Moosia 25–29

Moosian kirja on siihen kuuluvien eri juonien ja historiallisten takaumien vuoksi usein hämmentävä. Katso liitteenä olevaa kaaviota ”Takaumia Omnista Moosiaan” (s. 426).

Kohdassa Moosia 25:5–11 kerrotaan, että Moosia luetutti pyhiä kirjoituksia kansalle. Seuraavassa on luettelo siitä, mitä vaikutuksia pyhillä kirjoituksilla oli kansaan:

1. Kuva

   Pyhien kirjoitusten voima

   Jerry Thompson, © IRI

   He joutuivat ”ihmetyksen ja hämmästyksen valtaan” (jae 7).

2. He täyttyivät ”tavattoman suurella ilolla” (jae 8).

3. He tunsivat murhetta niin monien kuoleman vuoksi (ks. jae 9).

4. He tunnustivat Jumalan hyvyyden (ks. jae 10).

5. He tunsivat tarvetta kiittää Jumalaa (ks. jae 10).

6. Muiden synnit saivat heidät täyttymään tuskalla ja piinalla (ks. jae 11).

Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on tähdentänyt sitä, kuinka kirkon nuoria tulee opettaa uskomaan Jumalaan: ”Mikään tehtävä valtakunnassa ei ole tärkeämpi kuin uskon kehittäminen nuorissa. Jokainen lapsi jokaisessa sukupolvessa valitsee uskon tai epäuskon. Usko ei tule perintönä; se on valinta. Ne, jotka uskoivat kuningas Benjaminia, oppivat sen. Monet heidän lapsistaan päättivät myöhemmin olla uskomatta. Pyhät kirjoitukset kertovat syyn: ’Sillä he eivät tahtoneet huutaa avuksi Herraa Jumalaansa’ (Moosia 26:4).” (”Inquire of the Lord”, ilta vanhin Neal A. Maxwellin seurassa, 2. helmikuuta 2001, s. 1, www.ldsces.org).

Puhuessaan kirkon nuorille vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, miksi kirkon vanhemmat jäsenet opastavat itseään nuorempia: ”Suuri osa siitä, mitä me teemme kirkossa, kohdistuu teihin, joita Mormonin kirjassa sanotaan ’nousevaksi polveksi’ (Moosia 26:1; Alma 5:49). Me, jotka olemme jo kulkeneet sen osuuden elämän tietä, jolla te olette nyt, yritämme antaa teille jotakin siitä, mitä me olemme oppineet. Me jakelemme rohkaisua. Me yritämme varoittaa matkan varrella olevista ansoista ja vaaroista. Me yritämme mahdollisuuksien mukaan kulkea kanssanne ja pitää teidät rinnallamme.” (Ks. ”Pappeuden perintömme”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 38.)

Sen jälkeen kun kuningas Moosia (kuninkaana ja profeettana) oli antanut Almalle valtuuden perustaa seurakuntia eri puolille maata, Almasta tuntui luonnolliselta tuoda tottelemattomat kirkon jäsenet Moosian luo tuomittaviksi. Kuningas ilmaisi kuitenkin, että koska hän oli antanut pappeuden valtuuden Almalle, tämän vastuulla oli käsitellä ne, jotka rikkoivat kirkon lakeja. Moosia säilytti itsellään niiden tuomitsemisen, jotka rikkoivat maan lakeja.

Herra julisti, että Alma saisi iankaikkisen elämän (ks. Moosia 26:20). Profeetta Joseph Smith (1805–1844) esitti pääpiirteittäin prosessin, jonka kautta ihminen saa tämän lupauksen: ”Sen jälkeen kun jossakussa on herännyt usko Kristukseen ja kun hän on tehnyt parannuksen synneistään ja hänet on kastettu syntien anteeksisaamiseksi ja hän on saanut Pyhän Hengen (kätten päällepanon kautta), – – niin hän nöyrtyköön edelleen Jumalan edessä isoten ja janoten vanhurskautta ja eläen jokaisesta Jumalan sanasta, niin Herra on pian sanova hänelle: Poikani, sinut korotetaan. Kun Herra on perin pohjin koetellut ihmisen ja havainnut, että tämä on päättänyt kaiken uhalla palvella Häntä, niin ihminen saa huomata, että hänen kutsumisensa ja valitsemisensa on tehty lujaksi, ja silloin hänen etuoikeutenaan on saada vastaanottaa toinen Puolustaja, jonka Herra on luvannut pyhille, kuten sanotaan Johanneksen todistuksessa.” (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 147–148.)

Vanhin Joseph B. Wirthlin (1917–2008) kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, kuinka voimme tuntea Herran: ”Me voimme päättää tuntea Herran lukemalla pyhiä kirjoituksia joka päivä, kommunikoimalla Hänen kanssaan hartaassa rukouksessa ainakin aamuisin ja iltaisin sekä koetuksen hetkinä joka tunti tai useammin, jos tarpeen, ja pitämällä Hänen käskynsä. Muistakaa: ’Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään.’ (1. Joh. 2:3–5.)” (Finding Peace in Our Lives, 1995, s. 74.)

Syntien tunnustaminen vaaditaan osana parannuksen prosessia. Herra on julistanut: ”Tästä te voitte tietää, tekeekö ihminen parannuksen synneistänsä – katso, hän tunnustaa ne ja hylkää ne” (OL 58:43). Julkaisussa Lujana uskossa – evankeliumiaiheinen hakuteos on seuraava kuvaus:

”Tunnustaminen. ’Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon’ (Sananl. 28:13). Anteeksiannon saamiseksi on tärkeää, että haluat täysin tunnustaa taivaalliselle Isällesi kaiken, mitä olet tehnyt. Polvistu Hänen eteensä nöyrässä rukouksessa ja tunnusta syntisi. Tunnusta häpeäsi ja syyllisyytesi ja pyydä sitten apua.

Vakavat rikkomukset, kuten siveyden lain rikkominen, saattavat vaarantaa jäsenyytesi kirkossa. Siksi sinun täytyy tunnustaa nämä synnit sekä Herralle että Hänen edustajilleen kirkossa. Tämä tapahtuu piispasi tai seurakuntasi johtajan ja mahdollisesti vaarnasi johtajan tai lähetysjohtajan ohjauksessa, jotka palvelevat vartijoina ja tuomareina kirkossa. Vaikkakin vain Herra voi antaa synnit anteeksi, niin näillä pappeusjohtajilla on tärkeä rooli parannuksenteossa. He pitävät tunnustuksesi luottamuksellisena ja auttavat sinua parannuksenteon prosessin läpi. Ole heille täysin rehellinen. Jos tunnustat vain osittain mainiten vain vähäisempiä virheitä, et kykene ratkaisemaan vakavampia, paljastumatta jääviä rikkomuksia. Mitä pikemmin aloitat tämän prosessin, sitä pikemmin löydät sen ilon ja rauhan, joka tulee anteeksiannon ihmeen mukana.” (2005, s. 114.)

Nimen pois pyyhkiminen kohdassa Moosia 26:36 viittaa kirkosta erottamiseen. Kun kirkon jäsen syyllistyy vakavaan syntiin, Herran palvelijoiden tulee ryhtyä toimenpiteisiin synnintekijän auttamiseksi parannuksen läpi. Toisinaan tähän liittyy virallinen tai epävirallinen kirkon kurinpitotoimi. Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt:

”Kirkkokuri kannustaa jäseniä pitämään Jumalan käskyt. Sen pelkkä olemassaolo – – tähdentää Jumalan käskyjen vakavuutta ja selkeyttää niiden merkitystä. Tämä on äärimmäisen tärkeää muutoin sallivassa yhteiskunnassa. – –

Paimenen vastuulla on suojella laumaa. – – Tuo vastuu saattaa vaatia häntä kieltämään [synnintekijältä] pyhien toveruus tai jopa katkaisemaan tämän jäsenyys laumassa. Kuten Jeesus on opettanut: ’Jos hän ei tee parannusta, häntä ei pidä lukea minun kansani joukkoon, jottei hän hävittäisi minun kansaani, sillä katso, minä tunnen lampaani, ja ne ovat luetut’ (3. Nefi 18:31; ks. myös Moosia 26:34–36).” (The Lord’s Way, 1991, s. 216, 227.)

Presidentti James E. Faust (1920–2007) ensimmäisestä presidenttikunnasta on maininnut rikkomuksia, jotka tekevät kirkkokurin aiheelliseksi:

”Kirkkokuri ei rajoitu sukupuolisynteihin vaan siihen sisältyy muita tekoja kuten murha, abortit, murrot, varkaudet, petokset ja muu epärehellisyys, tahallinen tottelemattomuus kirkon sääntöjä ja määräyksiä kohtaan, moniavioisuuden kannattaminen tai harjoittaminen, luopumus tai mikä tahansa muu kristitylle sopimaton käytös, mukaan luettuna Herran voideltujen uhmaaminen tai pilkkaaminen vastoin Herran lakia ja kirkon järjestystä. – –

Luopumuksena kirkosta pidetään sellaista toimintaa, että jäsenet ’1) toistuvasti toimivat selvästi, avoimesti ja tahallisesti julkisuudessa kirkkoa tai sen johtajia vastaan, 2) opettavat itsepintaisesti kirkon oppina tietoa, joka ei ole kirkon oppi, vaikka piispa tai häntä korkeampi virkailija on heitä ojentanut, 3) noudattavat jatkuvasti luopiokulttien (esimerkiksi moniavioisuuden puolustajien) opetuksia, vaikka piispa tai korkeampi virkailija on heitä ojentanut’ (Yleiskäsikirja, s. 10–3).” (”Liittojen pitäminen ja pappeuden kunnioittaminen”, Valkeus, tammikuu 1994, s. 36.)

Vuonna 1985 ensimmäinen presidenttikunta esitti kutsun jokaiselle tulla takaisin, mikä muistutti meitä meidän velvollisuudestamme niitä kohtaan, joiden nimet on pyyhitty pois:

”Tiedämme, että on niitä, jotka ovat epäaktiivisia, niitä, jotka ovat alkaneet arvostella ja jotka ovat kärkkäitä löytämään vikoja, ja niitä, joilta on poistettu jäsenoikeudet tai jotka on erotettu kirkosta vakavien rikkomusten vuoksi.

Kaikille heille me ojennamme kätemme rakkaudessa. Olemme auliit antamaan anteeksi Hänen hengessään, joka sanoi: ’Minä, Herra, annan anteeksi kenelle tahdon, mutta teiltä vaaditaan, että annatte anteeksi kaikille ihmisille’ (OL 64:10).

Me kehotamme kirkon jäseniä antamaan anteeksi niille, jotka ovat kenties tehneet väärin heitä kohtaan. Niille, jotka ovat lakanneet osallistumasta toimintaan, ja niille, jotka ovat alkaneet arvostella, me sanomme: ’Tulkaa takaisin. Tulkaa takaisin ja nauttikaa Herran pöydän antimista ja maistakaa jälleen pyhien yhteyden suloisia ja ihania hedelmiä.’

Olemme varmoja siitä, että monet ovat halunneet palata, mutta se on tuntunut heistä vaikealta. Me vakuutamme teille, että te löydätte teitä vastaanottamassa avoimia sylejä ja auttavia käsiä.” (Ezra Taft Benson, Gordon B. Hinckley ja Thomas S. Monson, ”An Invitation to Come Back”, Church News, 22. joulukuuta 1985, s. 3.)

Yksi enkelien tehtävistä on kutsua jumalattomia parannukseen (ks. Moroni 7:29, 31). Huomaa, ettei enkeli tullut Alman sekä Moosian neljän pojan luo heidän vanhurskautensa ansiosta, vaan ”jotta hänen palvelijoidensa rukouksiin vastattaisiin heidän uskonsa mukaisesti” (Moosia 27:14).

Enkelien palveluksen täytyy olla sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, eikä se aina tapahdu pyytäjän toivoman aikataulun mukaisesti. Puhuessaan miehestä, joka oli pyytänyt rukouksessa enkelien vierailua, presidentti Wilford Woodruff (1807–1898) sanoi:

”Sanoin hänelle, että vaikka hän rukoilisi tuhat vuotta sitä lahjaa Israelin Jumalalta, sitä ei suotaisi, ellei Herralla olisi syytä lähettää enkeliä hänen luokseen. Kerroin hänelle, ettei Herra ole koskaan lähettänyt eikä koskaan lähettäisi enkeliä kenenkään luo pelkästään tyydyttämään henkilön halua nähdä enkeli. Jos Herra lähettää enkelin jonkun luo, Hän lähettää enkelin suorittamaan jonkin työn, joka voidaan suorittaa vain enkelin palveluksen kautta. Sanoin hänelle, että nämä olivat minun näkemykseni. Herra on lähettänyt ihmisten luo enkeleitä eri aikoina maailman luomisesta lähtien, mutta aina viemään sanoman tai suorittamaan jotakin, mitä ei voitaisi suorittaa muuten. Luettelin hänelle eri kertoja, jolloin enkelit ovat ilmestyneet ihmisille. Tietenkin mainitsin enkelin vierailun Joseph Smithin luona. Johannes Ilmestyksensaaja sanoi, että viimeisinä aikoina enkeli lentäisi taivaan laella tehtävänään julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille. Syy siihen, miksi tähän työhön tarvittiin enkeli, oli se, ettei maan päällä ollut evankeliumia. Evankeliumi ja pappeus oli otettu pois ihmisten keskuudesta. Siksi Jumalan täytyi palauttaa se jälleen.

Olen aina sanonut, ja haluan sanoa teille, että Pyhä Henki on se, mitä jokainen Jumalan pyhä tarvitsee. On paljon tärkeämpää, että ihmisellä on se lahja kuin että hän saisi osakseen enkelien palvelusta, paitsi jos on tarpeen, että enkeli opettaa hänelle jotakin, mitä hänelle ei ole opetettu.” (”The Administration of Angels”, julkaisussa Collected Discourses, toim. Brian H. Stuy, 5 osaa, 1987–1992, osa 5, s. 233.)

Yksi ensisijaisia tehtäviä, joita Jumala edellyttää niiltä, jotka Hän kutsuu palvelemaan, on harhaan kulkeneiden auttaminen tulemaan takaisin laumaan. Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumissa vanhin Theodore M. Burton (1907–1989) kertoi ajatuksiaan tästä pyhästä työstä: ”Minulta on kysytty: ’Eikö ole masentavaa tutkia niiden ihmisten syntejä ja rikkomuksia, jotka ovat joutuneet tällaisiin vaikeuksiin ?’ Se olisi, jos etsisimme syntejä ja rikkomuksia. Mutta työskentelen sellaisten ihmisten kanssa, jotka tekevät parannusta. He ovat Jumalan poikia ja tyttäriä, jotka ovat tehneet erehdyksiä, jotkin niistä erittäin vakaviakin. Mutta he eivät ole synnintekijöitä. He olivat synnintekijöitä aikaisemmin, mutta he ovat oppineet katkeran kokemuksen kautta, millaista murhetta Jumalan lakien rikkomisesta seuraa. Nyt he eivät enää ole synnintekijöitä. He ovat parannusta tekeviä Jumalan lapsia, jotka haluavat tulla takaisin Hänen luokseen ja ponnistelevat onnistuakseen siinä. He ovat tehneet erehdyksensä ja maksaneet niistä. Nyt he hakevat ymmärrystä, rakkautta ja hyväksymistä.” (Ks. ”Antakaa armon käydä oikeudesta”, Valkeus, 1986, konferenssiraportti 155. puolivuotiskonferenssista, s. 50.)

Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) on antanut meille tärkeän muistutuksen, kun pyrimme syntymään uudesti ja tulemaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi:

”Meidän on oltava varuillamme, kun pyrimme tulemaan enemmän Jumalan kaltaisiksi, ettemme masentuisi ja menettäisi toivoa. Kristuksen kaltaiseksi tuleminen on koko elämän kestävä pyrkimys, ja hyvin usein siihen liittyvä kasvu ja muutos on hidasta, miltei huomaamatonta. Pyhissä kirjoituksissa on merkittäviä kertomuksia miehistä, joiden elämä muuttui dramaattisesti, aivan kuin silmänräpäyksessä: Alma nuorempi, Paavali matkalla Damaskokseen, pitkälle yöhön rukoileva Enos, kuningas Lamoni. Tällaiset hämmästyttävät esimerkit voimasta muuttua jopa sellaisten kohdalla, jotka ovat syvällä synnissä, antavat luottamusta siihen, että sovitus voi tavoittaa nekin, jotka ovat syvimmällä epätoivossa.

Mutta meidän on oltava varovaisia, kun puhumme näistä merkittävistä esimerkeistä. Vaikka ne ovat todellisia ja voimallisia, ne ovat pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Jokaista Paavalia, jokaista Enosta ja jokaista kuningas Lamonia kohden on satoja ja tuhansia, joiden kohdalla parannuksenteko on paljon hienovaraisempaa, paljon huomaamattomampaa. Päivä päivältä he lähestyvät Herraa tajuamattakaan, että ovat rakentamassa Jumalan kaltaista elämää. He elävät hiljaa hyvää tehden, palvellen ja omistautuen. He ovat kuin lamanilaiset, joista Herra sanoi, että heidät ’kastettiin tulella ja Pyhällä Hengellä, eivätkä he sitä tienneet’ (3. Nefi 9:20, kursivointi lisätty).” (Ks. ”Voimallinen sydämen muutos”, Valkeus, maaliskuu 1990, s. 7.)

Lisää tietoa uudestisyntymisestä ja voimallisesta sydämenmuutoksesta on selityksissä kohtiin Moosia 5:2 (ks. s. , Alma 5:12–14 (ks. s. 181–182) ja Alma 36:17–21 (ks. s. 240).

Vanhin Dallin H. Oaks on puhunut uudestisyntymisen merkityksestä:

”Kysymys ihmisen pelastumisesta esitetään toisinaan kysymällä, onko kyseinen henkilö ’syntynyt uudesti’. ’Uudestisyntyminen’ on tuttu ilmaus sekä Raamatusta että Mormonin kirjasta. Kuten aikaisemmin mainittiin, Jeesus opetti, että jos ihminen ei ’synny uudesti’ (Joh. 3:3) vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä Jumalan valtakuntaan (ks. Joh. 3:5). Mormonin kirja opettaa monessa kohtaa ’uudestisyntymisen’ eli ’Jumalasta syntymisen’ välttämättömyyttä (Moosia 27:25; ks. jakeet 24–26; Alma 36:24, 26; Moos. 6:59). Kun ymmärrämme näitä pyhien kirjoitusten kohtia, vastauksemme kysymykseen, olemmeko syntyneet uudesti, on selvästikin ’kyllä’. Me synnyimme uudesti, kun teimme liiton Vapahtajamme kanssa syntymällä vedestä ja Hengestä ja ottamalla päällemme Jeesuksen Kristuksen nimen. Voimme uudistaa tuon uudestisyntymisen jokaisena sapattina nauttiessamme sakramentin.

Myöhempien aikojen pyhät vahvistavat, että ne, jotka ovat näin syntyneet uudesti, ovat Jeesukselle Kristukselle hengellisesti syntyneitä poikia ja tyttäriä (ks. Moosia 5:7; 15:9–13; 27:25). Mutta voidaksemme saada uudestisyntymisestä koituvat siunaukset meidän on yhä pidettävä liittomme ja kestettävä loppuun asti. Sillä välin olemme Jumalan armosta syntyneet uudesti ja tulleet uusiksi luomuksiksi, joilla on uudet hengelliset vanhemmat ja loistavan perinnön toivo.” (Ks. ”Oletko pelastettu?”, Valkeus, heinäkuu 1998, s. 67–68.)

Vaikka Alma nuoremman täytyi kärsiä paljon ahdistusta, hänen parannuksensa lopputuloksena oli suuri ja ihana ilo (ks. Alma 36:21). Seuraava kaavio auttaa havainnollistamaan Alman parannuksen vaikutusta:

Vanhin Jeffrey R. Holland on selittänyt, että meidän täytyy käsittää, että synnin hinta on kova ja että vaikka parannus voi olla vaikeaa, lopputulos on aina paljon arvokkaampi kuin sen hinta:

”Opimme, että parannus on hyvin kivulias prosessi. Omien sanojensa mukaan Alma kärsi ’paljon ahdistusta ja [teki] parannusta lähes kuolemaan asti’ ja häntä kulutti ikuinen palaminen. ’Minä olin pimeimmässä kuilussa’, hän sanoi. ’Minun sieluani kidutti iankaikkinen piina.’ (Moosia 27:28–29.) – –

Kolmen loputtomalta tuntuneen päivän ja yön ajan häntä kiduttivat ’tuomitun sielun tuskat’ (Alma 36:16), niin todellinen tuska, että hän oli fyysisesti lamaantunut ja hengellisesti kauhuissaan siitä, mikä näytti olevan hänen lopullinen kohtalonsa. Kenenkään ei pidä ajatella, että anteeksiantamuksen lahja toteutuu täysin ilman merkittävää ponnistelua anteeksiannetun osalta. Kenenkään ei pidä olla niin typerä, että tekee syntiä tietoisesti tai harkitusti ajatellen, että anteeksianto on helposti tarjolla.

Parannukseen liittyy väistämättä kärsimistä ja murhetta. Se, joka luulee muuta, ei ole lukenut Alma nuoremman elämästä tai yrittänyt tehdä parannusta omalla kohdallaan. Parannuksen prosessissa meidän annetaan vain maistaa sitä kärsimystä, jota joutuisimme kestämään, mikäli jättäisimme kääntymättä pois pahuudesta. Se tuska, vaikkakin parannuksentekijälle vain hetkellinen, on maljoista katkerin. Kenenkään ei pidä olla niin typerä, että luulee, että siitä voi siemailla, edes pikaisesti, ilman seurauksia. – –

Opimme, että kun parannus on täydellinen, me synnymme uudesti ja jätämme ikuisesti taaksemme sen minän, joka kerran olimme. Minulle mikään niistä monista tavoista opettaa parannusta ei ole yhtä vaillinainen kuin hyvää tarkoittava ehdotus siitä, että ’vaikka naulan voikin poistaa puisesta pylväästä, siihen pylvääseen jää pysyvä reikä’. Tiedämme, että parannus (tavallaan sen naulan poistaminen) voi olla hyvin pitkä ja tuskallinen ja vaikea tehtävä. Valitettavasti jotkut eivät koskaan ryhdy siihen. Tiedämme myös, että on hyvin harvoja syntejä, joiden kohdalla parannus on mahdoton. Mutta kun parannus on mahdollinen ja sen vaatimuksia uskollisesti noudatetaan ja ne saavutetaan, ei ’pylvääseen jää reikää’ siitä selkeästä syystä, ettei se ole enää sama pylväs. Se on uusi pylväs. Voimme aloittaa uudelleen, täysin puhtaina, ja meillä on uusi halu ja uusi elämäntapa.” (However Long and Hard the Road, 1985, s. 83–84.)

Presidentti Howard W. Hunter (1907–1995) on kuvannut, kuinka halu kertoa evankeliumista on luonnollinen seuraus henkilökohtaisesta kääntymyksestä:

”Meillä on esimerkkinä Moosian neljä poikaa – Ammon, Aaron, Omner ja Himni – jotka sovituksen ansiosta saivat syntien anteeksiannon ja sitten työskentelivät vuosia lamanilaisten keskuudessa tuodakseen heidät Kristuksen luo. Aikakirja kertoo, etteivät he voineet kestää ajatusta siitä, että yksikään sielu hukkuisi (ks. Moosia 28:3). – –

Suurenmoinen osoitus ihmisen henkilökohtaisesta kääntymyksestä on halu kertoa evankeliumista muille. Tästä syystä Herra on antanut jokaiselle kirkon jäsenelle velvoitteen olla lähetyssaarnaaja.” (The Teachings of Howard W. Hunter, toim. Clyde J. Williams, 1997, s. 249.)

Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on ehdottanut yhtä tehokasta keinoa, jonka avulla kirkon jäsenet voisivat kertoa evankeliumista nykyään: ”Avain menestyksekkääseen jäsenlähetystyöhön on harjoittaa uskoa. Yksi tapa osoittaa uskonne Herraan ja Hänen lupauksiinsa on asettaa rukoillen päivämäärä, johon mennessä teillä on joku valmiina tapaamaan lähetyssaarnaajat. Olen saanut satoja kirjeitä jäseniltä, jotka ovat harjoittaneet uskoaan tällä yksinkertaisella tavalla. Vaikkei perheillä ollut mielessään ketään, jolle he voisivat kertoa evankeliumista, he asettivat päivämäärän, rukoilivat ja sitten puhuivat useammille ihmisille. Herra on hyvä paimen, ja Hän tuntee lampaansa, joita on valmistettu kuulemaan Hänen ääntään. Hän on opastava meitä, kun etsimme Hänen jumalallista apuaan kertoa Hänen evankeliumistaan.” (”Evankeliumista kertovan kodin luominen”, Liahona, toukokuu 2006, s. 86.)

Kuva

Lähetyssaarnaajat puhumassa miehen kanssa

Presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) on puhunut siitä, että Moosia käytti kääntäjiä kääntäessään jerediläisten aikakirjan:

”Limhin kansa toi Moosialle aikakirjan, joka ’oli kaiverrettu metallilevyihin’ [Moosia 21:27] ja jonka aikakirjan Moosia käänsi ’kahden kiven avulla, jotka oli kiinnitetty sankojen kahteen kehykseen’. – –

Joseph Smith sai ’rintakilven’ ja Mormonin kirjan levyjen mukana urimin ja tummimin, jotka Moroni oli kätkenyt, jotta ne tulisivat esiin viimeisinä päivinä keinona, jonka avulla muinainen aikakirja voitaisiin kääntää, ja jotka urim ja tummim annettiin Jeredin veljelle [ks. OL 17:1].” (Answers to Gospel Questions, toim. Joseph Fielding Smith jr., 5 osaa, 1957–1966, osa 1, s. 161–162.)

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on varoittanut, ettemme saa olla välinpitämättömiä yhteiskunnassa vallitsevaa jumalattomuutta kohtaan, koska tuho odottaa kansakuntia, jotka valitsevat jumalattomuuden:

”Käyttäytymistieteellisesti puhuen, kun aiemmin vähäisemmästä kansan äänestä tulee hallitsevampi, koittaa aika, jolloin Jumalan tuomiot ja typerän itsekkyyden seuraukset tulevat [kansan] osaksi (ks. Moosia 29:26–27).

Kulttuurin rappeutuminen kiihtyy, kun yhteiskunnan itsekkäät yhden asian piirit lakkaavat piittaamasta aiemmin laajasti hyväksytyistä yleisistä arvoista. Välinpitämättömät tai myötäilijät helpottavat tätä ajautumista, ja yhteiskunta eksytetään varovasti alas helvettiin (ks. 2. Nefi 28:21). Jotkut eivät ehkä mene mukaan tähän ajautumiseen vaan astuvat sen sijaan syrjään, kun sitä vastoin aikaisemmin he olisivat ehkä asettuneetkin vastustamaan sitä, mihin heillä on oikeus. – –

Meillä on velvollisuus huomata aidot, paljon puhuvat merkit yhteiskunnassa. – –

Kulttuurin rappeutumisesta ovat todellisuudessa vastuussa sekä johtajat että seuraajat. Historian valossa on tietenkin helppo arvostella huonoja johtajia, mutta meidän ei pitäisi antaa seuraajille vapaalippua. Muuten he voivat turmelustaan selitellessään sanoa, että he vain seurasivat määräyksiä, kun taas johtaja vain määräsi seuraajiaan! Seuraajilta vaaditaan kuitenkin paljon enemmän demokraattisessa yhteiskunnassa, jossa yksilön luonteella on niin suuri merkitys sekä johtajien että seuraajien kohdalla.” (Ks. ”Tehkää parannus itsekkyydestä”, Liahona, heinäkuu 1999, s. 27, 28.)

Myös presidentti Boyd K. Packer on puhunut viimeaikaisista vääristyneen suvaitsevaisuuden suuntauksista:

”Suvaitsevaisuuden hyvettä on vääristelty, ja se on kohotettu niin huomattavaan asemaan, että sitä pidetään yhtä arvokkaana ja jopa arvokkaampana kuin siveellisyyttä. On eri asia suvaita yksilön käyttäytymistä ja jopa antaa se anteeksi kuin toisaalta kollektiivisesti ja lainsäädännöllisesti suojella siveetöntä käyttäytymistä, joka voi heikentää perhettä, jopa tuhota sen.

Kun suvaitsevaisuutta liioitellaan niiden oikeuksien suojelemiseksi, joiden käytös vaarantaa perheen ja loukkaa enemmistön oikeuksia, se luo vaarallisen ansan. Olemme joutumassa vaarallisen lähelle sitä tilaa, jota profeetta Moosia kuvaa [kohdassa Moosia 29:26–27].” (”Children of God”, BYU:n naisten konferenssi, 5. toukokuuta 2006, s. 6.)

Kuningas Moosian toimeenpanema muutos hallituksessa oli niin merkittävä, että siitä lähtien aina Kristuksen syntymään asti (ks. 3. Nefi 2:8) nefiläiset laskivat aikansa tuomarien hallituskauden alun mukaan. Aikaisemmin nefiläiset laskivat ajan siitä vuodesta, jolloin Lehi lähti Jerusalemista.