Seminaari
Oppiaihe 117: Oppi ja liitot 109:47–80


Oppiaihe 117

Oppi ja liitot 109:47–80

Johdanto

Maaliskuun 27. päivänä 1836 profeetta Joseph Smith lausui Kirtlandin temppelin vihkimisrukouksen. Tuo rukous, jonka Herra oli aiemmin ilmoittanut hänelle, on tallennettu lukuun OL 109. Tämä on toinen kahdesta tuota rukousta käsittelevästä oppiaiheesta. Se kattaa profeetan Herralle osoittaman pyynnön siunata pyhiä, joita oli sorrettu Jacksonin piirikunnassa Missourissa, ja siunata heidän sortajiaan. Se kattaa myös profeetan pyynnöt, että ihmiset kautta maailman, erityisesti hajallaan oleva Israel, käännytettäisiin evankeliumin täyteyteen ja että taivaallinen Isä hyväksyisi Kirtlandin temppelin vihkimisen ja siunaisi kirkon perheitä.

Opetusehdotuksia

Oppi ja liitot 109:47–53

Joseph Smith pyytää taivaallista Isää auttamaan Missourin pyhiä

Kehota oppilaita kuvittelemaan, että heidän ystävällään tai sukulaisellaan on vaikeuksia tai hän kärsii jollakin tavoin. Pyydä heitä sitten kuvittelemaan, etteivät he voi itse tehdä mitään auttaakseen tätä ystävää tai perheenjäsentä. Kun oppilailla on ollut aikaa miettiä, esitä seuraava kysymys:

  • Millä tavoin voitte auttaa jonkun kärsimysten lievittämisessä, vaikka itse ette voikaan tehdä mitään?

Kun oppilaat ovat kertoneet muutamia ideoita, muistuta heille, että Missourissa asuvat pyhät kärsivät suuresti rettelöitsijöiden väkivallasta Jacksonin piirikunnassa. Huhtikuussa 1836 profeetta Joseph Smith oli Kirtlandissa Ohiossa. Vaikka hän oli tuolloin kykenemätön tekemään itse mitään helpottaakseen pyhien kärsimystä Missourissa, hän teki jotakin Kirtlandin temppelin vihkimisen aikaan auttaakseen heidän vahvistamisessaan. Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 109:47–49. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja panemaan merkille yksi tapa, jolla me voimme auttaa muita heidän vaikeina aikoinaan.

  • Mitä profeetta teki Missourin pyhien hyväksi Kirtlandin temppelin vihkimisessä? (Hän rukoili heidän puolestaan.)

Kehota yhtä oppilasta toimimaan kirjurina taululla. Pyydä luokan jäseniä esittämään jokin totuus, jonka voimme oppia profeetan rukouksen näissä jakeissa olevista sanoista. Kun oppilaat vastaavat, kirjuri voisi kirjoittaa seuraavan totuuden: Rukouksemme voivat tuoda apua ja voimaa niille, jotka ovat avun tarpeessa.

  • Milloin olette tunteneet tai nähneet rukouksen voiman auttavan jotakuta apua tarvitsevaa? (Voit tuoda esiin, että sellaisiin rukouksiin vastataan toisinaan innoituksella, jota saamme toisten auttamiseksi.)

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 109:50. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja katsomaan, keiden muiden puolesta profeetta rukoili.

  • Keiden muiden puolesta profeetta rukoili?

  • Mistähän syystä meidän pitäisi rukoilla vihollistemme puolesta? (Voit auttaa oppilaita vastaamaan tähän kysymykseen ehdottamalla, että he lukevat kohdat OL 109:43 ja 3. Nefi 12:43–45.)

  • Mitä voimme oppia kohdan OL 109:50 perusteella siitä, kuinka rukouksemme voivat vaikuttaa muihin ihmisiin? (Kun oppilaat ovat vastanneet, pyydä kirjuria kirjoittamaan taululle seuraava periaate: Rukouksemme voivat osaltaan saada ihmiset tekemään parannuksen. Kehota sitten kirjuria istuutumaan paikalleen.)

Pyydä oppilaita pohtimaan seuraavaa kysymystä:

  • Mitä jos ihmiset, joiden puolesta rukoilemme, päättävät olla tekemättä parannusta?

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 109:51–53. Pyydä luokan jäseniä seuraamaan mukana ja etsimään ilmauksia, jotka tunnustavat Herran tahdon ja muiden tahdonvapauden. Kehota oppilaita kertomaan, mitä he löytävät. (Ennen kuin oppilas lukee nämä jakeet, voit selittää, että kun pyhissä kirjoituksissa sanotaan, että Herra ”paljastaa käsivartensa”, sillä viitataan siihen, että Herra osoittaa voimansa.)

Kehota oppilaita lukemaan uudelleen itsekseen OL 109:53 ja panemaan merkille, mitä taivaallinen Isä tekee niiden hyväksi, jotka tekevät parannuksen. (Sinun pitää kenties selittää, että Jumalan viha ilmenee usein rangaistuksessa tai kärsimyksessä, jota koemme syntiemme vuoksi Hänen oikeudenmukaisuutensa mukaan. Ilmaus ”kun katsot Voideltusi kasvoja” tarkoittaa taivaallisen Isän auliutta suoda armoa Poikansa Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin ansiosta.)

  • Miksi taivaallinen Isä kääntää pois vihansa niiden kohdalla, jotka tekevät parannuksen? (Oppilaat saattavat käyttää eri sanoja, mutta auta heitä huomaamaan seuraava periaate: Taivaallinen Isä kääntää pois vihansa niiden kohdalla, jotka tekevät parannuksen, Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin ansiosta.) Kirjoita tämä periaate taululle.)

Auta oppilaita luomaan mielikuva jakeessa 53 olevasta kuvauksesta kehottamalla heitä tekemään seuraavaa:

Kuvitelkaa, että entinen mormoneja vastustavan väkivaltaisen joukon jäsen seisoo Jumalan edessä tuomittavana. Kuvitelkaa sitten, että vuosia ennen kuolemaansa tämä henkilö teki todellisen parannuksen ja pyysi saada anteeksi ja tulla lunastetuksi Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta. Koska Jeesus Kristus on kärsinyt tämän henkilön syntien vuoksi, taivaallinen Isä kääntää pois rangaistuksen ja tarjoaa katuvalle syntiselle armoa.

Kannusta oppilaita oppimaan tällaista asennetta niitä kohtaan, jotka ovat loukanneet heitä tai saattaneet heidät kärsimään. Pyydä oppilaita kuvittelemaan, että nämä henkilöt seisovat katuvina taivaallisen Isän edessä. Kehota oppilaita rukoilemaan, kuten Joseph Smith teki, niiden ihmisten puolesta, jotka ovat loukanneet heitä tai tehneet syntiä heitä vastaan.

Oppi ja liitot 109:54–67

Profeetta rukoilee, että ihmiset kautta maailman käännytettäisiin evankeliumin täyteyteen

Pyydä oppilaita kohottamaan kätensä, jos he ovat tehneet jotakin seuraavista:

  • Rukoilleet kokoaikaisten lähetyssaarnaajien puolesta.

  • Rukoilleet kirkkoa tutkivien ihmisten puolesta.

  • Rukoilleet ihmisten puolesta, jotka eivät ole vielä kuulleet evankeliumista.

  • Millä tavoin mielestänne rukouksenne auttavat näitä ihmisiä?

Kehota yhtä oppilasta lukemaan ääneen OL 109:54–58. Pyydä puolta luokan jäsenistä kuuntelemaan, keiden puolesta Joseph Smith rukoili. Pyydä toista puolta luokan jäsenistä kuuntelemaan, mitä profeetta pyysi Herraa tekemään noiden ihmisten hyväksi. Pyydä sitten kumpaakin ryhmää kertomaan, mitä he ovat havainneet.

  • Mitä profeetta rukoili tapahtuvaksi kaikille, jotka kuulevat Herran palvelijoiden todistuksen?

  • Mitä periaatteita huomaatte näissä jakeissa? (Oppilaat saattavat mainita useita totuuksia, kuten seuraavat: Temppelissä palveleminen valmistaa meitä lausumaan todistuksemme muille. Jos rukoilemme muiden puolesta, heidän sydämensä voi taipua ottamaan vastaan Herran palvelijat. Kun oppilaat mainitsevat periaatteita, voit kirjoittaa ne taululle.)

Anna oppilaille tilaisuus todistaa mainitsemistaan periaatteista. Voit myös lausua oman todistuksesi ja kertoa kokemuksen, joka liittyy tähän oppiaiheeseen.

Tee yhteenveto jakeista OL 109:59–67 selittämällä, että Joseph Smith rukoili, että Herra perustaisi lisää Siionin vaarnoja, jotta ihmiset kautta maailman voisivat kokoontua niihin. Eritoten hän rukoili, että profeetta Jaakobin (Israelin) jälkeläiset tulisivat tuntemaan totuuden ja kääntyisivät evankeliumin täyteyteen. Tämä on tärkeä tapa, jolla Israelia kootaan myöhempinä aikoina.

Oppi ja liitot 109:68–80

Profeetta rukoilee kirkon puolesta ja pyytää Herraa hyväksymään temppelin vihkimisen

Kehota oppilaita tutkimaan itsekseen jakeita OL 109:68–69, 71–73, 78–80. Voit kirjoittaa näiden jakeiden numerot taululle, jotta oppilaat voivat katsoa niitä sieltä. Pyydä oppilaita etsimään lisää pyyntöjä, joita profeetta esitti vihkimisrukouksessa. Voisit ehdottaa, että he merkitsevät löytämänsä asiat.

  • Keiden puolesta ja mitä Joseph rukoili?

  • Mitä hyötyä voisi koitua siitä, että sisällyttäisimme tällaisia pyyntöjä omiin rukouksiimme?

Kehota oppilaita laulamaan yhdessä laulu ”Nyt liekkinä loistavi Henki Herran” (MAP-lauluja, 2). Ohjaa oppilaiden huomio selitykseen, joka on laulun sanoja koskevan tekstin alla. Siinä sanotaan, että laulu laulettiin Kirtlandin temppelin vihkimistilaisuudessa. (Kuoro lauloi sen heti vihkimisrukouksen jälkeen.) Sitä lauletaan edelleenkin temppelien vihkimistilaisuuksissa nykyään.

Kehota yhtä oppilasta lukemaan seuraava yhteenveto siitä, mitä temppelissä tapahtui 27. maaliskuuta 1836 illalla temppelin vihkimisen jälkeen.

Sinä iltana pappeuskoorumit kokoontuivat temppelissä. Joseph Smith sanoi, että hän ”antoi heille ohjeita profetian hengestä ja kutsui seurakuntalaisia puhumaan. – – George A. Smith nousi ja alkoi profetoida, jolloin kuulimme kuin mahtavan tuulen pauhun, joka täytti temppelin, ja kaikki kokoontuneet nousivat samanaikaisesti seisomaan kuin näkymättömän voiman nostamana. Monet alkoivat puhua kielillä ja profetoida, toiset saivat kirkkauden näkyjä, ja minä näin, että temppeli oli täynnä enkeleitä, minkä seikan julistin kokoontuneille. Lähitienoon asukkaat kerääntyivät juosten yhteen (kuultuaan merkillisen äänen temppelin sisältä ja nähtyään kirkkaan valon, ikään kuin tulipatsaan, lepäävän temppelin yllä) ja hämmästelivät, mitä oli tekeillä.” (Julkaisussa History of the Church, osa 2, s. 428.) Jotkut näkivät enkeleitä temppelin yllä ja kuulivat laulua. (Ks. Kirkon historia aikojen täyttyessä, uskonto 341–343, 2004, s. 177.)

Päätä oppitunti todistamalla siunauksista, joita me voimme saada käymällä kelvollisina temppelissä.