Oppi ja liitot 135, osa 1

Kesäkuuhun 1844 mennessä vihamielisyys kirkkoa kohtaan oli voimistunut suuresti. Jotkut Illinoisin asukkaat keskustelivat pyhien häätämisestä pois osavaltiosta, kun taas toiset juonittelivat profeetan surmaamista. Jotkut niistä, jotka vehkeilivät profeettaa ja kirkkoa vastaan, olivat entisiä kirkon jäseniä, jotka olivat luopuneet. Kesäkuun 7. päivänä 1844 William Law, joka oli palvellut toisena neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa, ja muutamat muut luopiot julkaisivat ensimmäisen numeron sanomalehdestä nimeltä Nauvoo Expositor. Pyrkimyksenään nostattaa asukkaat profeettaa ja kirkkoa vastaan nämä miehet käyttivät tätä sanomalehteä Joseph Smithin ja muiden kirkon johtajien solvaamiseen. Joseph Smith ja Nauvoon kaupunginvaltuuston enemmistö ymmärsivät, että vihamielisyyteen kiihottava sanomalehti johtaisi rettelöitsijöiden väkivaltaisuuksiin kaupunkia vastaan. He julistivat Nauvoo Expositorin aiheuttavan yleistä häiriötä ja määräsivät sen kirjapainon tuhottavaksi.

Kiihtymys alueella yltyi niin voimakkaaksi, että kuvernööri Ford lähti Carthageen, alueen hallinnolliseen keskukseen, rauhoittamaan tulenarkaa tilannetta. Hän kirjoitti Joseph Smithille sanoen, että ainoastaan profeetan ja muiden johtajien oikeudenkäynti mormoneihin kuulumattoman valamiehistön edessä Carthagessa tyydyttäisi ihmisten vaatimukset. Kuvernööri Ford lupasi heille myös täyden suojeluksen ja heidän asialleen oikeudenmukaisen käsittelyn, jos he tulisivat oikeuteen vapaaehtoisesti. Joseph vastasi, että hänen henkensä olisi vaarassa tuolla matkalla ja ettei hän tulisi.

Kun Joseph Smith neuvotteli kirkon veljien kanssa siitä, mitä tehdä seuraavaksi, hänestä tuntui, että jos hän ja Hyrum lähtisivät Nauvoosta ja matkustaisivat länteen, Nauvoon pyhiä ei vahingoitettaisi. Tämän neuvonpidon mukaisesti Joseph ja Hyrum ylittivät Mississippijoen Iowaan. Jotkut kirkon jäsenet Nauvoossa epäilivät kuitenkin profeetan suunnitelmaa. Muutamat tulivat hänen luokseen ja syyttivät häntä pelkuruudesta sanoen, että hän oli hylkäämässä pyhät ja jättämässä heidät kohtaamaan vainon yksin. Profeetta vastasi: ”Jos henkeni ei ole minkään arvoinen ystävilleni, ei se ole minullekaan!” (Julkaisussa Kirkon historia aikojen täyttyessä, uskonto 341–343, 2004, s. 293.) Neuvoteltuaan yhdessä Joseph ja Hyrum palasivat Nauvooseen. Varhain aamulla 24. kesäkuuta 1844 he lähtivät kohti Carthagea.

Kesäkuun 25. päivänä 1844 Joseph ja Hyrum Smith sekä muut johtajat maksoivat takuut Carthagessa ja heidät vapautettiin, kunnes voitaisiin pitää virallinen oikeudenkäynti ja käsitellä syytettä mellakkaan yllyttämisestä (tarkoittaen Nauvoo Expositor -lehden tuhoamista). Sinä iltana Joseph ja Hyrum pantiin kuitenkin Carthagen vankilaan syytettyinä maanpetoksesta, minkä Joseph ja hänen asianajajansa kiistivät laittomana, koska tuota syytettä ei ollut mainittu heidän aiemmassa takuukuulustelussaan. Takuita ei voinut käyttää maanpetossyytteeseen, joten heidän oli jäätävä Carthageen – ja vaaraan.

Kesäkuun 26. päivänä 1844 Joseph tapasi vankilassa kuvernööri Fordin. Kuvernööri harkitsi lähtemistä Nauvooseen, ja Joseph pyysi, että voisi lähteä mukaan, koska hän tunsi, ettei hän ollut turvassa Carthagessa. Kuvernööri Ford lupasi, että jos hän lähtisi Carthagesta, hän veisi Josephin ja Hyrumin mukanaan. Sinä iltana profeetta todisti vartijoille Mormonin kirjan todenperäisyydestä ja evankeliumin palautuksesta.

Kesäkuun 27. päivän aamuna 1844 Joseph kirjoitti kirjeessä Emmalle: ”Olen suuressa määrin alistunut osaani, sillä tiedän olevani oikeassa ja tehneeni sen, mitä on voitu tehdä. Kerro rakkaat terveiseni lapsille ja kaikille ystävilleni.” (Julkaisussa Kirkon historia aikojen täyttyessä, s. 297.) Myöhemmin samana päivänä kuvernööri Ford – vaikka tiesi paikallisten asukkaiden suunnitelmista rynnätä vankilaan ja surmata vangit – lähti Carthagesta puhumaan Nauvoon asukkaille. Hän rikkoi lupauksensa eikä ottanut Josephia ja Hyrumia mukaansa. Ennen lähtöä kuvernööri Ford määräsi Carthagen harmaat – Carthageen kokoontuneet selkeästi vihamielisimmät kansalliskaartilaiset – vastuuseen vankilan vartioimisesta ja hajotti muut kansalliskaartilaiset.

Pian klo 17 jälkeen 27. kesäkuuta 1844 noin 150–200 miehen vahvuinen väkijoukko, joka oli mustannut kasvonsa salatakseen henkilöllisyytensä, ympäröi vankilan. Vartijat eivät juurikaan vastustelleet, kun useita väkijoukon jäseniä ryntäsi ylös portaita kohti huonetta, jossa profeetta ja hänen ystävänsä olivat.

Joseph ja muut työnsivät ovea estääkseen miehiä saamasta sitä väkipakolla auki. Joku hyökkääjistä ampui oven yläosan läpi, ja luoti osui Hyrumiin nenän vasemmalle puolelle. Hän kaatui taaksepäin huudahtaen: ”Olen mennyttä miestä!” (Julkaisussa Kirkon historia aikojen täyttyessä, s. 299.) John Taylor sanoi: ”En koskaan unohda sitä syvää myötätuntoa ja huolta, joka näkyi veli Josephin kasvoilla, kun hän meni Hyrumin luo ja kumartuen hänen ylleen huudahti: ’Voi rakas veliparkani Hyrum!’” (Julkaisussa Kirkon presidentit, opettajan kirja, uskonto 345, 2007, s. 43.)

Aiemmin samana päivänä eräs vankilassa vierailleista oli antanut Josephille pistoolin. Toimien jokaisen huoneessa olijan puolustukseksi Joseph juoksi ovelle ja työnsi kätensä ovenpielen ympäri ampuakseen pistoolilla käytävään. Pistoolin makasiinissa olleista kuudesta patruunasta vain kolme laukesi, ja luodit haavoittivat joitakin hyökkääjiä. Silloin hyökkääjät tunkivat aseensa raollaan olevasta ovesta, ja John Taylor yritti iskeä heidän aseidensa piippuja kävelykepillä.

Kun kahakka ovella kiihtyi, John Taylor yritti paeta huoneesta ikkunan kautta. Hänen yrittäessään hypätä ikkunasta häntä ammuttiin ovelta reiteen, ja joku toinen ampui häntä myös ulkoa. Hän kaatui lattialle, ja yrittäessään päästä ikkunan vieressä olevan vuoteen alle hän sai vielä kolme muuta osumaa haavoittuen vakavasti. Sillä välin aseiden työntyessä ovenraosta Willard Richards alkoi lyödä niitä kepillä.

Sitten Joseph Smith päätti yrittää pakoa samasta ikkunasta todennäköisesti varjellakseen omaa henkeään ja joidenkuiden mielestä pelastaakseen Willard Richardsin ja John Taylorin hengen. Kun Willard Richards edelleenkin esteli hyökkääjiä ovella, profeetta hyppäsi avoimen ikkunan luo. Hänen tehdessään niin häneen osui luoteja sekä vankilan sisä- että ulkopuolelta. Hän kaatui ulos ikkunasta huudahtaen: ”Oi Herra, minun Jumalani!” ja putosi maahan. Hyökkääjät, jotka olivat vankilan sisällä, ryntäsivät ulos varmistamaan, että Joseph oli kuollut. Vaikka Carthageen ei ollut matkalla kirkon jäseniä, joku huusi: ”Mormonit ovat tulossa!”, ja koko väkijoukko pakeni. (Ks. History of the Church, osa 6, s. 618, 620–621; ks. myös Kirkon historia aikojen täyttyessä, s. 299.)