Mormon 7–9

Viimeisissä sanoissaan Mormon puhui lamanilaisten jälkeläisille ja vahvisti, että he ovat ”Israelin huoneen jäännös” (Morm. 7:1). Vaikka lamanilaiset olivat kuolevaisuudessa hänen vihollisiaan, hänen rakkautensa heitä kohtaan osoitti hänen hengellisen kypsyytensä ja evankeliumin täysien siunausten merkityksen. Pohdi Mormonin viimeistä todistusta ja neuvoja aivan kuin hän puhuisi suoraan sinulle. Hän opetti, mitä sinun tulee tietää (ks. Morm. 7:1–7) ja mitä sinun tulee tehdä (ks. Morm. 7:8–9) seurataksesi ”Vapahtajamme esimerkkiä”, jotta sinun kävisi ”hyvin tuomion päivänä” (Morm. 7:10).

Mormonin sanoma lamanilaisten jäännökselle koskee myös kaikkia Israelin huoneen jäseniä (katso kohdan Hel. 3:30 selityksiä, s. 271).

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on tarkastellut Mormonin myöhempien aikojen ihmisille esittämää sydämeenkäyvää vetoomusta uskoa Kristukseen:

”Yksinpuhelussaan kuoleman kynnyksellä Mormon osoitti sanansa kautta ajan ja paikan kaikille, varsinkin ’Israelin huoneen jäännökselle’, joka jonakin päivänä lukisi hänen majesteettisen aikakirjansa. Niiden, jotka elävät toisena ajankohtana ja toisessa paikassa, on opittava se, mitä hänen edessään lojuvat olivat unohtaneet – että kaikkien on ’uskottava Jeesukseen Kristukseen, että hän on Jumalan Poika’, että kun Hänet oli ristiinnaulittu Jerusalemissa, Hän oli ’Isän voimalla – – noussut ylös, minkä kautta hän on saanut voiton haudasta; ja hänessä on myös kuoleman pistin nielty’ [Morm. 7:2, 5]. – –

Teidän on ’uskottava Kristukseen’ – varsinkin sellaisten murheellisten mutta vältettävissä olevien seurausten valossa – oli Mormonin viimeinen vetoomus ja hänen ainoa toiveensa. Se on koko sen kirjan perimmäinen tarkoitus, joka on tullut myöhempien aikojen maailmalle hänen mukaansa nimettynä.” (Christ and the New Covenant, 1997, s. 321–322.)

Raamattu todistaa Mormonin kirjasta, ja Mormonin kirja todistaa Raamatusta. Mormon on julistanut: ”Tämä [Mormonin kirja] on kirjoitettu sitä tarkoitusta varten, että te uskoisitte siihen [Raamattuun]; ja jos te uskotte siihen [Raamattuun], te uskotte tähänkin [Mormonin kirjaan]” (Morm. 7:9).

Presidentti Brigham Young (1801–1877) on julistanut, ettei ole mahdollista, että henkilö, joka väittää todella uskovansa Raamattuun, ei uskoisi Mormonin kirjaan, jos hän on vakavasti tutkinut Mormonin kirjaa ja saanut tietää sen opeista:

”Kukaan ei voi sanoa, että tämä kirja (laskien kätensä Raamatun päälle) on tosi, on Herran sanaa, on tie, on tienviitta polulla, on asiakirja, josta me opimme tuntemaan Jumalan tahdon, ja samalla sanoa, että Mormonin kirja ei ole totta, jos hänellä on ollut tilaisuus lukea se tai kuulla sitä luettavan ja saada tietää sen opeista. Maan päällä ei ole ihmistä, jolla on ollut tilaisuus oppia näistä kahdesta kirjasta Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ja joka voi sanoa, että toinen on tosi ja toinen väärä.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 346.)

Kuva

Raamattu ja Mormonin kirja todistavat Kristuksesta

Greg K. Olsen, © 1990 IRI

Yhtenä Mormonin kirjan tarkoituksena on osoittaa maailmalle, että Pyhä Raamattu on totta (ks. OL 20:11). Kun ihminen lukee Mormonin kirjaa, hänen todistuksensa Raamatusta vahvistuu. Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) on puhunut siitä, kuinka hän rakastaa Raamattua ja Mormonin kirjaa ja kuinka ne kumpikin todistavat, että Jeesus on Kristus:

”Rakastan Raamattua, sekä Vanhaa testamenttia että Uutta testamenttia. Se on suuri totuuden lähde. – –

Tuo pyhä kirja on ollut ihmislapsille mittaamattoman arvokas. Itse asiassa juuri yksi Raamatun kohta innoitti profeetta Joseph Smithiä menemään kotinsa lähellä olevaan lehtoon ja polvistumaan rukoukseen. Tästä seurasi ihmeellinen näky, josta alkoi Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteyden palauttaminen maan päälle. Tuosta näystä alkoi myös uusien pyhien kirjoitusten [Mormonin kirjan] esiin tuleminen Raamatun rinnalle todistamaan jumalattomalle maailmalle, että Jeesus on Kristus ja että Jumala elää ja rakastaa lapsiaan ja on yhä läheisesti tekemisissä heidän pelastuksensa ja korotuksensa kanssa.” (Ks. ”Nykyajan ilmoituksen lahja”, Valkeus, tammikuu 1987, s. 67.)

Moroni näki omin silmin isänsä Mormonin kuoleman ja koko nefiläisten kansakunnan tuhoutumisen. Hänen henkensä kuitenkin säästettiin, ja hän täytti uskollisesti tehtävänsä kuolevaisuudessa. Herra antoi Moronille tehtävän kirjoittaa loppuun murheellinen tarina nefiläisten tuhosta (ks. Morm. 8:3).

Kuva

Mormonin kuoltua taistelussa Moroni jäi yksin

Walter Rane, kirkon historia- ja taidemuseon luvalla

Ennen kuolemaansa Moroni kirjoitti isänsä kirjan viimeisen osan (Morm. 8–9), lyhensi jerediläisten aikakirjan (Eterin kirja), kirjoitti muistiin Jeredin veljen näyn, joka oli levyjen sinetöidyssä osassa (ks. Et. 4:4–5), ja kirjoitti myös oman kirjansa (Moronin kirja). Moronin tehtävä jatkuu edelleen meidänkin taloudenhoitokautenamme. Nykyajan ilmoituksessa meille kerrotaan, että Moronilla on hallussaan ”Efraimin sauvan aikakirjan avaimet” (OL 27:5). Ylösnoussut Moroni palveli profeetta Joseph Smithiä ja ohjasi tätä useita kertoja tämän tehtävässä palauttaa evankeliumin täyteys, johon kuului Mormonin kirjan esiin tuleminen (ks. JS–H 30–60; History of the Church, osa 1, s. 9–19). Kirkko on asettanut Moronin patsaan useimpien temppeliensä huipulle kuvaamaan Moronin tehtävää palautuksessa.

Kohdassa Morm. 8:1–6 kerrotaan olosuhteista, joissa Moroni eli. Tämä auttaa lukijaa ymmärtämään hänen sanomansa tärkeyden. Vanhin L. Tom Perry kahdentoista apostolin koorumista on neuvonut meitä asettumaan niiden asemaan, jotka kauan sitten kirjoittivat pyhiä kirjoituksia. Brigham Youngia lainaten vanhin Perry sanoi:

”’Luetteko, veljeni ja sisareni, pyhiä kirjoituksia ikään kuin itse kirjoittaisitte niitä tuhat, kaksituhatta tai viisituhatta vuotta sitten? Luetteko niitä ikään kuin itse olisitte niitä kirjoittaneiden miesten paikalla? Ellette tunne tällä tavoin, teidän etuoikeutenanne on tuntea siten, jotta Jumalan kirjoitetun sanan henki ja merkitys tulisi yhtä tutuksi kuin päivittäinen vaelluksenne ja puheenne.’ (Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, s. 119.) – –

Noudattakaamme Brigham Youngin neuvoa ja kuvitelkaamme seisovamme paikassa, jossa Moroni, viimeinen suurista nefiläisprofeetoista, seisoi. Hän oli saanut isältään erittäin vaikean tehtävän kirjoittaa valmiiksi aikakirjat, jotka oli jätetty hänen haltuunsa. Hän oli varmasti syvästi järkyttynyt kuvaillessaan kansansa täydellistä tuhoa.

Hän on varmasti tuntenut pakottavaa tarvetta kuvailla, miten lamanilaiset olivat ajaneet takaa hänen kansaansa, kunnes se oli kokonaan tuhottu. Yksinäisyydessään hän kirjoittaa, että hänen isänsä oli surmansa saaneiden joukossa. Tajuamme, että ainoa syy, jonka vuoksi Moroni on elossa, on se, että hän päättäisi aikakirjan, kun hän kirjoittaa: ’Sen tähden minä kirjoitan ja kätken aikakirjat maahan; ja minne minä menen, sillä ei ole väliä’ (Morm. 8:4).

Hänellä ei ole jäljellä muuta kuin usko siihen, että Herra pitää hänet hengissä niin kauan, että hän saa aikakirjat valmiiksi, ja että jonakin päivänä Herran valittu löytää ne. Hän tajuaa, että aikakirja on varoituksen ääni tuleville sukupolville siitä, mitä tapahtuu, kun hänen kansakuntansa kaltaiset kansat kääntyvät pois Herran opetuksista. Sydämensä syvyyksistä Moroni huutaa niille, jotka viimein saavat aikakirjan. Hän haluaa säästää muistiinpanojensa lukijat tottelemattomuuden aiheuttamalta syvältä murheelta ja kurjuudelta.

Hän kirjoittaa ensin kirkon jäsenille ja sitten niille, jotka eivät ole ottaneet vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Moronin viimeiset sanat kirkon jäsenille on kirjoitettu varoituksen ääneksi. Hän kirjoittaa niin kuin hän näkisi kansansa historian toistuvan tulevaisuudessa.” (Ks. ”Katso, Herra on näyttänyt minulle suuria ja ihmeellisiä asioita”, Valkeus, tammikuu 1993, s. 14.)

Kohdassa Morm. 8:16 viitataan profeetta Joseph Smithiin, joka valittiin tuomaan Mormonin kirja maailmalle (ks. OL 3:5–10). Monet muinaiset profeetat tiesivät Joseph Smithistä ja rukoilivat hänen puolestaan, että hän menestyisi kääntäessään ja tuodessaan julki kultalevyt täyttäen siten Jumalan tarkoitukset (ks. Morm. 8:22, 24–25; OL 10:46). Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on puhunut siitä tehtävästä, joka Joseph Smithillä oli Mormonin kirjan esiin tuomisessa:

”Totuus on yksinkertaisesti se, että hän oli Jumalan profeetta – ei enempää eikä hiukkastakaan vähempää!

Pyhät kirjoitukset eivät olleet niinkään lähtöisin Joseph Smithiltä itseltään kuin hänen kauttaan. Joseph oli kanava, jonka kautta ilmoitukset annettiin. – –

Profeetta Joseph Smith oli kouluakäymätön maalaispoika. Kun luemme joitakin alkuperäisiä kirjeitä hänen nuoruusajaltaan, huomaamme hänen olleen jokseenkin hiomaton oikeinkirjoituksessa, kieliopissa ja ilmaisussaan.

Se, että ilmoitukset tulivat hänen kauttaan edes jossakin määrin hiotussa kirjallisessa muodossa, on suoranainen ihme.” (Ks. ”Me uskomme kaiken sen, mitä Jumala on ilmoittanut”, Valkeus, joulukuu 1974, s. 513.)

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on esittänyt näkemyksensä ilmauksesta ”tuomio on minun, sanoo Herra”: ”Puhun viimeisestä tuomiosta. Se on se tulevaisuuden tilanne, jolloin me kaikki seisomme Kristuksen tuomioistuimen edessä tuomittavina teoistamme (ks. 1. Nefi 15:33 ; 3. Nefi 27:15; Morm. 3:20; OL 19:3). – – Uskon, että pyhien kirjoitusten käsky ’älkää tuomitko’ viittaa mitä selkeimmin tähän viimeiseen tuomioon, kuten Mormonin kirjan julistaessa, että ’ihminen ei saa – – tuomita, sillä tuomio on minun, sanoo Herra’ (Morm. 8:20).” (”’Judge Not’ and Judging”, Ensign, elokuu 1999, s. 7.)

Kohdassa Morm. 8:31 viitataan ”suureen saastaisuuteen” meidän aikanamme. Palvellessaan seitsemänkymmenen johtokunnan jäsenenä vanhin Joe J. Christensen esitti, että mainittu suuri saastaisuus ei olisi ympäristöön liittyvää vaan pääasiassa hengellistä:

”Näinä päivinä me kaikki kuulemme ja luemme paljon saastuneesta fyysisestä ympäristöstämme – happosateesta, savusumusta, myrkyllisistä jätteistä. Mutta – – on toisenlaistakin saastetta, joka on paljon vaarallisempaa – moraalista ja hengellistä.

Jokin aika sitten pidetyssä konferenssissa vanhin Boyd K. Packer sanoi: ’Kun me tarkastelemme moraalista ympäristöä, me huomaamme sen saastaisuutta ilmentävien lukujen jyrkän nousun’ (ks. ’Moraalinen ympäristömme’, Valkeus, heinäkuu 1992, s. 62). Apostoli Paavali näki ennalta, ’että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat’ (2. Tim. 3:1). Ja puhuessaan viimeisistä päivistä profeetta Moroni julisti: ’Niin, se tapahtuu aikana, jolloin maan päällä on suurta saastaisuutta’ (Morm. 8:31).

Valitettavasti tämän suuren saastaisuuden vaikutukset ovat ehkä parhaiten nähtävissä joukkoviestimissä, elokuvissa, televisiossa ja popmusiikissa. Senaattori Robert D. Byrd sanoi tästä asiasta näin: ’Jos me tämän kansakunnan keskuudessa jatkuvasti kylvämme kuvia murhasta, väkivallasta, huumeiden käytöstä, – – perversioista [ja] pornografiasta – – miljoonien lasten silmäin eteen vuodesta toiseen ja päivästä päivään, meidän ei pitäisi hämmästyä, jos yhteiskuntamme perusta mädäntyy kuin lepran uhri’ (julkaisussa Michael Medved, Hollywood vs. America, 1992, s. 194).

– – Useimmat joukkoviestimet tuntuvat julistaneen sodan lähes kaikkea sitä vastaan, mitä suurin osa ihmisistä arvostaa eniten: perhe, uskonto, isänmaallisuus. Avioliittoa halvennetaan, kun taas esiaviollisia ja avioliiton ulkopuolisia suhteita rohkaistaan ja ihannoidaan. Ruokottomuudet ja karmein mahdollinen katukieli pommittavat kuuntelijoiden korvia. – – Ihmiselämää väheksytään jatkuvasti väkivaltaa ja surmatöitä tihkuvissa ohjelmissa.” (Ks. ”Lasten kasvattaminen saastuneessa ympäristössä”, Valkeus, tammikuu 1994, s. 10.)

Presidentti Ezra Taft Benson on julistanut, että Moroni näki meidän päivämme ja kirjoitti pitäen meidät mielessään, ja tämän tiedon pitäisi vaikuttaa siihen, kuinka tutkimme Mormonin kirjaa:

”Meidän tulee keskittyä tutkimaan Mormonin kirjaa, [koska] se on kirjoitettu meidän aikaamme varten. Nefiläisillä ei koskaan ollut tätä kirjaa, ei myöskään muinaisten aikojen lamanilaisilla. Se on tarkoitettu meille. Mormon kirjoitti nefiläisen kulttuurin lähetessä loppuaan. Jumalan innoittamana – Hänen, joka näkee kaiken alusta asti – hän lyhensi vuosisatojen aikakirjat valiten ne kertomukset, puheet ja tapahtumat, joista olisi eniten hyötyä meille.

Kaikki Mormonin kirjan tärkeimmät kirjoittajat todistivat kirjoittavansa tuleville sukupolville. – –

Mormon itse sanoi: ’Eli minä puhun teille, te Israelin huoneen jäännös’ (Morm. 7:1). Ja Moroni, joka oli viimeinen innoitettu kirjoittaja, jopa näki meidän aikamme. – –

Jos he näkivät meidän aikamme ja valitsivat sen, mikä olisi meille arvokkainta, niin eikö meidän juuri sillä mielellä tule tutkia Mormonin kirjaa? Meidän tulee koko ajan kysyä itseltämme: ’Miksi Herra innoitti Mormonia (tai Moronia tai Almaa) ottamaan tämän mukaan aikakirjaansa? Mitä sellaista minä voin tästä oppia, mikä auttaa minua elämään tänä aikana?’

Ja on monia esimerkkejä siitä, mikä on vastaus tähän kysymykseen.” (”Mormonin kirja – uskontomme lakikivi”, Liahona, lokakuu 2011, s. 56.)

Presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) on selittänyt, miksi ne, jotka eivät ole tehneet parannusta, tulevat olemaan onnettomia Jeesuksen Kristuksen edessä:

”Pelastusta ei voi olla ilman parannusta. Ihminen ei voi päästä Jumalan valtakuntaan synneissään. Olisi hyvin epäjohdonmukaista, että ihminen tulisi Isän kasvojen eteen ja asuisi Jumalan kasvojen edessä synneissään.

Luulen, että maan päällä on hyvin monia ihmisiä, monia heistä ehkä kirkossa – ainakin muutamia – joilla on sellainen käsitys, että he voivat kulkea tämän elämän halki tehden mitä haluavat, rikkoen Herran käskyjä, ja että he kuitenkin lopulta tulevat olemaan Hänen kasvojensa edessä. He ajattelevat, että he tekevät parannuksen, kenties henkimaailmassa.

Heidän pitäisi lukea nämä Moronin sanat: ’Luuletteko voivanne asua hänen [Kristuksen] kanssaan tietoisina syyllisyydestänne? Luuletteko, että voisitte olla onnellisia asuessanne tuon pyhän Olennon kanssa, kun sieluanne kiduttaa syyllisyydentunto siitä, että olette aina rikkoneet hänen lakejaan vastaan?’ [Morm. 9:3.]” (Pelastuksen oppeja, toim. Bruce R. McConkie, 3 osaa, 1977–1982, osa 2, s. 186.)

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on selittänyt, miksi henkilö, joka on tehnyt syntiä, tuntee syyllisyyden taakan ja tarvetta tehdä parannusta:

”Alkaessaan tehdä parannusta ihmisen täytyy tuntea syvää syyllisyyttä, ja tämä syyllisyydentunto saattaa aiheuttaa kärsimystä mielessä, hengessä ja joskus jopa ruumiissa. Voidakseen elää itsensä kanssa rikkomuksen tehneen ihmisen täytyy valita kahdesta vaihtoehdosta jompikumpi. Toinen vaihtoehto on, että hän paaduttaa omantuntonsa eli turruttaa herkkyytensä voidakseen jatkaa rikkomustaan. Ne, jotka valitsevat tämän vaihtoehdon, käyvät lopulta koviksi ja paatuneiksi ja kadottavat halunsa tehdä parannusta. Toinen vaihtoehto on se, että antaa katumuksen johtaa täydelliseen murheeseen, sitten parannukseen ja lopulta anteeksiantoon.

Muistakaa, että anteeksiantoa ei voi koskaan saada ilman parannusta. Eikä parannusta voi koskaan tapahtua, ennen kuin ihminen on täysin vilpitön ja myöntää tekonsa ilman puolusteluja ja järkeilyjä. Hänen täytyy myöntää itselleen, että hän on tehnyt syntiä, yrittämättä pienimmässäkään määrin vähätellä tai järkeillen puolustella rikkomustaan tai sen vakavuutta. Hänen täytyy myöntää, että hänen rikkomuksensa on niin suuri kuin se todella on, eikä sanoa vakavaa asiaa vähäpätöiseksi. Ne ihmiset, jotka päättävät katsoa totuutta silmiin ja muuttaa elämänsä, voivat aluksi huomata parannuksen olevan vaikeampi tie, mutta kun he saavat maistaa parannuksen hedelmiä, he huomaavat sen tien äärettömän paljon ihanammaksi.” (Ks. ”Parannuksen evankeliumi”, Valkeus, maaliskuu 1983, s. 3.)

Vanhin Dallin H. Oaks on selittänyt pyhien kirjoitusten ja henkilökohtaisen ilmoituksen välistä yhteyttä:

”[Myöhempien aikojen pyhien] tapa lukea ja käyttää Raamattua ja muita pyhiä kirjoituksia eroaa useimpien muiden kristittyjen tavasta siinä, että me uskomme jatkuvaan ilmoitukseen. Meille pyhät kirjoitukset eivät ole tiedon perimmäinen lähde vaan se, mikä edeltää perimmäistä lähdettä. Perimmäinen tieto tulee ilmoituksen kautta. Moronin tavoin me vahvistamme, että ihminen, joka kieltää ilmoituksen, ’ei tunne Kristuksen evankeliumia’ (Morm. 9:8).

Herran sana pyhissä kirjoituksissa on kuin lamppu, joka valaisee askeleemme (ks. Ps. 119:105), ja ilmoitus on kuin väkevä voima, joka voimistaa lampun valon moninkertaiseksi. Kehotamme jokaista tutkimaan huolellisesti pyhiä kirjoituksia ja niitä koskevia profeetallisia opetuksia sekä rukoillen etsimään henkilökohtaista ilmoitusta saadakseen tietää niiden merkityksen omalla kohdallaan.” (”Scripture Reading and Revelation”, Ensign, tammikuu 1995, s. 7.)

Moroni julisti, että Jumala on muuttumaton olento, joka pysyy samana ”eilen, tänään ja ikuisesti” (Morm. 9:9). Nykyajan ilmoitus vahvistaa Mormonin kirjan esiintulon todistavan, että edelleenkin ”Jumala innoittaa ihmisiä ja kutsuu heitä pyhään työhönsä” meidän aikanamme kuten Hän on toiminut entisaikoina ”osoittaen siten, että hän on sama Jumala eilen, tänään ja ikuisesti” (OL 20:11–12).

Julkaisussa Lectures on Faith [Luentoja uskosta] esitetään, että saadakseen täydellisen uskon Jumalaan ihmisellä täytyy olla oikea käsitys Jumalan luonteesta, täydellisyydestä ja ominaisuuksista (ks. 1985, s. 38). Yksi Jumalan ominaispiirteistä on se, että Hän ei muutu: ”[Jumala] ei muutu eikä Hänessä ole vaihtelevaisuutta vaan Hän on sama iankaikkisesta iankaikkiseen ollen sama eilen, tänään ja aina; ja Hänen kulkunsa on yksi ikuinen ja muuttumaton ympyrä” (Lectures on Faith, s. 41). Mieti, millainen siunaus on tietää, että Jumala jatkaa pyhää työtään meidän aikanamme ja että Hän pysyy aina samana eilen, tänään ja ikuisesti.

Moroni varoitti meitä siitä, että on ihmisiä, jotka ovat kuvitelleet itselleen ”jumalan, joka vaihtelee” (Morm. 9:10). Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että me emme voisi uskoa tai luottaa Jumalaan, joka muuttuu tai on yhä oppimassa uusia totuuksia:

”Joidenkuiden hyvää tarkoittavien myöhempien aikojen pyhien mielessä Jumalan kaikkitietävyys on määritelty ’iankaikkisen edistymisen’ ajatuksen pohjalta. Jotkut ovat erehtyneet olettamaan, että Jumalan edistyminen liittyy siihen, että Hän saa lisää tietoa. – –

Jumala saa suurta ja jatkuvaa iloa ja kunniaa siitä, kun Hän lisää luotujaan ja auttaa heitä edistymään, eikä uusista älyllisistä kokemuksista.

Sen vuoksi kaikkitietävän Jumalan ja sen väärän käsityksen välillä, että Jumala suorittaa jonkinlaisia jatko-opintoja, etsii yhä lisää avaintotuuksia ja keskeistä tietoa, on suunnaton ero. Jos jälkimmäinen olisi totta, Jumala saattaisi minä tahansa hetkenä löytää jonkin uuden totuuden, joka ei ole Hänelle ennestään tuttu ja joka uudistaisi, heikentäisi tai horjuttaisi tiettyjä totuuksia, jotka jo ovat Hänen tiedossaan. Profetia olisi vain ennustus. Lunastukseemme liittyvien oletusten suunnittelua pitäisi muuttaa. Meidän onneksemme Hänen pelastussuunnitelmansa on kuitenkin koko ajan käynnissä – eikä koko ajan muokattavana.” (All These Things Shall Give Thee Experience, 1979, s. 14–15.)

Huomaa todisteet, joita Moroni antoi ja jotka todistavat Jumalan ihmeistä – taivaan ja maan luominen (ks. Morm. 9:17), ihmisen luominen (ks. jae 17) sekä pyhien kirjoitusten todistukset Jeesuksen ja apostolien tekemistä ihmeistä (ks. jae 18). Moronin kuvailema ”ihmeiden Jumala” on yhä olemassa. Vanhin Dallin H. Oaks on todistanut siitä, että meidän aikanamme tapahtuu monia ihmeitä ja niitä tapahtuu Jeesuksen Kristuksen tosi kirkossa:

”Kirkkomme työssä ja jäsentemme elämässä tapahtuu joka päivä monia ihmeitä. Monet teistä ovat nähneet ihmeitä omin silmin, kenties enemmän kuin käsitättekään.

Ihmeen on määritelty olevan ’suotuisa tapahtuma, jonka saa aikaan jumalallinen voima, jota kuolevaiset eivät ymmärrä eivätkä itse pysty toistamaan’ [julkaisussa Encyclopedia of Mormonism, toim. Daniel H. Ludlow, 5 osaa, 1992, osa 2, s. 908]. Useimmat epäuskonnolliset ihmiset ja jotkut uskonnollisetkin hylkäävät ajatuksen siitä, että jumalallinen voima saa aikaan joitakin tapahtumia. – –

Jeesuksen Kristuksen tosi kirkossa tehdään aina ihmeitä pappeuden voimalla. Mormonin kirjassa opetetaan, että ’Jumala on järjestänyt keinon, jolla ihminen voi uskon kautta tehdä voimallisia ihmeitä’ (Moosia 8:18). Tämä keino on pappeuden voima (ks. Jaak. 5:14–15; OL 42:43–48), ja sillä voimalla tehdään ihmeitä uskon kautta (ks. Et. 12:12; Moroni 7:37).” (”Miracles”, Ensign, kesäkuu 2001, s. 6, 8.)

Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) on puhunut siitä, miksi ihmeet joskus lakkaavat:

”Miksi merkit ja ihmeet tiettyinä aikakausina lakkaavat? Miksi niitä ei tapahdu kaikkina aikoina ja kaikkien kansojen keskuudessa? Olivatko entisajan ihmiset oikeutettuja suurempiin siunauksiin kuin me, jotka nykyään asumme saman maan päällä kuin he silloin? Moroni vastaa: ’Syy siihen, miksi’ lahjojen ja ihmeiden Jumala ’lakkaa tekemästä ihmeitä ihmislasten keskuudessa’ ja vuodattamasta lahjojaan heille, ’on se, että he vaipuvat epäuskoon ja poikkeavat oikealta tieltä eivätkä tunne Jumalaa, johon heidän tulisi turvata’. He palvovat epäjumalia, jotka he määrittävät uskontunnustuksissaan, eivätkä he enää kulje samoja polkuja kuin aiempien aikojen pyhät.

Ihmiset ovat muuttuneet, ei Jumala. Hän on sama ikuisesti. Kaikki ihmiset, joilla on sama usko ja jotka elävät saman lain mukaan, korjaavat satona samoja siunauksia.” (A New Witness for the Articles of Faith, 1985, s. 367.)

Moroni sanoi osaavansa kirjoittaa ainakin kahdella kielellä: hepreaksi ja egyptiksi (ks. Morm. 9:32–34). Hän huomautti, että jos levyt ”olisivat olleet kyllin suuret”, hän olisi kirjoittanut hepreaksi. Levyillä olleen tilan puutteen vuoksi aikakirjaa pitäneet käyttivät uudistettua egyptiä (ks. jakeet 32–33). Aikaisemmin Mormonin kirjassa sekä Nefi että kuningas Benjamin olivat vahvistaneet käyttävänsä egyptin kieltä. Nefi sanoi kirjoittavansa egyptiläisten kielellä kaivertaessaan pieniin levyihin (ks. 1. Nefi 1:2). Puhuessaan pojilleen pronssilevyjen tärkeydestä kuningas Benjamin huomautti, että Lehi osasi lukea aikakirjaa, koska ”hänelle oli opetettu egyptiläisten kieli” (Moosia 1:4). Sen vuoksi me ymmärrämme, että Lehi opetti evankeliumia ja egyptin kieltä ”lapsilleen, niin että he siten saattoivat opettaa niitä lapsilleen” (Moosia 1:4). On ilmeistä, että tämä malli jatkui läpi myöhempien aikakirjanpitäjien sukupolvien, kunnes Moroni oppi kielen isältään. Moronin sanat siitä, että hän kirjoitti uudistetuksi egyptiksi (ks. Morm. 9:32), osoittavat, että Lehin ajan jälkeen seuranneiden tuhannen vuoden kuluessa kielenkäytössä oli tapahtunut joitakin mukautumisia. Tämä voisi selittää, miksi Moroni lopetti huomautukseen, ”ettei mikään muu kansa osaa meidän kieltämme”, vaan Jumala oli valmistanut keinot aikakirjan lopulliseen tulkitsemiseen ja kääntämiseen (Morm. 9:34).