Joseph Smith sai lukuun OL 18 tallennetun ilmoituksen itseään, Oliver Cowderya ja David Whitmeriä varten kesäkuussa 1829, pian sen jälkeen kun Pietari, Jaakob ja Johannes olivat antaneet Melkisedekin pappeuden hänelle ja Oliver Cowderylle. Tämän ilmoituksen alussa Herra opetti Oliver Cowderylle, kuinka kirkkoa rakennetaan. Sitten Hän kutsui Oliver Cowderyn ja David Whitmerin saarnaamaan parannusta.
Voisit lukea seuraavat tiedot tai kertoa samankaltaisia tietoja maanjäristyksestä, joka on sattunut sittemmin tai lähellä paikkaa, jossa asutte:
Lokakuun 17. päivänä 1989 klo 17.04 maanjäristys, jonka voimakkuudeksi mitattiin 6,9 Richterin asteikolla, iski San Franciscoon Kaliforniaan Yhdysvalloissa. Tuhannet rakennukset vaurioituivat tai tuhoutuivat. Monien rakennusten perustukset murtuivat, mikä aiheutti sen, että rakennukset julistettiin vaarallisiksi.
Mikä teitä huolestuttaisi, jos asuisitte talossa, jossa on heikko perustus?
Selitä, että lukuun OL 18 on tallennettu Herran Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle antama ilmoitus siitä, kuinka Hänen kirkkoonsa rakennetaan varma perustus. Tämän ilmoituksen alussa Herra puhuu siitä, mitä Oliver Cowdery oli kirjoittanut, eli Mormonin kirjan sanoista, jotka Oliver oli tallentanut toimiessaan profeetta Joseph Smithin kirjurina. Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 18:1–4. Pyydä luokan jäseniä panemaan merkille, kuinka Mormonin kirjaan kirjoitetut asiat auttaisivat kirkon rakentamisessa.
Mitä Herra sanoo Mormonin kirjassa olevan? Kuinka Mormonin kirjassa olevat opetukset voisivat auttaa kirkon rakentamisessa?
Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 18:5. Pyydä luokan jäseniä kuuntelemaan, mitä Vapahtaja lupasi, jos me rakentaisimme Hänen kirkkonsa Hänen evankeliuminsa perustukselle.
Minkä varaan tosi kirkko pitää jakeen 5 mukaan rakentaa? (Oppilaiden vastausten tulee kuvastaa seuraavaa oppia: Tosi kirkko rakennetaan Jeesuksen Kristuksen ja Hänen evankeliuminsa varaan.)
Mitä Herra lupaa meille, kun me rakennamme Hänen kirkkonsa Hänen evankeliuminsa perustukselle?
Herra kutsuu Oliver Cowderyn ja David Whitmerin saarnaamaan evankeliumia
Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 18:6. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille, kuinka Herra kuvailee maailmaa, jossa me elämme. Kun oppilaat ovat kertoneet, mitä he ovat löytäneet, kehota heitä lukemaan OL 18:9 saadakseen selville, minkä käskyn Herran antaa vastauksena maailmassa lisääntyvään pahuuteen.
Mikä on Herran vastaus maailmassa lisääntyvään pahuuteen? (Hän kutsuu palvelijoitaan saarnaamaan parannusta.)
Tuo esiin, että Herra kutsui Oliver Cowderyn ja David Whitmerin saarnaamaan parannusta, kuten Hän oli kutsunut muinoin apostoli Paavalin. Vaikka Oliveria ja Davidia ei kutsuttu kahdentoista apostolin koorumin jäseniksi, heillä olisi myöhemmin tehtäviä tämän koorumin perustamisessa. Selitä, että oppilaat saavat tietää lisää Oliver Cowderyn ja David Whitmerin tehtävistä seuraavassa oppiaiheessa.
Auta oppilaita valmistautumaan sielujen arvoa koskevien Herran opetusten tutkimiseen ottamalla esille muutamia esineitä, joilla uskot ehkä olevan arvoa oppilaillesi. Kysy heiltä, kuinka paljon he maksaisivat kustakin esineestä. Selitä, että yksi tapa päätellä jonkin esineen arvo on ottaa selville, mitä ihmiset olisivat halukkaita maksamaan siitä. Joku saattaisi väittää, että jokin esine on tietyn rahamäärän arvoinen, mutta tuo hinta on oikea vain, jos joku toinenkin on halukas maksamaan kyseisestä esineestä saman verran.
Lue ääneen OL 18:10. Kehota oppilaita selittämään tämän jakeen avulla, mikä on heidän arvonsa Jumalan silmissä. Oppilaat saattavat ehdottaa monia eri periaatteita, mutta muista tähdentää, että sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä.
Miksi arvelette olevanne niin suuriarvoisia Jumalalle?
Pyydä yhtä oppilasta lukemaan ääneen ensimmäisen presidenttikunnan jäsenen, presidentti Dieter F. Uchtdorfin seuraavat sanat:
Kuva
Presidentti Dieter F. Uchtdorf
Jumala ei näe teitä vain pienellä planeetalla asuvina kuolevaisina olentoina, jotka elävät lyhyen aikaa – Hän näkee teidät lapsinaan. Hän näkee teidät sellaisina kuin teistä voi ja on tarkoitus tulla. Hän haluaa teidän tietävän, että te olette tärkeitä Hänelle.” (”Te olette tärkeitä Hänelle”, Liahona, marraskuu 2011, s. 22.)
Muistuta oppilaita toiminnasta, jossa selitit, että esineen arvo perustuu siihen, mitä ihmiset olisivat halukkaita maksamaan siitä. Kehota yhtä oppilasta lukemaan OL 18:11–12. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja ottamaan selville, mitä Vapahtaja oli valmis maksamaan meidän puolestamme.
Minkä hinnan Vapahtaja maksoi sielumme puolesta ?
Kuinka me voimme osoittaa kiitollisuutta Vapahtajalle siitä uhrista, jonka Hän antoi puolestamme? (Vaikka moninaiset vastaukset ovat oikein, tähdennä, että yksi parhaista tavoista, millä voimme osoittaa kiitollisuuttamme, on parannuksen tekeminen.)
Kirjoita taululle seuraava virke: Minun arvoni on niin suuri, että Jeesus Kristus kärsi ja kuoli, jotta minä voin tehdä parannuksen.
Voit ehdottaa, että oppilaat kirjoittavat tämän periaatteen seminaarimuistivihkoonsa tai pyhien kirjoitusten tutkimispäiväkirjaansa.
Kuinka tämä totuus saattaisi vaikuttaa siihen, kuinka te näette itsenne?
Kuinka tämä totuus saattaisi vaikuttaa siihen, miten te kohtelette muita ihmisiä?
Todista Vapahtajan rakkaudesta ja auliudesta kuolla meidän jokaisen puolesta.
Mistähän syystä Herra tuntee suurta iloa, kun me teemme parannuksen?
Jos joku uskoo, että sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä, niin mitä se saattaisi johtaa hänet tekemään? (Mahdollisia vastauksia: kohtelemaan muita arvostaen, palvelemaan muita tai valmistautumaan palvelemaan lähetystyössä.)
Kehota oppilaita lukemaan itsekseen OL 18:14 ja ottamaan selville, mitä Herra kutsui Oliver Cowderyn ja David Whitmerin tekemään.
Mitä teidän mielestänne parannuksen huutaminen tarkoittaa?
Auta oppilaita ymmärtämään tämä ilmaus paremmin lukemalla, mitä vanhin Neil L. Andersen kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Parannuksen huutaminen tarkoittaa yksinkertaisesti ihmisten auttamista palaamaan Jumalan luokse” (ks. ”Valmistaudu hengelliseen päämäärääsi”, kirkon koululaitoksen takkavalkeaillan puhe, 10. tammikuuta 2010, s. 7; speeches.byu.edu).
Millä tavoin me voimme auttaa muita tekemään parannuksen?
Kehota oppilaita lukemaan OL 18:15–16 ja ottamaan selville, mitä ihmiset kokevat auttaessaan jotakuta tulemaan Jeesuksen Kristuksen luokse.
Mitä siunauksia annetaan niille, jotka auttavat muita tulemaan Jeesuksen Kristuksen luokse? (Kun oppilaat vastaavat, voit kirjoittaa taululle seuraavan periaatteen: Jos autamme muita tekemään parannuksen ja tulemaan Herran luokse, me tunnemme iloa heidän kanssaan Jumalan valtakunnassa.)
Mistähän syystä te tunnette iloa, jos tuotte muita Jeesuksen Kristuksen luokse?
Kehota oppilaita kertomaan jokin kokemus, jolloin joko he itse tunsivat tai joku heidän tuttunsa tunsi iloa autettuaan jotakuta pääsemään lähemmäksi Herraa. Voit kertoa jonkin omakohtaisen kokemuksesi.
Kehota oppilaita kirjoittamaan muistiin yksi asia, jonka he voivat tehdä auttaakseen sielujen pelastamisen työssä. Pyydä heitä miettimään tiettyjä ihmisiä, joita he saattaisivat auttaa.
Kohdassa OL 18:5 sanotaan, että Herran kirkon tulee olla rakennettu ”minun evankeliumini ja minun kallioni perustukselle”. Pyhien kirjoitusten oppaassa määritellään, että kallio on ”kuvaannollisesti Jeesus Kristus ja hänen evankeliuminsa, jotka ovat luja perustus ja tuki (OL 11:24; 33:12–13). Kallio voi tarkoittaa myös ilmoitusta, jonka kautta Jumala antaa ihmisille tietoja evankeliumistaan (Matt. 16:15–18).” (PKO, ”Kallio”, scriptures.lds.org/fi.)
Presidentti Dieter F. Uchtdorf ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut:
Kuva
Presidentti Dieter F. Uchtdorf
”Jokainen ihminen, jonka tapaamme, on hyvin tärkeä henkilö taivaalliselle Isällemme. Kun ymmärrämme sen, alamme ymmärtää, kuinka meidän tulee kohdella lähimmäisiämme.
Eräs nainen, joka oli selviytynyt vuosien koettelemuksista ja surusta, sanoi kyynelsilmin: ’Olen oppinut ymmärtämään, että olen kuin vanha 20 dollarin seteli – ryppyinen, repaleinen, nuhruinen, runnottu ja naarmuilla. Mutta olen edelleenkin 20 dollarin seteli. Olen jonkin arvoinen. Vaikka en näytä paljon miltään ja vaikka minua on lytätty ja kohdeltu kaltoin, olen yhä koko 20 dollarin arvoinen.’” (Ks. ”Te olette minun käteni”, Liahona, toukokuu 2010, s. 69.)
Seuraavat kertomukset havainnollistavat presidentti Thomas S. Monsonin ponnistuksia tuoda sieluja Vapahtajan luokse:
Kuva
Presidentti Thomas S. Monson
”Minulla oli piispana monia erilaisia tehtäviä, ja yritin parhaan kykyni mukaan tehdä kaiken, mitä minulta vaadittiin. Silloin Yhdysvallat kävi erästä – – sotaa. Koska monet jäsenistämme palvelivat sotavoimissa, kirkon keskuspaikasta annettiin tehtävä kaikille piispoille, että he tilaisivat jokaiselle asepalveluksessa olevalle Church News -lehden sekä Improvement Era -lehden, joka oli senaikainen kirkon aikakauslehti. Sen lisäksi jokaista piispaa pyydettiin kirjoittamaan kuukausittain henkilökohtainen kirje jokaiselle seurakuntansa jäsenelle, joka oli asepalveluksessa. Meidän seurakunnastamme palveluksessa oli 23 miestä. Pappeuskoorumit onnistuivat vaivoin järjestämään varat lehtitilauksiin. Minä otin hoitaakseni tehtävän, jopa velvollisuuden, kirjoittaa kuukausittain 23 henkilökohtaista kirjettä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen minulla on yhä useita näistä kirjeistäni sekä saamistani vastauksista. Liikutun herkästi kyyneliin lukiessani uudelleen näitä kirjeitä. On ilo saada jälleen tietää sotilaan lupauksesta elää evankeliumin mukaan, matruusin päätöksestä pitää perheelleen antamansa lupaus.
Eräänä iltana annoin eräälle seurakunnan sisarelle sen kuukauden 23 kirjeen pinon. Hänen tehtävänsä oli hoitaa postitus ja pitää yllä jatkuvasti muuttuvaa osoiteluetteloa. Hän vilkaisi yhtä kirjekuorta ja kysyi hymyillen: ’Piispa, etkö koskaan lannistu? Tässä on taas kirje veli Brysonille. Tämä on seitsemästoista kirje, jonka olet lähettänyt hänelle saamatta vastausta.’
Minä vastasin: ’No, ehkä se vastaus tulee tässä kuussa.’ Kävi niin, että se vastaus tuli siinä kuussa. Hän vastasi kirjeeseeni ensimmäisen kerran. Hänen vastauksensa on muistoesine, aarre. Hän palveli pitkän matkan päässä kotoa kaukaisessa maassa, eristyksissä, koti-ikävän vaivaamana, yksin. Hän kirjoitti: ’Hyvä piispa, en ole mikään kirjeiden kirjoittaja.’ (Sen olisin voinut todeta jo useita kuukausia aikaisemmin.) Hänen kirjeensä jatkui: ’Kiitos Church News -lehdestä ja aikakauslehdistä, mutta kiitos erityisesti henkilökohtaisista kirjeistä. Olen kääntänyt uuden lehden elämässäni. Minut on asetettu papiksi Aaronin pappeudessa. Sydämeni on iloa tulvillaan. Olen onnellinen mies.’
Veli Bryson tuskin oli onnellisempi kuin hänen piispansa. Olin oppinut arkipäivän sovelluksen sanonnalle: ‘Tee aina velvollisuutes’ sun. Loput jättää voit Herran haltuhun.’ (Henry Wadsworth Longfellow, ”The Legend Beautiful”, julkaisussa The Complete Poetical Works of Longfellow, 1893, s. 258.)
Vuosia myöhemmin käydessäni Suolajärven Cottonwoodin vaarnassa, kun James E. Faust palveli kyseisen vaarnan johtajana, kerroin tuosta tapauksesta tarkoituksenani kannustaa pitämään huolta asepalveluksessa olevista. Kokouksen jälkeen luokseni tuli komean näköinen nuori mies. Hän tarttui minua kädestä ja kysyi: ’Piispa Monson, muistatko minut?’
Yhtäkkiä tajusin, kuka hän oli. ’Veli Bryson!’ minä huudahdin. ’Mitä sinulle kuuluu? Mikä tehtävä sinulla on kirkossa?’
Lämmöllä ja selvästi ylpeänä hän vastasi: ’Minulle kuuluu hyvää. Palvelen seurakuntamme vanhinten koorumin johtokunnassa. Kiitos vielä kerran siitä, että huolehdit minusta, ja kiitos niistä henkilökohtaisista kirjeistä, jotka lähetit minulle. Pidän niitä aarteena.’
”Kun palvelin piispana, huomasin eräänä sunnuntaiaamuna, että yksi papeistamme puuttui pappeuskokouksesta. Jätin koorumin neuvojan hoiviin ja kävin Richardin kotona. Hänen äitinsä sanoi, että hän oli töissä West Templen huoltoasemalla.
Ajoin huoltoasemalle etsimään Richardia ja hain kaikkialta, mutta en löytänyt häntä. Äkkiä sain innoitusta vilkaista vanhanaikaiseen rasvamonttuun, joka oli huoltoaseman kyljessä. Pimeän keskellä näin kaksi loistavaa silmää. Sitten kuulin Richardin sanovan: ’Sinä löysit minut, piispa! Minä tulen ylös.’ Sen jälkeen hän ei ollut juuri koskaan poissa pappeuskokouksesta.
Perhe muutti läheiseen vaarnaan. Aikaa kului, ja sain puhelinsoiton, että Richard oli ottanut vastaan lähetystyökutsun Meksikoon, ja perhe pyysi minua puhumaan hänen jäähyväiskokouksessaan. Kokouksessa pitämässään puheessa Richard mainitsi, että käännekohtana hänen harkitessaan päätöstä lähteä lähetystyöhön oli eräs sunnuntaiaamu – ei kappelissa, vaan kun hän kohotti katseensa pimeän rasvamontun syvyyksistä ja huomasi kooruminjohtajansa ojennetun käden.
Richard on pitänyt minuun yhteyttä kautta vuosien kertoen todistuksestaan, perheestään ja uskollisesta palveluksestaan kirkossa, myös tehtävästään piispana.” (Ks. ”He kyllä tulevat”, Valkeus, heinäkuu 1997, s. 46.)