 467; katso myös kohdan 1. Nefi 4:30–37 selityksiä, s. 15–16.)
Eräs alan tutkija on selittänyt valan vannomisen voimaa muinaisina aikoina:
”Länsimaista lukijaa hämmästyttää se, kuinka ihmeellinen vaikutus Nefin vannomalla valalla on Soramiin, joka muutaman tavanomaisen sanan kuullessaan tulee yhtäkkiä mukautuvaiseksi, ja mitä tulee veljeksiin, heti kun Soram ’vannoi meille valan, että hän jäisi meidän joukkoomme siitä hetkestä lähtien – – pelkomme hänen vuokseen lakkasivat’. (1. Nefi 4:35, 37.)
Kummankin osapuolen reaktion ymmärtää, kun käsittää, että juuri vala on mitä pyhin ja loukkaamattomin erämaaväestön ja heidän jälkeläistensä keskuudessa: ’Arabi tuskin rikkoo valaansa, vaikka hänen henkensä olisi vaarassa’, sillä ’paimentolaisten keskuudessa ei ole mitään vahvempaa eikä mitään pyhempää kuin vala’. Sama pätee myös kaupunkilaisarabeihin, jos vala vaaditaan erityisissä oloissa. ’Valan vannominen on pyhä asia beduiineille’, sanoo eräs asiantuntija. ’Voi häntä, joka vannoo väärin. Hänen yhteiskunnallinen asemansa vahingoittuu ja hänen maineensa tuhoutuu. Kukaan ei usko hänen todistustaan, ja hänen täytyy myös maksaa sakkoja.’
Mikä tahansa vala ei kuitenkaan riitä. Ollakseen kaikkein sitovin ja vakavin valan pitää olla jonkin hengen kautta, vaikka kyse olisi vain ruohonkorresta. Ainoa vala, joka on kunnioitusta herättävämpi kuin ’henkeni kautta’ tai (harvemmin) ’pääni hengen kautta’ on wa hayat Allah, ’Jumalan hengen kautta’ eli ’niin totta kuin Herra elää’, joka on tarkka arabinkielinen vastine muinaisen heprean ilmaukselle hai Elohim. Nykyään sitä käytetään rahvaan kielessä välinpitämättömästi, mutta entisaikaan se oli kunnioitusta herättävä asia, kuten se yhä on erämaaväestön keskuudessa. ’Vahvistin vastaukseni beduiinien tavalla’, sanoo [Charles M.] Doughty. ’Henkensä kautta – – hän sanoi, – – ”No, vanno Ullahin (Jumalan) hengen kautta!” – – minä vastasin, ja sitä jopa paimentolaiset käyttävät merkittävämmässä tilanteessa, mutta he sanovat sinun henkesi kautta vähäpätöisemmässä asiassa.’ [Samuel] Rosenblattin mukaan sekä arabien että juutalaisten keskuudessa ’vala ilman Jumalan nimeä ei ole mikään vala’, kun taas ’sekä juutalaisissa että muhamettilaisissa yhteisöissä valat ”Jumalan hengen kautta” ovat yleisiä.’
Niinpä me huomaamme, että ainoa keino, jolla Nefi mitenkään pystyi hetkessä rauhoittelemaan kamppailevan Soramin, oli lausua se vala, jota yksikään ihminen ei kuvittelisikaan rikkovansa – seemiläisille kaikista valoista pyhin: ’Niin totta kuin Herra elää ja minä elän!’ (1. Nefi 4:32.)” (Hugh Nibley, An Approach to the Book of Mormon, 1964, s. 104–105.)
Pronssilevyt olivat muinainen pyhä kirja. Ne olivat arvokkaat Lehin perheelle ja tuleville Amerikan mantereen asukkaille aivan kuten Raamattu ja myöhempien aikojen pyhät kirjat ovat meille. Vanhin Bruce R. McConkie käytti Mormonin kirjan kohtia kuvatakseen pronssilevyjä ja niiden merkitystä. Hän selitti, että pronssilevyt ”olivat ’juutalaisten aikakirja’ (1. Nefi 3:3), johon oli kirjoitettu muistiin monia profetioita alusta saakka aina Jeremian lausumiin profetioihin asti ja sisältäen osan niistä. Ne sisälsivät Mooseksen lain, viisi Mooseksen kirjaa ja nefiläisten esivanhempien sukuluettelon. (1. Nefi 3:3, 20; 4:15–16; 5:11–14.)
Pronssilevyt sisälsivät enemmän kuin sen, mitä on meidän nykyisessä Vanhassa testamentissamme. (Ks. 1. Nefi 13:23.) Niissä säilyivät Senokin, Neumin, Senosin, Jaakobin pojan Joosefin sekä luultavasti monien muiden profeettojen profetiat, ja monet näistä kirjoituksista ennustivat nefiläisiä koskevia asioita. (Ks. 1. Nefi 19:10, 21; 2. Nefi 4:2, 15; 3. Nefi 10:17.)
Pronssilevyjen arvoa nefiläisille ei voi yliarvioida. Niiden avulla he pystyivät säilyttämään sen kansan kielen (ks. 1. Nefi 3:19), suuren osan sivistystä ja uskonnollisen tiedon, jonka keskuudesta he olivat tulleet. (Ks. 1. Nefi 22:30.) Sitä vastoin mulekilaiset, jotka johdatettiin Jerusalemista noin 11 vuotta Lehin lähdön jälkeen ja joilla ei ollut pronssilevyjen kaltaista aikakirjaa, vaipuivat pian luopumukseen ja epäuskoon sekä menettivät kielensä, sivistyksensä ja uskontonsa. (Ks. Omni 14–18.)
Nefiläiset varjelivat pronssilevyjä ja antoivat ne edelleen profeetalta toiselle ja sukupolvelta toiselle. (Ks. Moosia 1:16; 28:20; 3. Nefi 1:2.) Jonakin tulevaisuuden ajankohtana Herra on luvannut tuoda ne esiin, eikä aika ole niitä himmentänyt vaan ne ovat säilyttäneet alkuperäisen kirkkautensa, ja niihin kirjoitetut pyhien kirjoitusten kertomukset ’menevät jokaiselle kansakunnalle, suvulle, kielelle ja kansalle’. (Ks. Alma 37:3–5; 1. Nefi 5:18–19.)” (Mormon Doctrine, 2. laitos, 1966, s. 103.)
Minkähän takia Laman ja Lemuel nurisivat? (Ks. 1. Nefi 2:11–13.) Miksi Nefi tuki isäänsä? (Ks. jakeet 16, 19.) Mikä ratkaisee sen, oletko sinä nurisija vai Herran palvelijoiden tukija?
Mitä todisteita on siitä, että Nefillä oli suuri usko? Kuinka arvelet hänen saaneen sellaisen uskon?
Ehdotettuja tehtäviä
Mieti, mitä Lehin perhe uhrasi saadakseen pronssilevyt. Vertaa sitä niihin uhrauksiin, joita vaadittiin Mormonin kirjan esiin tuomiseksi meidän päivinämme (ks. OL 135:6). Keskustele ystävän tai perheenjäsenen kanssa pyhien kirjoitusten arvosta ja siitä, mitä sinä olet halukas tekemään hyödyntääksesi näitä kallisarvoisia aikakirjoja.