Moosia 9–17

Lisäys, joka on ennen luvun Moosia 9 tiivistelmää, kuuluu alkuperäiseen aikakirjaan, joka annettiin profeetta Joseph Smithille (katso selityksiä kohtaan Ensimmäinen Nefin kirja: hänen hallituskautensa ja palvelutyönsä, s. 11). Ilmaus ”Käsittää luvut 9–22” lisättiin, kun Mormonin kirja julkaistiin vuonna 1879 jaettuna lukuihin.

Kohdissa Moosia 9:1–4 ja Omni 27–29 kerrotaan kummassakin kertomus Senifin ensimmäisestä tutkimusmatkasta Nefi-Lehin maan uudelleenasuttamiseksi. Kohdassa Moosia 9:1–2 kuitenkin ilmaistaan, miksi ensimmäinen retkikunta joutui keskinäiseen sotaan ja miksi heidän oli pakko palata Sarahemlan maahan. Senif ei halunnut sotaa vaan halusi elää rauhassa lamanilaisten keskuudessa. Luvut Moosia 9–10 ovat Senifin kirjoittamia, eikä Mormon ole niitä lyhentänyt eikä kommentoinut. Huomaa, että luvun Moosia 8 ajankohta on 121 eKr. Luvun Moosia 9 ajankohta on 200 eKr. Aikakirja palasi 80 vuotta ajassa taaksepäin kertoakseen, mitä tapahtui Lehi-Nefin maassa sinä aikana, kun Benjamin ja Moosia hallitsivat Sarahemlassa.

Senif kirjoitti muistiin, että taistellessaan lamanilaisia vastaan he taistelivat ”Herran voimassa” (ks. Moosia 9:16–18; 10:10–11, 19). Vaikka Senifin kansaa oli paljon vähemmän, he voittivat lamanilaiset hyökkääjät, ja suhteellisen harvat heistä kaatuivat tai haavoittuivat. Heidän menestyksensä syynä oli heidän uskollisuutensa Jumalalle. Herra kuuli heidän huutonsa ja siunasi heitä voimalla. Läpi Mormonin kirjan näemme, että yksi Jumalan lempeistä armoteoista on voiman antaminen kansalleen. Benjaminin kansa Sarahemlassa oli voitokas lamanilaisia vastaan, koska he taistelivat ”Herran voimalla” (Morm. s. 14).

Alman kirjassa nefiläisten sotajoukkojen menestys voidaan lukea sen ansioksi, että he pystyivät luottamaan Jumalan apuun taisteluissaan, eikä heidän sotajoukkojensa lukumäärän ansioksi (ks. Alma 2:27–31; 43:49–51; 56:56). Vaikka meidän taistelumme eivät kenties olekaan fyysistä sodankäyntiä, ilmaus ”Herran voimassa” opettaa meille, että mekin voimme pyytää apua Jumalalta, jotta Hän antaisi meille voimaa voittaa vihollisemme.

Moosian kirja on usein hämmentävä kirjaan kuuluvien eri juonien ja historiallisten takaumien vuoksi (katso liitteenä olevaa kaaviota ”Takaumia Omnista Moosiaan”, s. 426). Moosian lukuihin 9–22 sisältyvä historia palaa suunnilleen 80 vuotta taaksepäin siihen aikaan, kun Senif ja pieni joukko hänen seuraajiaan lähtivät Sarahemlan maasta palatakseen Nefin maahan. Aikakirja sisältää kuningas Senifin, kuningas Nooan ja kuningas Limhin historian. Takautuva kertomus vie lukijan takaisin Mormonin kirjan historiaan, kun luvussa Moosia 25 Senifin ryhmä yhdistyy jälleen Sarahemlan kansaan.

Lamanilaiset alkoivat pitää totuutena vääristynyttä versiota tapahtumista, jotka koskivat heidän alkuperäistä matkaansa Jerusalemista. Nämä valheelliset perimätiedot välitettiin eteenpäin sukupolvelta toiselle, mikä lamanilaisten keskuudessa loi syviä ennakkoluuloja eli iankaikkisen vihan nefiläisiä kohtaan (ks. Moosia 10:17). Myöhempien aikojen ilmoituksessa Herra on varoittanut, että Saatana käyttää valheellisia perimätietoja ottaakseen ”pois valon ja totuuden” (OL 93:39; ks. myös OL 123:7–8). Näiden perimätietojen vuoksi lamanilaiset tunsivat olevansa oikeutettuja murhaamaan ja ryöstämään nefiläisiä sekä yrittämään hävittää tai orjuuttaa heidät (ks. Moosia 10:17).

Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, mitä meidän tulee tehdä, kun suvun tai kulttuurin perinne on ristiriidassa Jumalan suunnitelman tai tasovaatimusten kanssa. Hän on neuvonut meitä tutkistelemaan huolellisesti elämäämme määrittääksemme, mitkä perinteet saattavat erota Herran opetuksista:

”Taivaallinen Isänne on antanut teidän syntyä tiettyyn sukuun, josta saatte etnisen, kulttuurisen ja muun perintönne. Tuo suku voi antaa runsaan perinnön ja suurenmoisia syitä iloita. Teidän velvollisuutenanne on kuitenkin päättää, onko tuossa perinnössä jotakin sellaista, mikä on hylättävä, koska se on vastoin Herran onnensuunnitelmaa.

Saatatte kysyä, mistä voi tietää, milloin jokin perinne on ristiriidassa Herran opetusten kanssa ja pitäisi hylätä. Se ei olekaan helppoa. Olen huomannut, kuinka vaikeaa se on, kun olen tehnyt työtä voittaakseni joitakin omia vääriä perinteitäni. – – Tavoistamme ja perinteistämme tulee myötäsyntyinen osa meitä. Niitä on vaikea arvioida puolueettomasti. Tutkikaa huolellisesti pyhiä kirjoituksia ja Herran profeettojen neuvoja ymmärtääksenne, kuinka Herra haluaa teidän elävän. Arvioikaa sitten elämänne kaikkia puolia ja tehkää tarpeelliset muutokset. Pyytäkää apua joltakulta, jota kunnioitatte ja joka on kyennyt panemaan syrjään sitkeitä käsityksiä tai perinteitä, jotka eivät ole sopusoinnussa Herran suunnitelman kanssa. – –

Kuuluuko teidän kulttuuriinne, että aviomiehellä on hallitseva, määräävä rooli ja että hän tekee yksin kaikki tärkeät perhettä koskevat päätökset? Sellainen malli täytyy muuttaa, niin että aviomies ja vaimo toimivat tasavertaisina kumppaneina ja tekevät itseään ja perhettään koskevat päätökset yhdessä. – –

Muita perinteitä, jotka tulee siirtää syrjään, ovat kaikki ne, jotka

rikkovat viisauden sanaa,

perustuvat siihen, että pakotetaan toisia mukautumaan vallankäyttöön, joka on usein perinteen määräämää,

edistävät kastijärjestelmän muodostumista

aiheuttavat ristiriitoja muiden kulttuurien kanssa.” (Ks. ”Onnen esteiden poistaminen”, Valkeus, heinäkuu 1998, s. 97–98.)

Sivuvaimoista kerrotaan kohdan MK Jaak. 1:15 selityksissä, s. 117.

Mormon kuvasi ilmeikkäästi kuningas Nooan jumalattomuutta (ks. Moosia 11:2–19, 27). Myöhemmin Moosia käytti kuningas Nooan esimerkkiä ensisijaisena syynä kuninkaiden hallinnon poistamiseen: ”Kuinka paljon pahuutta yksi jumalaton kuningas teettää, niin, ja kuinka suurta tuhoa! Niin, muistakaa kuningas Nooaa.” (Moosia 29:17–18.) Kuningas Nooan läpikotainen itsekkyys hänen tavoitellessaan lihan nautintoja on varoituksena nykypäivän lukijoille sellaisten henkilöiden kohtalosta.

Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on tähdentänyt Abinadin rohkeutta ja halukkuutta totella Herraa: ”Abinadin rohkea todistus Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta raivostutti syntisen kuningas Nooan. Lopulta tämä suurenmoinen lähetyssaarnaaja antoi todistuksensa ja uskonsa vuoksi äärimmäisen uhrin, mutta vasta kun hänen puhdas todistuksensa kosketti yhtä uskovaa sydäntä. Alma, yksi kuningas Nooan papeista, ’teki parannuksen synneistään – –, [tunnusti Jeesuksen Kristukseksi] ja kulki salaa ihmisten keskuudessa ja alkoi opettaa Abinadin sanoja’ (Moosia 18:1). Monet kääntyivät Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin, mikä oli suoranainen seuraus Abinadin voimallisesti Vapahtajasta lausumasta todistuksesta, jonka yksi henkilö eli Alma uskoi.” (”Puhdas todistus”, Liahona, marraskuu 2004, s. 41.)

Kuva

Abinadi kuningas Nooan edessä

Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumissa vanhin Cree-L Kofford puhui Abinadin vaikutuksesta ja esimerkistä: ”Mikä Abinadissa oli niin ainutlaatuista? Kenties syynä oli hänen täydellinen kuuliaisuutensa, kun hän meni – luultavasti yksin – viemään Herran sanaa niiden keskuuteen, joiden hän varmastikin tiesi riistävän häneltä hengen, ja huutamaan kansalle parannusta. Kenties syynä on juuri se, että tiedämme hänestä hyvin vähän, tai kenties syynä on yksinkertaisesti se tapa, jolla hän kohtasi elämäänsä tulleet vastoinkäymiset niin suorasukaisella, anteeksipyytelemättömällä asenteella. Olipa syy mikä tahansa, Abinadi oli ja on ainutlaatuinen. Hänen elämällään, joka päättyi kauan sitten, on yhä voima innostaa mieltä ja saada sydän sykkimään.” (”Abinadi”, julkaisussa Heroes from the Book of Mormon, 1995, s. 69–70.) Tiedämme, että Abinadi oli mies, joka tuli kansan keskuudesta, ei heidän yhteisönsä ulkopuolelta. Hän oli ilmiselvästi vanhurskas mies, joka kutsuttiin varoittamaan omaa kansaansa siitä, että elleivät he tekisi parannusta, heitä kohtaisi orjuus ja hävitys.

Se, ettei Nooan kansa kuunnellut Abinadin ensimmäistä varoitusta (ks. Moosia 11:21), johti siihen, että kaksi vuotta myöhemmin Abinadi palasi esittämään vakavamman varoituksen. Seurauksena oli, että he joutuisivat orjuuteen, ja elleivät he tekisi parannusta, heidät hävitettäisiin (ks. Moosia 12:1–2, 8). Näin on usein laita elämässä – kun me lykkäämme kuuliaisuutta tai viivyttelemme profeetan seuraamisessa, me aiheutamme itsellemme vakavampia seurauksia.

Yksi kuningas Nooan jumalattomista papeista haastoi Abinadin: ”Mitä tarkoittavat ne sanat – – Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat! Hän julistaa rauhaa, hän tuo hyvän ilosanoman”? (Moosia 12:20–21.) Kun luet lukuja Moosia 12–15, huomaa, kuinka perusteellisesti Abinadi vastasi tähän kysymykseen.

Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on julistanut, että kymmenen käskyä (ks. 2. Moos. 20:3–17) ovat jokaisen sukupolven kohdalla välttämätön osa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia: ”Kymmenen käskyä – – Jehovan sormi oli kirjoittanut kivitauluihin sekä Israelin lasten että kaikkien heitä seuraavien sukupolvien pelastukseksi ja turvaksi, turvallisuudeksi ja onneksi” (”Selonteko huoneenhallitustehtävästä”, Valkeus, tammikuu 1992, s. 59).

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on todistanut meidän tarvitsevan ehdottomasti Jeesusta Kristusta silloinkin kun elämme vanhurskaasti: ”Ihmisillä on eittämättä vaikuttavia voimia, ja he voivat toteuttaa suuria. Mutta kaiken kuuliaisuutemme ja hyvien tekojemme jälkeenkään me emme voi pelastua kuolemalta tai omien syntiemme seurauksilta ilman Jeesuksen Kristuksen sovituksen suomaa armoa. Mormonin kirja tekee tämän selväksi. Siinä opetetaan, että ’pelastus ei tule yksin laista’ (Moosia 13:28). Toisin sanoen pelastus ei tule pelkästään käskyjen pitämisellä. ’Eikä lain mukaan mitään lihaa julisteta syyttömäksi’ (2. Nefi 2:5). Nekin, jotka yrittävät totella ja palvella Jumalaa koko sydämestään, väkevyydestään, mielestään ja voimastaan, ovat ’hyödyttömiä palvelijoita’ (Moosia 2:21). Ihminen ei voi ansaita omaa pelastustaan.” (”Another Testament of Jesus Christ”, Ensign, maaliskuu 1994, s. 67.)

Nimitys Jumala viittaa yleensä taivaalliseen Isäämme, ja juuri Häntä me pohjimmiltaan palvelemme. On myös totta, että Jeesus Kristus on Jumala. Vanhan testamentin ajan pyhät tunsivat Hänet Jehovana, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalana. Vanhin James E. Talmage (1862–1933) kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että pyhät kirjoitukset auttavat meitä ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen jumalallisuuden ja Hänen roolinsa Jumalana: ”Me väitämme, että pyhien kirjoitusten mukaan Jeesus Kristus oli ja on luomisen Jumala, se Jumala, joka ilmoitti itsensä Aadamille, Henokille ja kaikille ennen vedenpaisumusta eläneille patriarkoille ja profeetoille aina Nooaan asti; Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala; yhdistetyn Israelin kansan Jumala ja Efraimin ja Juudan Jumala heprealaisten kansakunnan hajoamisen jälkeen; sama Jumala, joka ilmoitti itsensä profeetoille aina Mooseksesta Malakiaan asti; Vanhan testamentin Jumala ja nefiläisten Jumala. Me väitämme, että Jeesus Kristus oli ja on Jehova, Iankaikkinen.” (Ks. Jeesus Kristus, 1986, s. 24.)

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, kuinka Mooseksen laki liittyy Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin:

”Nykypäivän lukijan ei pidä nähdä Mooseksen lakia – muinaisina aikoina tai nykyaikana – pelkästään väsyttävänä sarjana uskonnollisia rituaaleja, joita uppiniskainen kansa, joka ei hyväksynyt Kristusta ja Hänen evankeliumiaan, noudatti orjallisesti (ja toisinaan aggressiivisesti). Tämä historiallinen liitto, jonka Jumala oli omakätisesti antanut, – – oli – – opas hengellisyyteen, portti Kristuksen luo. – –

On ratkaisevan tärkeää ymmärtää, että Mooseksen laki annettiin lisäyksenä Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin, ja sen vuoksi se sisälsi monia evankeliumin perusosasia, jotka olivat olleet olemassa ennen sitä. Sen ei ollut koskaan tarkoitus olla erillään tai erossa Jeesuksen Kristuksen evankeliumista eikä tietenkään vastustaa sitä. – – Sen tarkoituksen ei koskaan pitänyt erota korkeamman lain tarkoituksesta. Kummankin oli määrä tuoda ihmisiä Kristuksen luo.” (Christ and the New Covenant, 1997, s. 136–137, 147.)

Opettaakseen voimallisesti sovituksen tärkeyttä Abinadi lainasi Jesajan kirjoituksia. Vanhin Jeffrey R. Holland on selittänyt luvun Jesaja 53 (Moosia 14) merkitystä sen todistaessa Vapahtajan tehtävästä: ”Epäilemättä ylevin, pisin ja runollisin julistus Herran Jeesuksen Kristuksen elämästä, kuolemasta ja sovitusuhrista on se, joka löytyy Jesajan 53. luvusta, jonka Abinadi Mormonin kirjassa lainaa kokonaisuudessaan seistessään kahleissa kuningas Nooan edessä” (Christ and the New Covenant, s. 89).

Viitatessaan Jeesuksen Kristuksen kärsimykseen sovituksen aikana sekä sen parantavaan voimaan vanhin M. Russell Ballard on esittänyt seuraavaa:

”Mikä rauha, mikä lohtu tämä suuri lahja onkaan, joka tulee Jeesuksen Kristuksen, koko ihmiskunnan Vapahtajan ja Lunastajan, rakastavan armon kautta. – –

Vaikka Hänen elämänsä oli puhdas ja synnitön, Hän kärsi lopullisen rangaistuksen synneistä – teidän, minun ja jokaisen, joka koskaan on elänyt. Hänen henkinen, emotionaalinen ja hengellinen tuskansa oli niin suuri, että se sai Hänet vuotamaan verta jokaisesta huokosesta (ks. Luuk. 22:44; OL 19:18). Kuitenkin Jeesus kärsi auliisti, jotta meillä kaikilla olisi mahdollisuus tulla pestyiksi puhtaiksi – uskomalla Häneen – –. Ilman Herran sovitusta mikään näistä siunauksista ei olisi saatavillamme, eikä meistä voisi tulla kelvollisia ja valmiita palaamaan Jumalan eteen asumaan.” (Ks. ”Sovitus ja yhden sielun arvo”, Liahona, toukokuu 2004, s. 84, 85.)

Toisinaan pyhissä kirjoituksissa viitataan Jeesukseen Kristukseen käyttämällä nimitystä ”Isä”. Vanhin M. Russell Ballard on selittänyt, miksi Jeesukseen Kristukseen viitataan joskus sekä nimityksellä Isä että Poika:

”Kuinka Jeesus Kristus voi olla sekä Isä että Poika? Se ei oikeastaan ole niin monimutkaista kuin miltä se kuulostaa. Vaikka Hän on Jumalan Poika, Hän on kirkon pää, ja kirkko on uskovien perhe. Kun me hengellisesti synnymme uudesti, meidät otetaan lapsiksi Hänen perheeseensä. Hänestä tulee meidän Isämme eli johtajamme. – –

Tämä oppi ei millään lailla loukkaa Jumalan roolia Isänä. Me uskomme, että se pikemminkin lisää meidän ymmärrystämme Poika Jumalan, meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, roolista. Jumala, meidän taivaallinen Isämme, on meidän henkiemme Isä. Me puhumme Poika Jumalasta vanhurskaiden Isänä. Häntä pidetään ’Isänä’ sen suhteen ansiosta, joka on Hänen ja niiden välillä, jotka vastaanottavat Hänen evankeliuminsa ja joista tulee siten iankaikkisen elämän perillisiä. Ja jumaluuden kolmannella jäsenellä, Pyhä Henki Jumalalla, on erityinen tehtävä opettaa ja todistaa totuudesta, sikäli kuin se liittyy sekä Isä Jumalan että Poika Jumalan jumalallisuuteen.” (”Building Bridges of Understanding”, Ensign, kesäkuu 1998, s. 66–67.)

30. kesäkuuta 1916 presidentti Joseph F. Smithin johdolla johtavat veljet antoivat yksityiskohtaisen lausunnon Isästä ja Pojasta – ”The Father and the Son: A Doctrinal Exposition by The First Presidency and the Quorum of the Twelve Apostles” [Isä ja Poika: ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin antama opillinen selonteko]. Eräässä tämän selonteon kohdassa selitetään, kuinka Jeesusta Kristusta nimitetään pyhissä kirjoituksissa sekä ”Pojaksi” että toisinaan ”Isäksi”:

”’Isä’ Luojana. – – Pyhien kirjoitusten kohdat, joissa viitataan Jumalaan tavalla tai toisella taivaiden ja maan Isänä, on ymmärrettävä niin, että ne tarkoittavat Jumalan olevan taivaiden ja maan muovaaja, järjestäjä ja luoja.

Tässä mielessä, kuten sisältö jokaisessa tapauksessa osoittaa, Jehovasta, joka on Jeesus Kristus, Elohimin Poika, käytetään nimitystä ’Isä’ ja jopa ’todella taivaan ja maan – – iankaikkinen Isä’ [ks. Et. 4:7; Alma 11:38–39; Moosia 15:4; 16:15]. – –

Jeesus Kristus on niiden ’Isä’, jotka pysyvät Hänen evankeliumissaan. [Toinen] merkitys, jossa Jeesusta Kristusta pidetään ’Isänä’, viittaa Hänen suhteeseensa niihin, jotka vastaanottavat Hänen evankeliuminsa ja joista siten tulee iankaikkisen elämän perillisiä. – –

Herra on sanonut uskollisille palvelijoilleen tänä taloudenhoitokautena: ’Älkää pelätkö, pienet lapset, sillä te olette minun, ja minä olen voittanut maailman, ja te olette niitä, jotka minun Isäni on minulle antanut’ (OL 50:41). – –

Jeesus Kristus on ’Isä’ Jumalan Hänelle antaman valtuuden nojalla. – – Poika Jeesus on edustanut ja edustaa yhä Isäänsä Elohimia voimassa ja valtuudessa. – – Niinpä Isä antoi nimensä Pojalle, ja Jeesus Kristus puhui ja teki työtään Isän nimessä ja nimen kautta, ja mitä tulee voimaan, valtuuteen ja jumaluuteen, Hänen sanansa ja tekonsa olivat ja ovat Isän sanoja ja tekoja.” (”The Father and The Son”, Ensign, huhtikuu 2002, s. 14–15, 17; ks. myös Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 357–360.)

Vanhin Dallin H. Oaks on selittänyt, kuinka ihmisestä tulee Jeesuksen Kristuksen poika tai tytär: ”Näistä suurenmoisista Mormonin kirjan kohdista me huomaamme, että Herra Jeesus Kristus on ottava päällensä niiden synnit, jotka ovat siihen kelvollisia uskon ja parannuksen ja evankeliumin lakien ja toimitusten noudattamisen kautta. Hengellisessä ja kuvaannollisessa mielessä heistä tulee Kristuksen poikia ja tyttäriä, Hänen valtakuntansa perillisiä. He ovat niitä, joita tullaan kutsumaan Hänen nimellään viimeisenä päivänä.” (”Mitä merkitsee, että otamme Jeesuksen Kristuksen nimen päällemme”, Valkeus, 1985, konferenssiraportti 155. vuosikonferenssista, s. 76.)

Palvellessaan johtavana piispana vanhin Merrill J. Bateman kuvasi sitä, kuinka Jeesus näkisi jälkeläisensä: ”Vapahtaja, jumaluuden jäsen, tuntee meidät jokaisen henkilökohtaisesti. Jesaja ja profeetta Abinadi sanoivat, että kun Kristus ’antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan’ (Jes. 53:10; vrt. Moosia 15:10). Abinadi selittää, että Hänen sukunsa tarkoittaa vanhurskaita, niitä, jotka seuraavat profeettoja (ks. Moosia 15:11). Getsemanessa ja ristillä Jeesus näki meidät jokaisen, ja Hän paitsi kärsi meidän syntiemme tähden myös koki meidän syvimmät tunteemme, niin että Hän osaisi lohduttaa ja vahvistaa meitä.” (Ks. ”Voima parantaa sisäisesti”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 13.)

Mukaillen Jesajaa Abinadi ylisti niitä suuria siunauksia, jotka ovat tulleet ja tulevat kaikkien niiden pyhien profeettojen osaksi, jotka julistavat rauhaa (ks. Moosia 15:15–17), sekä Vapahtajan osaksi, joka ”on rauhan perustaja” (ks. Moosia 15:18). Tuo rauhan sanoma on se, että Lunastaja tulisi ja on tosiaan tullut lunastamaan kansansa synnistä ja on toteuttanut kuolleiden ylösnousemuksen (ks. Moosia 15:18, 20).

Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumissa vanhin Carlos E. Asay (1926–1999) esitti tämän Jesajan käyttämän ilmauksen kuvakieleen liittyvän oivalluksen:

”Ketkään eivät ole ihanampia tai siunatumpia kuin ne, jotka palvelevat Jumalaa saarnaamalla ja olemalla esimerkkinä totuudesta. Se työ on kaikkein pyhittävintä ja kaunistavinta! – –

Niiden jalat, äänet, kasvot ja koko olemus, jotka julistavat pelastavia totuuksia, tulevat aina olemaan kallisarvoiset ja ihanat uusille käännynnäisille, varsinkin niille, jotka ovat kärsineet synneissään. Ne, jotka ovat saaneet opetusta Kristuksesta ja Hänen voimastaan pelastaa, näkevät tuskin mitään virheitä niissä lähetyssaarnaajissa, jotka ovat kulkeneet pitkiä matkoja tuodakseen evankeliumin sanoman.” (The Seven M’s of Missionary Service, 1996, s. 135–136.)

Jeesus Kristus oli tämän maan päällä ensimmäinen ihminen, joka nousi kuolleista. Näin ollen ajanjakso, jota pyhissä kirjoituksissa nimitetään ensimmäiseksi ylösnousemukseksi, alkoi siitä, kun Hän voitti haudan, ja jatkuu läpi tuhatvuotisen valtakunnan. Abinadi on opettanut, että ensimmäisessä ylösnousemuksessa tulisivat esiin profeetat ja kaikki ne, ”jotka ovat uskoneet heidän sanoihinsa” (Moosia 15:22), ne, jotka ovat kuolleet tietämättömyydessä, ”ilman että heille on julistettu pelastusta” (Moosia 15:24; ks. myös OL 45:54), ja pienet lapset, jotka kuolevat ennen kuin heistä tulee vastuullisia (ks. Moosia 15:25; Moroni 8:1–24).

Kuva

Chart of Order of the Resurrection

Ylösnousemuksen järjestys

Kuva

Kaavio ylösnousemuksen järjestyksestä

Selestisten ihmisten ylösnousemus

Kristuksen ylösnousemus

Terrestristen ihmisten ylösnousemus

Tuhatvuotisen valtakunnan alku

Telestisten ihmisten ylösnousemus

Kadotuksen poikien ylösnousemus

Vanhurskaiden ylösnousemuksen päättyminen

Tuhatvuotisen valtakunnan päättyminen

Jumalattomien ylösnousemuksen alkaminen

Brian D. Garner, Search These Things Diligently, 2003, s. 151.

Profeetta Joseph Smith (1805–1844) on opettanut pienten lasten pelastumisesta seuraavaa: ”Lapset korotetaan valtaistuimille Jumalan ja Karitsan kasvojen edessä – –. Siellä he saavat iloita siitä valkeuden, kirkkauden ja älyn täyteydestä, joka on valmistettuna selestisessä valtakunnassa.” (Ks. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 198–199.)

Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista on tähdentänyt sitä, että meidän tulee noudattaa Abinadin esimerkkiä rohkeudesta pitää käskyt:

”Miten voimallinen esimerkki Abinadi onkaan jokaiselle meistä! Pelottomasti hän noudatti Herran käskyjä – vaikka se maksoi hänelle hänen henkensä!

Jokaisena taloudenhoitokautena profeetat ovat auliisti antaneet henkensä alttiiksi ja ovat rohkeutta osoittaen tehneet Jumalan tahdon ja julistaneet Hänen sanaansa.

Profeetta Joseph Smith meni ’kuin karitsa teurastettavaksi’ (OL 135:4) eikä koskaan epäröinyt täyttää Herran käskyjä.

Ja muistakaa Vapahtajamme esimerkki. – – Hän kesti vahvana loppuun asti täyttäen jumalallisen tehtävänsä valmistamalla sovitusuhrin koko ihmiskunnan puolesta.

– – Seuratkaamme – – Herramme Jeesuksen Kristuksen sekä Hänen menneiden ja tulevien profeettojensa esimerkkiä. Meitä ei kenties vaadita antamaan henkeämme marttyyreinä, kuten monet profeetoista antoivat. Meitä vaaditaan olemaan kuuliaisia Herran käskyille ja uskollisia liitoille, joita olemme tehneet Hänen kanssansa.” (Ks. ”Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä”, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 37.)