Alma 32–35

Luvun Alma 32 keskeinen ajatus on uskominen Jumalan sanaan. Alma huomautti, että kun Jumalan sana kylvetään sydämen hedelmälliseen maaperään, se alkaa paisua ja kasvaa. Kokeilemalla Jumalan sanaa eli ravitsemalla sanaa kuuliaisuudella se tuottaa hedelmää, joka on mitä kallisarvoisinta, makeampaa kuin kaikki, mikä on makeaa, valkoisempaa kuin kaikki, mikä on valkoista, ja puhtaampaa kuin kaikki, mikä on puhdasta. Jumalan sanan laiminlyöminen ei johda sellaisiin hedelmiin.

Kuinka ravitsemme uskoamme sanaan, niin että voimme kestitä itseämme tällä hedelmällä? Presidentti Joseph Fielding Smith (1876–1972) on opettanut: ”Jos me haluamme elävän, pysyvän uskon, meidän täytyy olla aktiivisia jokaisen velvollisuuden suorittamisessa tämän kirkon jäseninä” (Pelastuksen oppeja, toim. Bruce R. McConkie, 3 osaa, 1977–1982, osa 2, s. 289).

Vanhin Joseph B. Wirthlin (1917–2008) kahdentoista apostolin koorumista on opettanut samalla tavoin: ”Usko syntyy, kun ehdoton luottamus siihen, mitä emme voi nähdä, yhdistyy toimintaan, joka on täydellisessä sopusoinnussa taivaallisen Isämme tahdon kanssa. Ilman näitä kaikkia kolmea – ensiksi ehdoton luottamus, toiseksi toiminta ja kolmanneksi täydellinen sopusointu – ilman näitä kolmea meillä on vain väärennöstä – heikkoa ja laimennettua uskoa.” (”Löytääkö hän uskoa maan päältä?”, Liahona, marraskuu 2002, s. 83.)

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on tähdentänyt sitä, kuinka tärkeää on tutkia lukuja Alma 32–34 yhtenäisenä kokonaisuutena:

”[Luvun Alma 32] loistavassa saarnassa Alma käsittelee uskoa ensin yleisesti vertaamalla Jumalan sanaa siemeneen ja keskittyy sitten puhumaan uskosta Kristukseen, joka on Jumalan Sana ja kasvanut hedelmää tuottavaksi puuksi – puuksi, jonka hedelmänä on juuri se Kristuksen rakkaus, jonka Lehi aiemmin havaitsi. – – Kristus on elämän leipä, elävä vesi, tosi viinipuu. Kristus on iankaikkisen elämän siemen, puu ja hedelmä.

Mutta elämän puun syvällinen ja keskeinen kuvakieli tässä saarnassa kadotetaan tai ainakin se suuresti heikkenee, jos lukija ei seuraa sitä edelleen Mormonin kirjan kahteen seuraavaan lukuun.” (Christ and the New Covenant, 1997, s. 169.)

Kuva

Pariskunta ottaa elämän puun hedelmää

Jerry Thompson, © IRI

Alma havaitsi köyhien soramilaisten olevan valmiita saamaan evankeliumin opetusta. Se, että rikkaat soramilaiset olivat torjuneet heidät, myötävaikutti heidän nöyryyden tilaansa.

Piispa Richard C. Edgley johtavasta piispakunnasta on opettanut, että nöyryys ja alistuvaisuus ovat hyveitä, jotka suovat ihmisen päästä osalliseksi evankeliumin siunauksista: ”Monet meistä elävät tai työskentelevät sellaisessa ympäristössä, jossa nöyryys käsitetään usein väärin ja sitä pidetään heikkoutena. Nöyryys ei sisälly monenkaan yrityksen tai laitoksen julkilausuttuihin arvoihin tai niiden johdon toivomiin ominaisuuksiin. Mutta kun me opimme tuntemaan sitä, kuinka Jumala toimii, nöyrän ja alistuvan hengen voima käy ilmeiseksi. Suuruus Jumalan valtakunnassa alkaa nöyryydestä ja alistuvaisuudesta. Nämä toisiinsa liittyvät hyveet ovat ensimmäisiä ratkaisevia askelia, jotka avaavat uusia mahdollisuuksia Jumalan siunauksille ja pappeuden voimalle. Sillä, keitä me olemme tai kuinka suuressa arvossa meitä pidetään, ei ole merkitystä. Meidän voimanamme ja toivonamme ovat nöyryys ja alistuvaisuus Herraa kohtaan sekä kiitollinen sydän.” (Ks. ”Nöyryyden voima”, Liahona, marraskuu 2003, s. 98.)

Nöyryys on Herran silmissä niin tärkeää, että toisinaan Hän auttaa meitä olemaan nöyriä. Kohdassa Alma 32:8–16 puhutaan kahdenlaisesta tavasta nöyrtyä. Jakeessa 13 kuvataan niitä, joiden ”on pakko olla nöyriä”. Jakeissa 14 ja 16 puhutaan toisista, jotka nöyrtyvät vapaaehtoisesti ”sanan tähden”.

Myös vanhin Carlos E. Asay (1926–1999) seitsemänkymmenen koorumista on kuvannut näitä kahta ryhmää: ”Useimmilla meistä tuntuu olevan ’nefiläisten kierre’ osana luonnettamme. On ajankohtia, jolloin olemme alttiita opetukselle. Nöyryytemme suo meille mahdollisuuden kasvaa ja ratsastaa hengellisyyden aallon harjalla. Sitten on toisia aikoja, jolloin alamme tuntea omahyväisyyttä ja pöyhkeillä kopeudessa. – – Kuinka paljon parempi olisikaan, jos muistaisimme Jumalamme ja uskontomme ja rikkoisimme kierteen siten, että jatkuvasti palvelisimme Jumalaa ja eläisimme vanhurskaasti? Kuinka paljon parempi olisikaan, jos Herran sana tekisi meistä nöyriä ja olisimme hengessä kyllin voimakkaita, jotta muistaisimme Jumalamme, olimmepa missä tahansa olosuhteissa.” (Family Pecan Trees: Planting a Legacy of Faith at Home, 1992, s. 193–194.) Lisää tietoa sekä kaavio, joka kuvaa ylpeyden kierrettä, on liitteessä ”Vanhurskauden ja jumalattomuuden kierre” (s. 427).

Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) on kuvannut tapoja, joilla voisimme nöyrtyä ja välttää ne koettelemukset, joita toisinaan liittyy siihen, kun meidät pakotetaan olemaan nöyriä:

”Me voimme päättää nöyrtyä voittamalla vihamielisyytemme veljiämme ja sisariamme kohtaan, arvostamalla heitä niin kuin itseämme ja kohottamalla heidät yhtä korkealle tai korkeammalle kuin me itse olemme (ks. OL 38:24; 81:5; 84:106).

Me voimme päättää nöyrtyä ottamalla vastaan neuvoja ja nuhteita (ks. MK Jaak. 4:10; Hel. 15:3; OL 63:55; 101:4–5; 108:1; 124:61, 84; 136:31; Sananl. 9:8).

Me voimme päättää nöyrtyä antamalla anteeksi niille, jotka ovat loukanneet meitä (ks. 3. Nefi 13:11, 14; OL 64:10).

Me voimme päättää nöyrtyä palvelemalla epäitsekkäästi (ks. Moosia 2:16–17).

Me voimme päättää nöyrtyä menemällä lähetystyöhön ja saarnaamalla sanaa, joka voi tehdä muut nöyriksi (ks. Alma 4:19; 31:5; 48:20).

Me voimme päättää nöyrtyä menemällä useammin temppeliin.

Me voimme päättää nöyrtyä tunnustamalla ja hylkäämällä syntimme ja syntymällä Jumalasta (ks. OL 58:43; Moosia 27:25–26; Alma 5:7–14, 49).

Me voimme päättää nöyrtyä rakastamalla Jumalaa, alistamalla oman tahtomme Hänen tahtoonsa ja asettamalla Hänet ensimmäiselle sijalle elämässämme (ks. 3. Nefi 11:11; 13:33; Moroni 10:32).” (”Kavahtakaa ylpeyttä”, Valkeus, heinäkuu 1989, s. 5.)

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on puhunut vaaroista, joita liittyy merkkien tavoittelemiseen uskon saamiseksi:

”Merkin näyttäminen voi muodostua niiden tuomioksi, jotka saavat tiedon sillä keinolla. Heiltä menee ohi mahdollisuus kehittyä uskossa, ja he altistavat itsensä vakavammalle rangaistukselle hairahtumisen vuoksi kuin ne, joiden hengellinen kehitys etenee tavanomaista uskon kehittymisen tietä.

Niille, jotka tavoittelevat merkkejä kasvattamatta ensin uskoa, jonka Jumala vaatii ennakkoehtona, on muitakin ’tuomioita’.

Yksi tuomio on tulla johdetuksi harhaan. Jumala varoitti muinaista Israelia, ettei se seuraisi profeettoja, jotka esittävät merkkejä ja ihmeitä ja sitten yrittävät johtaa heitä pois palvelemaan outoja jumalia (ks. 5. Moos. 13:1–3). Vapahtaja opetti apostoleilleen, että viimeisinä päivinä ’nousee myös vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja, ja he näyttävät suuria merkkejä ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, jopa valitutkin, jotka ovat valittuja liiton mukaan’ (JS–M 22; ks. myös Matt. 24:24; Mark. 13:22.) – –

Meidän aikanamme Jumala ei käytä ihmeitä tai merkkejä keinona opettaa epäuskoisia tai saada heidät vakuuttuneiksi. Sen johdosta meidän ei pidä pyytää merkkejä siihen tarkoitukseen, ja meidän tulee suhtautua äärimmäisen epäilevästi merkkejä tavoittelevien niin sanottuihin hengellisiin todisteisiin.” (The Lord’s Way, 1991, s. 85–86.)

Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on auttanut meitä ymmärtämään paremmin uskon merkitystä:

”Jotta usko olisi uskoa, sen täytyy keskittyä johonkin, mitä ei tiedetä. Jotta usko olisi uskoa, sen täytyy yltää pidemmälle kuin se, mistä on vahvistavia todisteita. Jotta usko olisi uskoa, sen täytyy yltää tuntemattomaan. Jotta usko olisi uskoa, sen täytyy astua valon reunalle ja sitten muutama askel pimeyteen. Jos kaiken täytyy olla tiedossa, jos kaikki täytyy selittää, jos kaikki täytyy vahvistaa, silloin ei tarvita uskoa. Sille ei totisesti ole yhtään tilaa. – –

Uskoa on kahta laatua. Toinen niistä toimii tavallisesti jokaisen ihmisen elämässä. Se on sellaista uskoa, joka syntyy kokemuksesta. Se antaa meille varmuuden, että uusi päivä koittaa, että kevät tulee, että kasvua tapahtuu. Se on sellaista uskoa, joka antaa meille luottamusta siihen, minkä on määrä tapahtua. – –

On toisenkinlaista uskoa, todella harvinaislaatuista. Tämänkaltainen usko saa aikaan asioiden tapahtumisen. Se on sellaista uskoa, joka on kelvollista ja valmistautunutta ja horjumatonta, ja se saa aikaan asioita, joita ei muutoin tapahtuisi. Se on sellaista uskoa, joka saa ihmiset liikkeelle. Se on sellaista uskoa, joka saa toisinaan asioita liikkeelle. – – Se tulee vähitellen kasvun myötä. Se on ihmeellinen, jopa ylimaallinen voima – yhtä todellinen ja näkyvä voima kuin sähkö. Ohjattuna ja kanavoituna sillä on suuri vaikutus. – –

Maailmassa, joka on täynnä skeptisyyttä ja epäilyä, ilmaus ’se uskoo, joka näkee’ suosii asennetta ’Kun näytät minulle, niin sitten uskon’. Haluamme ensin kaiken näytön ja kaikki todisteet. Näyttää olevan vaikeaa hyväksyä asioita uskon pohjalta.

Milloin opimme, että hengellisissä asioissa tilanne toimii päinvastoin – että se näkee, joka uskoo? Hengellinen usko edeltää hengellistä tietoa. Kun uskomme asioihin, joita ei nähdä mutta jotka silti ovat totta, silloin meillä on uskoa.” (”What Is Faith?”, julkaisussa Faith, 1983, s. 42–43.)

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on kuvannut toivon, uskon ja tiedon välistä suhdetta ja selittänyt, kuinka niiden välinen suhde on syvällinen ja dynaaminen: ”Usko ja toivo ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa, eikä niitä voi aina selkeästi erottaa toisistaan eikä selvittää, kumpi tulee ensin. Vaikka toivo ei ole täydellistä tietoa, sen elähdyttämät odotukset ovat ’varmasti’ tosia (Et. 12:4; ks. myös Room. 8:24; Hepr. 11:1; Alma 32:21).” (Ks. ”Toivon kirkkaus”, Valkeus, tammikuu 1995, s. 33.)

Pienten lasten usko johtaa usein jumalallisiin oivalluksiin. Vanhin Neal A. Maxwell on kuvannut, kuinka lasten esimerkki voi palvella opettaen niitä, jotka ovat heitä vanhempia:

”Lasten ’sydämen ajatukset ja aikeet’ kohdistuvat usein Mestariin. Vaikka nämä lapset eivät ole täysi-ikäisiä, he ovat täynnä uskoa! Koska he ovat liian nuoria virallisiin kirkon tehtäviin, heidät on kutsuttu palvelemaan esimerkkeinä. He menestyvät erityisen hyvin, jos heitä on siunattu hyvillä vanhemmilla (ks. 1. Nefi 1:1).

Aivan kuten kirjoituksissa vakuutetaan, ’pienille lapsille annetaan monta kertaa sanoja’ (Alma 32:23). Esimerkiksi ylösnoussut Jeesus ilmaisi nefiläislapsille asioita, jotka nämä sitten opettivat aikuisille ja vanhemmilleen, ’vielä suurempia’ asioita kuin Jeesus oli opettanut (3. Nefi 26:14).

On ollut etuoikeus sinetöidä adoptoituja lapsia Nan ja Dan Barkeriin, jotka asuvat nykyisin Arizonassa. Jokin aika sitten Nate, joka oli silloin vasta täyttänyt kolme vuotta, sanoi: ’Äiti, yhden pienen tytön pitäisi vielä tulla meidän perheeseen. Hänellä on tumma tukka ja tummat silmät ja hän asuu kaukana täältä.’

Viisas äiti kysyi: ’Kuinka sinä tiedät tämän?’

’Jeesus kertoi minulle yläkerrassa.’

Äiti huomautti: ’Meillä ei ole yläkertaa’, mutta tiedosti nopeasti, kuinka merkittävä asia oli juuri sanottu. Paljon vaivannäön ja monien rukousten jälkeen Barkerin perhe oli syksyllä vuonna 1995 Suolajärven temppelin sinetöimishuoneessa, jossa heidän perheeseensä sinetöitiin ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi pieni tummatukkainen ja tummasilmäinen tyttö Kazakstanista. Vielä nykyisinkin innoitetut lapset kertovat vanhemmilleen ’suuria ja ihmeellisiä asioita’ (3. Nefi 26:14).” (Ks. ”Muutu lapsen kaltaiseksi”, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 70.)

Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että halukkuus suorittaa Alman koe johtaa kääntymykseen:

”Tiedämme, että niin kirkkoon kuuluvat kuin kuulumattomatkin kääntyvät täysin Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin todennäköisemmin silloin, kun heillä on halua kokeilla sanaa (ks. Alma 32:27). Tämä on sekä mielen että sydämen asenne, joka sisältää halun tuntea totuus ja tahdon toimia tuon halun mukaisesti. Niille, jotka tutkivat kirkkoa, kokeileminen voi olla niinkin yksinkertaista kuin lupaus lukea Mormonin kirja, rukoilla sen totuudesta ja pyrkiä vilpittömästi saamaan tieto siitä, oliko Joseph Smith Herran profeetta.

Todellinen kääntymys tulee Hengen voimasta. Kun Henki koskettaa sydäntä, sydämet muuttuvat. Kun yksityiset ihmiset, niin jäsenet kuin tutkijatkin, tuntevat Hengen tekevän työtä heidän kanssaan tai kun he näkevät osoituksia Herran rakkaudesta ja armosta elämässään, he ylentyvät ja rakentuvat hengellisesti ja heidän uskonsa Häneen vahvistuu. Nämä kokemukset Hengen kanssa seuraavat luonnollisesti, kun ihminen on halukas kokeilemaan sanaa. Tällä tavalla me tulemme tuntemaan, että evankeliumi on tosi.” (Ks. ”Nyt on aika”, Liahona, tammikuu 2001, s. 89.)

Aika ajoin Hengen aikaansaamia paisumisen liikkeitä, sielun avartumista, ymmärryksen valaistumista ja ihanien tuntemusten alkamista, joista puhutaan kohdassa Alma 32:28, on vaikea ilmaista sanoin. Se, että tunteita on vaikea ilmaista, ei kuitenkaan sulje pois niiden todenmukaisuutta.

Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on kertonut kokemuksen, joka kuvaa sanallisen ilmaisun vaikeutta. Hän lausui ateistille todistuksensa siitä, että on olemassa Jumala. Mies sanoi, ettei hän voinut tietää sellaista. Presidentti Packer vertasi todistustaan ja tietämystään tietoon siitä, miltä suola maistuu (katso kohdan Alma 30:15–16 selityksiä, s. 219–220; ks. myös ”Herran lamppu”, Valkeus, joulukuu 1988, s. 33–34).

Lisääntynyt usko Jumalan sanaan on yksi niistä hedelmistä, joita kasvaa pehmeän sydämen hedelmälliseen maaperään kylvetyistä uskon siemenistä. Presidentti James E. Faust (1920–2007) ensimmäisestä presidenttikunnasta on kuvannut uskon ja tiedon kasvamisen ja kehittymisen välttämättömiä perusedellytyksiä: ”Meidän täytyy muokata – – omaa uskon kasvualustaamme. Tätä varten meidän täytyy kyntää maaperää päivittäisen nöyrän rukouksen avulla pyytäen voimaa ja anteeksiantoa. Meidän täytyy äestää maaperää voittamalla ylpeyden tunteemme. Meidän täytyy muokata kasvualustaa pitämällä käskyt parhaan kykymme mukaan. Meidän täytyy olla rehellisiä Herralle kymmenystemme ja muiden lahjoitustemme maksamisessa. Meidän täytyy olla kelvollisia ja kykeneviä kutsumaan pappeuden suuret voimat siunaamaan meitä, meidän perheitämme ja muita, joista olemme vastuussa. Ei ole parempaa paikkaa, jossa uskomme hengellisiä siemeniä voidaan ravita, kuin temppeliemme pyhät huoneet ja kotimme.” (Ks. ”Siemenistä ja maaperistä”, Liahona, tammikuu 2000, s. 57.)

Kuva

Piirros siitä, kuinka siemen kasvaa puuksi

Kylvetty uskon siemen ei kasva yhtäkkiä. Presidentti Boyd K. Packer on selittänyt, kuinka tärkeää on kärsivällisyys odottaessamme siemenen kasvamista:

”Kokemukseni on ollut, että todistus ei puhkea yhtäkkiä. Pikemminkin se kasvaa, kuten Alma sanoi, uskon siemenestä. – –

Älkää olko pettyneitä, jos olette lukeneet ja lukeneet uudelleen ettekä ole vielä saaneet voimallista todistusta. Saatatte olla jossakin määrin niiden Mormonin kirjassa mainittujen opetuslasten kaltaisia, jotka olivat täynnä Jumalan voimaa suuressa kirkkaudessa ’eivätkä he sitä tienneet’ (3. Nefi 9:20).

Tehkää parhaanne. Ajatelkaa tätä jaetta: ’Katsokaa, että tämä kaikki tehdään viisaasti ja järjestyksessä, sillä ihmistä ei vaadita juoksemaan nopeammin kuin hänellä on voimaa. Ja vielä, on tarpeen, että hän on uuttera, jotta hän siten voisi voittaa palkinnon; sen tähden kaikki on tehtävä järjestyksessä.’ (Moosia 4:27.)” (”Mormonin kirja – toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta: selkeitä ja kallisarvoisia asioita”, Liahona, toukokuu 2005, s. 8.)

Alma käytti maistamisen käsitettä kuvaamaan todistuksen kasvua. Myös profeetta Joseph Smith (1805–1844) on käyttänyt maistamista opettaessaan tosi opin erottamista: ”Tämä on hyvä oppi. Se maistuu hyvältä. Voin maistaa iankaikkisen elämän periaatteita, ja niin voitte tekin. – – Minä tiedän, että kun kerron teille nämä iankaikkisen elämän sanat sellaisina kuin ne on minulle annettu, tekin maistatte ne, ja tiedän teidän uskovan niihin. Te sanotte, että hunaja on makeaa, ja niin sanon minäkin. Pystyn myös maistamaan iankaikkisen elämän hengen. Tiedän, että se on hyvä, ja kun kerron teille näistä asioista, jotka minulle on annettu Pyhän Hengen innoituksen kautta, ne tuntuvat myös teistä suloiselta, ja te iloitsette yhä enemmän.” (Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 548, kursivointi lisätty.)

Sisar Janette Hales Beckham, entinen Nuorten Naisten ylijohtaja, on puhunut pyhien kirjoitusten lukemiseen liittyvistä tunteista: ”Tärkeä askel auttaessamme uskoa muuttumaan todellisuudeksi on oppia huomaamaan Hengen opetukset. Tyttäreni Karen kertoi minulle seuraavan kokemuksensa. Hän kertoi: ’Kun olin ihan pieni tyttö, aloin lukea Mormonin kirjaa ensimmäistä kertaa. Monen päivän lukemisen jälkeen tulin eräänä iltana kohtaan 1. Nefi 3:7. – – En tiennyt, että tämä jae oli monille tuttu, mutta kun luin jakeen, se teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Minuun teki vaikutuksen se, että taivaallinen Isä auttaa meitä pitämään Hänen käskynsä, mutta syvällinen vaikutus oli todellisuudessa enemmänkin tunne. Olin nähnyt vanhempieni alleviivaavan jakeita pyhistä kirjoituksistaan punaisella kynällä. Niinpä nousin ylös ja etsin koko talon, kunnes löysin punaisen kynän, ja hyvin juhlallisena ja tärkeänä alleviivasin jakeen omasta Mormonin kirjastani.’ Karen jatkoi: ’Lukiessani vuosien varrella pyhiä kirjoituksia sama kokemus toistui yhä uudelleen – luin jonkin jakeen, ja se vaikutti minuun syvästi. Aikanaan opin ymmärtämään, että tunne oli Pyhä Henki.’” (”Uskon todellisuus”, Valkeus, tammikuu 1998, s. 77–78.)

Kun Alma puhui köyhille soramilaisille, hän pyysi heitä näkemään totuuden hänen sanomassaan omalla kohdallaan. Ihminen ei voi oppia evankeliumin periaatetta toisen puolesta. Vanhin Neal A. Maxwell on selittänyt, että jokainen meistä voi tietää jumalalliset totuudet varmasti:

”Alma kuvaa uskon kasvua ja sitä, kuinka uskosta voi itse asiassa tulla tietoa sen mukana seuraavien älyllisten ja emotionaalisten kokemusten myötä, joita uskova saa. Kun uskovan ymmärrys on avartunut ja hänen mielensä laajentunut, Alma kysyy: ’Oi, eikö tämä sitten ole todellista?’ Se on todellista, hän sanoo, koska ’sen voi erottaa; sen tähden teidän on tiedettävä, että se on hyvää’. (Alma 32:35.)

Meidän on itse asiassa mahdollista havainnollistaa jokainen jumalallisen opin totuus oikeaksi todistamisen ja vahvistamisen järjestelmällä, joka oikeuttaa meidät sanomaan: ’Minä tiedän!’” (Things As They Really Are, 1978, s. 10.)

Vanhin Bruce C. Hafen seitsemänkymmenen koorumista on käyttänyt Alman vertauskuvaa viljelystä ja maininnut kaksi ravitsemisen tapaa, jotka tuovat evankeliumin siunauksia meidän elämäämme: ”Me kasvamme kahdella tavalla – kitkemällä kielteisiä rikkaruohoja ja kasvattamalla myönteisiä kukkia. Vapahtajan armo on siunaukseksi molemmille tavoille – jos me teemme osamme. Ensiksi meidän täytyy toistuvasti kitkeä synnin ja huonojen valintojen rikkaruohot juurineen. Ei riitä, että vain niitämme rikkaruohot. Kiskokaa ne ylös juurineen tekemällä täysi parannus armon ehtojen täyttämiseksi. Mutta anteeksisaaminen on vain osa kasvuamme. Me emme pelkästään maksa velkaa. Tarkoitus on, että meistä tulee selestisiä olentoja. Kun siis olemme raivanneet sydämemme maan, meidän täytyy jatkuvasti kylvää, kitkeä ja lannoittaa jumalallisten ominaisuuksien siemeniä. Ja kun sitten hikemme ja itsekurimme kasvattavat meidät Hänen lahjojensa tasalle, ’armo kukoistaa’ [’On päivänpaiste sielussain’, MAP-lauluja, 148] sellaisissa kukissa kuin toivo ja sävyisyys. Jopa elämänpuukin voi juurtua tähän sydämen puutarhaan ja tuottaa niin makeaa hedelmää, että se keventää kaikki kuormamme ’ilon tähden hänen Pojastaan’ [Alma 33:23]. Ja kun lähimmäisenrakkauden kukka kukkii täällä, me rakastamme muita Kristuksen oman rakkauden voimalla [ks. Moroni 7:48].” (”Sovitus – kaikki kaikkien puolesta”, Liahona, toukokuu 2004, s. 97–98.)

Presidentti Dieter F. Uchtdorf ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut kirkon jäsenille, kuinka voi tulla Kristuksen opetuslapseksi:

”Se on Jeesuksen Kristuksen seuraajan rauhaisa tie.

Se ei kuitenkaan ole mikään nopea ratkaisu tai pikakuuri.

Eräs ystäväni kirjoitti minulle äskettäin tunnustaen, että hänellä oli vaikeuksia pitää todistuksensa vahvana ja elävänä. Hän kysyi neuvoa.

Vastasin hänen kirjeeseensä ja ehdotin kaikessa rakkaudessa joitakin määrättyjä asioita, jotka hän voisi tehdä saadakseen elämänsä paremmin palautetun evankeliumin mukaiseksi. Hämmästyksekseni hän vastasi kirjeeseeni jo viikon kuluttua. Hänen kirjeensä pääsanoma oli tämä: ’Yritin sitä, mitä ehdotit. Se ei toiminut. Mitä muuta ehdottaisit?’

Veljet ja sisaret, meidän täytyy jatkaa sitkeästi. Emme saavuta iankaikkista elämää pikajuoksulla – tämä on kestävyyslaji. Meidän tulee soveltaa näitä jumalallisia evankeliumin periaatteita yhä uudelleen ja uudelleen. Meidän täytyy tehdä niistä osa normaalia elämäämme päivä toisensa jälkeen.

Liian usein suhtaudumme evankeliumiin kuin maanviljelijä, joka kylvää siemenen maahan aamulla ja odottaa syövänsä maissintähkää iltapäivällä. Kun Alma vertasi Jumalan sanaa siemeneen, hän selitti, että siemen kasvaa hedelmää kantavaksi puuksi vähitellen, tuloksena meidän uskostamme, uutteruudestamme, kärsivällisyydestämme ja pitkämielisyydestämme [ks. Alma 32:43]. On totta, että jotkin siunaukset tulevat heti paikalla: pian sen jälkeen kun kylvämme siemenen sydämeemme, se alkaa paisua ja itää ja kasvaa, ja siitä tiedämme, että siemen on hyvä. Sillä nimenomaisella hetkellä, kun astumme opetuslapseuden polulle, alkaa elämäämme tulla Jumalan näkyviä ja näkymättömiä siunauksia.

Mutta emme voi saada noiden siunausten täyteyttä, jos laiminlyömme puun emmekä huolehdi sen ravinnosta [ks. jae 38].

Ei riitä, että tiedämme siemenen olevan hyvä. Meidän täytyy ravita sitä hyvin huolellisesti, niin se juurtuu [ks. jae 37]. Vasta sitten voimme nauttia sen hedelmästä, joka on ’makeampaa kuin kaikki, mikä on makeaa, ja – – puhtaampaa kuin kaikki, mikä on puhdasta’, ja kestitä itseämme tällä hedelmällä kylliksemme, niin ettei meidän ole nälkä eikä jano [jae 42].

Opetuslapseus on matka. Tarvitsemme tämän matkan jalostavia opetuksia muovataksemme luonnettamme ja puhdistaaksemme sydämemme. Kulkemalla kärsivällisesti opetuslapseuden polkua osoitamme itsellemme uskomme määrän ja halukkuutemme hyväksyä Jumalan tahto omamme sijaan.

Ei riitä, että vain puhuu Jeesuksesta Kristuksesta tai julistaa, että olemme Hänen opetuslapsiaan. Ei riitä, että ympäröimme itsemme uskontomme vertauskuvilla. Opetuslapseus ei ole penkkiurheilua. Emme voi odottaa kokevamme uskon siunauksia epäaktiivisina sivustakatsojina – yhtään sen enempää kuin voimme nauttia hyvän terveyden eduista, jos vain istumme sohvalla ja katselemme urheilua televisiosta ja jaamme neuvoja urheilijoille. Kuitenkin joillekuille ’penkkiopetuslapseus’ on suositumpi, ellei peräti pääasiallinen tapa palvella Jumalaa.

Tätä uskontoa ei saa käytettynä tai lainattuna muilta. Emme voi saada evankeliumin siunauksia pelkästään havainnoimalla sitä hyvää, mitä toiset tekevät. Meidän täytyy tulla pois sivusta ja tehdä sitä mitä saarnaamme. – – Nyt on aika omaksua Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, tulla Hänen opetuslapsikseen ja kulkea Hänen tietään.” (”Opetuslapsen tie”, Liahona, toukokuu 2009, s. 76–77.)

Alma käytti toistuvasti pyhiä kirjoituksia puhuessaan soramilaisten opettamista vääristä opeista. Ensin hän tarkasteli sitä väärää käsitystä, että rukoilla voisi vain Rameumptomilla. Pyhien kirjoitusten kohtia käyttäen hän selitti, että he voisivat rukoilla ja palvella Jumalaa missä tahansa: erämaassaan, pellollaan, talossaan ja myös huoneessaan (ks. Alma 33:2–11). Sitten Alma puhui siitä tosiasiasta, että kaikki profeetat ovat todistaneet Kristuksen tulemisesta (ks. Alma 33:14–22; ks. myös MK Jaak. 7:11).

Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on selittänyt, mitä tarkoittaa, että ihmisellä on jatkuva rukouksen asenne:

”Kun Jumala on käskenyt meitä rukoilemaan, Hän on käyttänyt sellaisia sanoja kuten ’rukoilkaa lakkaamatta’ ja ’rukoilkaa alati’ ja ’voimallinen rukous’.

Nuo käskyt eivät edellytä monisanaisuutta. Itse asiassa Vapahtaja on sanonut meille, ettemme me tarvitse rukoillessamme monia sanoja. Jumalan edellyttämä rukoilemisen uutteruus ei vaadi korusanaisuutta eikä tuntikausien yksinäisyyttä. – –

Sydämemme voi kääntyä Jumalan puoleen ainoastaan, kun se on täynnä rakkautta Häntä kohtaan ja luottamusta Hänen hyvyyteensä.” (”Rukous”, Liahona, tammikuu 2002, s. 17–18.)

Koska muinaiset israelilaiset nurisivat autiomaassa, Herra lähetti myrkkykäärmeitä saadakseen hengellisesti myrkyttyneet nöyrtymään. Monia ihmisiä kuoli, ja katuvat kääntyivät profeettansa puoleen ja anoivat häntä pyytämään Herraa poistamaan käärmeet. Jumala käski Mooseksen tehdä pronssikäärmeen ja kohottaa sen tangon päähän. Herra lupasi, että jokainen, joka katsoisi kohotettua käärmettä, paranisi (ks. 4. Moos. 21:4–9).

Pronssikäärme oli vertauskuva. Vanhin Dallin H. Oaks on selittänyt, että vertauskuva on ”samanlainen kuin jokin toinen asia tai muistuttaa sitä” (”Raamatun kertomukset ja henkilökohtainen varjelus”, Valkeus, tammikuu 1993, s. 36).

Jeesus Kristus opetti, että autiomaassa kohotettu vertauskuva todisti Hänestä: ”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:14–15). Kovan sydämensä ja epäuskonsa vuoksi monet israelilaisista kieltäytyivät käyttämästä hyväkseen yksinkertaista parannuskeinoa (ks. 1. Nefi 17:41). Alma kutsui kaikkia niin että he alkaisivat uskoa Jumalan Poikaan, joka tulisi lunastamaan kansansa ja sovittamaan heidän syntinsä (ks. Alma 33:22; ks. myös Hel. 8:14–15). Alma lupasi, että tämän todistuksen ravitseminen keventäisi heidän kuormiaan ja johtaisi ikuiseen elämään (ks. Alma 33:23).

Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista on määritellyt Herran äärettömän ja iankaikkisen uhrin laajuuden: ”Kun profeetat puhuvat äärettömästä sovituksesta, he tarkoittavat juuri sitä. Sen vaikutukset kattavat kaikki ihmiset, itse maapallon sekä kaikki sen elämän muodot ja ulottuvat iankaikkisuuden loputtomiin laajuuksiin.” (Mormon Doctrine, 2. laitos, 1966, s. 64; ks. myös Moos. 7:30.)

Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista on luetellut muutamia tapoja, joilla Jeesuksen Kristuksen sovitus on ääretön:

”Hänen sovituksensa on ääretön – ilman loppua [ks. 2. Nefi 9:7; 25:16; Alma 34:10, 12, 14]. Se oli ääretön myös siinä mielessä, että koko ihmiskunta pelastuisi loputtomasta kuolemasta. Se oli ääretön, mitä tulee Hänen valtavaan kärsimykseensä. Se oli ääretön ajallisesti lakkauttaen aikaisemman eläinten uhraamisen mallin. Se oli ääretön ulottuvuudeltaan – se tapahtui yhden kerran kaikkien puolesta [ks. Hepr. 10:10]. Ja tuo sovituksen armo ei ulotu ainoastaan lukemattomiin ihmisiin, vaan myös lukemattomiin maailmoihin, jotka Hän on luonut [ks. OL 76:24; Moos. 1:33]. Se oli ääretön ihmisen mitenkään mitattavaksi tai kuolevaisen ymmärrettäväksi.

Jeesus oli ainoa, joka kykeni antamaan tämän äärettömän sovitusuhrin, sillä Hän syntyi kuolevaisesta äidistä ja kuolemattomasta Isästä. Tämän ainutlaatuisen syntymäoikeutensa kautta Jeesus oli ääretön Olento.” (Ks. ”Sovitus”, Valkeus, tammikuu 1997, s. 33.)

Amulek julisti, että Mooseksen lain koko tarkoituksena oli suunnata ihmisten huomio Jeesuksen Kristuksen lopulliseen ”suureen ja viimeiseen uhriin” Getsemanessa ja Golgatalla. Eläinuhrit, juhlapäivät ja juhlat sekä muut päivittäiset jumalanpalvelusmenot olivat täynnä lukuisia vertauskuvia ja kuvajaisia johdattaen Israelin lapsia kohti Kristusta. Samalla tavoin nykyään sakramentti muistuttaa meitä Jeesuksen Kristuksen sovitustehtävästä. Niin ikään muinainen pääsiäinen muistutti vuosittain siitä, että Herra toi Israelin pois fyysisestä vankeudesta Egyptistä. Nykyään pääsiäinen muistuttaa vuosittain siitä, että Herran sovituksen ja ylösnousemuksen ansiosta meidät voidaan lunastaa hengellisestä vankeudesta.

Kuva

Aadam ja Eeva uhraavat

© 1995 Del Parson

Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä vanhin Robert E. Wells puhui uskosta, joka on välttämätön, jotta elämässämme tapahtuisi riittäviä muutoksia päästäksemme osallisiksi Jeesuksen Kristuksen sovituksesta:

”’Kuinka paljon uskoa siis tarvitsen, jotta Kristuksen sovitus toimisi minun kohdallani?’ Toisin sanoen, kuinka paljon uskoa tarvitsen saavuttaakseni pelastuksen? Alman kirjasta – – löytyy vastaus. Profeetta Amulek opetti tämän yksinkertaisen mutta suuren periaatteen: ’Jumalan Poika – – saa aikaan keinon, jolla ihmiset voivat saada parannukseen johtavan uskon’ (Alma 34:14–15, kursivointi lisätty).

Pankaa merkille nämä kolme sanaa: parannukseen johtava usko. Siinä on avain. Neljästi kolmen jakeen aikana hän käyttää sitä ilmaisua [ks. Alma 34:15–17]. – –

Niinpä yhdistelmä, joka muodostuu uskosta Kristukseen sekä parannukseen johtavasta uskosta, on äärimmäisen tärkeä. Tämä käsitys on yksi suurimmista oivalluksista, mitä meillä on yksinkertaisen, varman uskon merkityksestä – uskon, joka riittää parannukseen. Nähtävästi meiltä ei edellytetä vuorten siirtämiseen vaadittavaa uskoa, me emme tarvitse kielillä puhumiseen tai sairaiden parantamiseen vaadittavaa uskoa. Me tarvitsemme vain sen verran uskoa, jotta käsitämme tehneemme syntiä ja teemme parannuksen synneistämme, tunnemme katumusta niistä emmekä enää halua tehdä syntiä vaan tehdä sitä, mikä on Herran Kristuksen mieleen. Silloin kaikkein suurin ihme – sovitus, jossa Kristus pelastaa meidät ansaitsemaltamme rangaistukselta – vaikuttaa meidän kohdallamme.” (”The Liahona Triad”, julkaisussa Doctrines of the Book of Mormon: The 1991 Sperry Symposium, toim. Bruce A. Van Orden ja Brent L. Top, 1992, s. 6–7.)

Oikeudenmukaisuudessa on kaksi puolta:

1. Kuuliaisuus lakia kohtaan johtaa siunauksiin, jotka tuovat iloa (ks. OL 130:20–21).

2. Tottelemattomuus lakia kohtaan johtaa rangaistuksiin, jotka tuovat surua (ks. Alma 42:22).

On kaksi tapaa tyydyttää oikeudenmukaisuus:

1. Älä koskaan riko lakia.

2. Mikäli rikot lakia, kärsi rangaistus.

Ongelma: Lain mukaan mitään lihaa ei julisteta syyttömäksi (ks. 2. Nefi 2:5); jokainen on tehnyt syntiä (ks. Room. 3:23). Näin ollen rangaistus täytyy kärsiä.

Synnillä on kaksi seurausta:

1. Ajallisen lain mukaan meidät erotetaan pois – oikeudenmukaisuutta vastaan on rikottu (ks. Alma 42:14).

2. Hengellisen lain mukaan me tuhoudumme – ”eikä mikään epäpuhdas voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan” (1. Nefi 15:34).

Jeesus ”antaa itsensä uhriksi synnin tähden täyttääkseen lain vaatimukset” (2. Nefi 2:7).

Kristus pani alulle armon lain, mutta kuinka?

1. Hän piti lain täydellisesti ja oli synnitön. Lain mukaan Hänet julistettiin syyttömäksi.

2. Getsemanen puutarhassa ja ristillä Hän kärsi rangaistuksen synneistämme, ikään kuin Hän olisi syyllistynyt jokaiseen syntiin, mitä milloinkaan on tehty.

3. Hän on meidän puolustajamme Isän luona (ks. Alma 33:11; OL 45:3–5).

Vitkasteleminen ja jahkailu voivat vaikuttaa ponnisteluihimme palata taivaallisen Isämme luo. Presidentti Joseph Fielding Smith on opettanut: ”Vitkastelu, sikäli kuin sitä saatetaan soveltaa evankeliumin periaatteisiin, varastaa iankaikkisen elämän – joka on elämää Isän ja Pojan kasvojen edessä” (The Way to Perfection, 1970, s. 202).

Amulek teki selväksi, että päivittäisillä valinnoillamme me viime kädessä luovutamme itsemme joko Herran Hengen tai perkeleen hengen hallinnan tai vaikutuksen alaiseksi. Presidentti Harold B. Lee (1899–1973) on antanut seuraavan selityksen kohtaan Alma 34:35: ”Pyhissä kirjoituksissa sanotaan niille, jotka kuolevat jumalattomassa tilassaan tekemättä parannusta, että perkele sinetöi heidät omikseen (ks. Alma 34:35). Tämä tarkoittaa sitä, että heitä ei lunasteta hänen otteestaan, ennen kuin he ovat maksaneet viimeistä kolikkoa myöten sen, mitä ovat tehneet. Kun he ovat joutuneet riittävässä määrin Saatanan kurittamiksi tyydyttääkseen oikeudenmukaisuuden, silloin heidät tuodaan pois Saatanan otteen ulottuvilta ja määrätään siihen paikkaan Isämme selestisessä, terrestrisessä tai telestisessä maailmassa, jonka he ovat elämällään tämän maan päällä ansainneet.” (The Teachings of Harold B. Lee, toim. Clyde J. Williams, 1996, s. 59.)

Vanhin Melvin J. Ballard (1873–1939) kahdentoista apostolin koorumista on tähdentänyt, kuinka tärkeää on tehdä parannusta kuolevaisuuden aikana:

”Tämä elämä on aika, jolloin ihmisten tulee tehdä parannus. Älköön kukaan meistä kuvitelko, että voimme mennä hautaan ilman että olisimme voittaneet lihan turmeluksia, ja sitten haudassa karistaa kaikki syntimme ja jumalattomat taipumuksemme. Ne seuraavat meitä. Ne ovat hengen mukana, kun se erkanee ruumiista.

– – [Kuolevaisuus] on aika, jolloin ihmiset ovat taipuisampia ja alttiimpia.” (The Three Degrees of Glory: A Discourse, 22. syyskuuta 1922, s. 11–12.)

Aikajärjestyksessä luku Alma 43 seuraa lukua Alma 35. ”Alma suri kansansa pahuutta, eli niitä sotia ja verenvuodatuksia”, ja hän kokosi poikansa erikseen puhuakseen ”siitä, mikä kuuluu vanhurskauteen” (Alma 35:15–16). Välihuomautuksellaan Mormon nimenomaan totesi liittäneensä väliin Alman sanat pojilleen Helamanille, Siblonille ja Koriantonille – ennen kuin palasi ”kertomukseen nefiläisten ja lamanilaisten välisistä sodista” (Alma 43:3; vertaa lukujen Alma 35 ja Alma 43 tiivistelmissä olevia vuosilukuja).

Luvussa Alma 35 selitetään, mitkä asiat johtivat lamanilaisten ja nefiläisten väliseen sotaan, josta kerrotaan luvuissa 43–62. Luvun Alma 35 pohjalta voidaan esittää konfliktitilanne ja lopullinen sota pääpiirteittäin:

1. ”Soramilaisten suositumpi osa – – [vihastui] sanan tähden, sillä se tuhosi heidän juonensa [pappisvaltansa]” (jae 3).

2. Kääntyneet soramilaiset ”karkotettiin maasta; ja heitä oli monia” (jae 6), ja he menivät asumaan Jersonin kansan (Ammonin kansan) keskuuteen. Siellä heitä ravittiin ja vaatetettiin, heille annettiin maita heidän perinnökseen ja kaikki heidän tarpeensa tyydytettiin (ks. jae 9). Aikaisemmassa maassaan heitä oli pidetty köyhinä, saastaisina ja karkeina (ks. Alma 32:2–3).

3. Jersonin kansan ystävällisyys heidän ottaessaan vastaan uudet käännynnäiset raivostutti soramilaiset (ks. Alma 35:8). Soramilaisten ylin hallitsija ”syyti monia uhkauksia sitä vastaan” (jae 9). ”Ammonin kansa ei pelännyt” (jae 9), mikä raivostutti soramilaisia ja heidän hallitsijaansa vielä enemmän.

4. Ne soramilaiset, jotka eivät olleet kääntyneet, ”alkoivat sekoittua lamanilaisiin ja yllyttää näitäkin vihaan” Ammonin kansaa vastaan, joka koostui lamanilaisista käännynnäisistä (jae 10; ks. myös Alma 43:6–7).

Lukuun Alma 35 merkityt tapahtumat paljastavat, kuinka nefiläisten ja lamanilaisten väliset pitkälliset sodat, jotka on merkitty muistiin lukuihin Alma 43–62, alkoivat. Saatana yllytti soramilaisten sydämet vihaan (ks. 2. Nefi 28:20). He puolestaan nostattivat lamanilaisia ja muita nefiläiskapinallisia vihaan ja tarttumaan sota-aseisiin niitä vastaan, jotka olivat hyviä.